tiistai 31. tammikuuta 2012

Legoilua

Taisi olla kesä 2008 kun hurahdin lego-koruihin nähtyäni niitä monissa pikkuputiikeissa. Himoitsin silloin rannekorua mutta tielleni osui vain niitä, joissa legot on kiinnitetty toisiinsa metallikoukuilla. Siispä kolusin kirppareita kunnes eräällä kesäillan kirppiksellä tärppäsi. Pieni poika myi aarteitaan ja häneltä ostin laatikollisen legoja 7 eurolla. Eroteltuani pureskellut :D legot priimoista, porailin reikiä n. 1,5 mm terällä (Kiitos, isä!). Merkkailin ensin lyijynällä kohtia ja alkuun päästyäni tein silmämääräisesti suoraa rivistöä, kas näin:


Sitten sopivanvärisiä muovihelmiä sekä venyvää ja läpinäkyvää kumilankaa (Sinooperista) ja eikun pujottelemaan. Lopuksi kumilangan päät solmuun ja valmista tuli.


Aikoinaan tein itselleni mustan ja keltaisen ja keltavalkoisen taisi äiti tehdä itselleen. Ovat olleet kovassa käytössä ja saavat aina osakseen ainakin pienempien lasten ihailun. Useampi pikku poika on käynyt tarkistamassa, ovatko ne oikeasti Legoista tehdyt :D.


Nyt käydessäni kotikotona äiti muistutti, että loput legot odottavat edelleen käyttöä vaatekomerossa. Siispä laatikon sisältö pöydälle ja olihan niitä vielä!


Pureskellut pääsivät esikoisen leikkejä odottelemaan ja loput oli ihan pakko järkkäillä väreittäin. Sitten taas porailemaan, sillä halusin vielä valkoisen ja sinisen rannekorun ja parit korvikset.

Omaan kotiin palattuani omista kätköistä löytyi vain läpinäkyvän kuminauhan pakkaus ja helmetkin olivat jonnekin huvenneet. Lienee siis syytä suunnata askartelukauppaan ja lisätä helmet kirppislistalle!Onneksi oli kuitenkin korviskoukkuja ja vanha rikkoutunut Snö:n koru, josta pyöräyttelin renkaat.



Kun ei ole kovin kokenut korujen tekijä, pitää apuvälineitäkin olla 'muutama'...


Legot pääsivät odottelemaan käyttöä mun 'korutelineeseen'. Mariskoolien reuna kun sopii korvisten säilytykseen täydellisesti!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Kääntökämmekkäät isoäidinneliöistä

Reissulla on kivaa, kun puikoilla tai koukulla on jotain helppoa ja nopeasti etenevää. Niinpä nappasin matkaan lähtiessä mukaan kasan violetteja ja harmaita jämälankoja, tarkoituksenani virkata isoäidinneliökämmekkäät, joiden idean hoksasin täältä. Perusidea on siis tehdä kumpaankin käteen kaksi neliötä, jotka yhdistetään jättäen samalla aukko peukalolle. Sitten poimitaan silmukat ja neulotaan ranneosa. Ihanan yksinkertaista!

Mökillä takkatulen ääressä virkkaus eteni niin nopsaan, että Novitan Alpaca-kerän loppu hupeni päästyäni toisen kämmekkään kimppuun. Siispä työ tauolle ja koukulle ainakin kolmen eri Puro-langan violetit jämät.

Niistä syntyi kevääksi nahkahanskojen lämmikkeeksi nämä vähän hassut eriparikämmekkäät.


Kotiin päästyäni kaivoin vimmatusti lankalaariani ja löysin onneksi vielä toisen Alpaca-kerän lopun. On muuten aivan ihanan pehmoista ja lämmintä, ja niin ovat nämä kämmekkäätkin, jotka menevät siskolle isoäidinneliöistä tehdyn tuubihuivin kaveriksi.


Molemmissa kämmekkäissä on erilaiset puolet, eli nämä oon tietenkin kääntökämmekkäät! Harmaisiin tein vielä yläreunaan ylimääräisen pylväsrivistön, koska neliöt jäivät vähän 'mataliksi'.


Toimivat hanskojen piristeenä ja lisälämpönä tai sitten pakkaspäivinä sisällä ranteiden lämmikkeenä. Meidän vanhan HP:n kanssa tosin suojaavat rannetta ennen kaikkea ylikuumuneelta koneelta :D.







sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Virallinen viiripostaus

No niin, ei käsityö/sisustusblogia ilman viiripostausta, joten tässä se tulee!

Olen ihaillut näitä viirinauhoja jo kauan mm. Kaakaon kahvila-blogissa ja viime aikoina niitä on näkynyt aika monen muunkin bloggarin postauksissa. Kaakaolta olen oppinut, miten hienosti viirejä voi käyttää lastenhuoneen sisustuselementtinä tai eri juhlissa sisällä tai ulkona, uudelleen ja uudelleen. Ajattelinkin kokeilla "ihan yhden lyhyen nauhan vaan, jos vaikka esikoisen synttäreille ja sitten huoneeseen", ja olin huolissani miten vihreänsävyiset jämäpalat (Ikeaa, Vallilaa, jotain tuntematonta Anttilan kangasta) riittävät. Ja kuinkas kävikään - innostuksissani leikkelin kankaat pahvimallin avulla palasiksi ja tajusin, että tästähän riittää vaikka kuinka moneen tai kuinka pitkään nauhaan. Nauhaksi päätyi johonkin aikaisempaan mekkotuunaukseen hankittu satiininauha ja kiva tuli! Harkkosakset on kyllä tässä laiskiaisen paras apuri, vaikka vähän kyllä alkoi leikkely tuntua sormissa ja ajan hammas varmasti puree tuohon harkkoreunaan.



Näille löytyi lisää sopivan väristä satiinikanttinauhaa (ratkottu joistain vanhoista verhoista tms.) äidin kätköistä...


ja samasta paikasta löytyi nämä kankaat, joista ehkä yksi synttäriteemaan sopiva viirinauha vielä saadaan aikaiseksi. 


Riskinä siis on, että kohta meidän koti näyttää sirkukselta ympäri vuoden. Mutta pianhan se kevään karnevaaliaika alkaa, joten taidan mennä surauttelemaan nuo valmiiksi.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tuunaus, joka jo hävettää

Kun viimein sain (muutama postausta sitten) esittelemäni pitsiheijastimen tehtyä, innostuin tekemään muitakin ideatasolla olleita tuunauksia. Kännykästä löytyi ohje "avaimenperä, kahdeksan helmeä". Muistan hämärästi hetken, jolloin sen kirjoitin. Olin käymässä pienessä kädentaitokaupassa Tampereella, jossa oli helmistä tehtyjä avaimenperiä. En tietenkään ostanut, koska tiesin, että osaan tehdä jotain sellaista itsekin - jos vain saan aikaiseksi. Ja avaimenperiähän tarvitaan aina! Olen jakanut avaimia eri nippuihin, sillä jos yksi häviää, ei siinä samassa mene kaikki työpaikan avaimista pyörän ja ullakon avaimiin.

Avaimenperä lähti syntymään vanhasta rannekorusta. Kyllä. Olin säästänyt parin euron rannekorun, jonka pinta oli jo halkeillut, eikä sitä voinut enää alkuperäisessä tarkoituksessa käyttää. Näistä kuvista vähän näkee, miten huonossa kunnossa pinta oli:


Ihan hävetti istua sohvalla hinkkaamassa hiekkapaperilla parin euron rannekorun helmistä pintaa pois. Tuntui, ettei tässä ole mitään järkeä: kyllä aikuisella ihmisellä pitäisi olla varaa ostaa kunnon helmiä, ja toivottavasti kukaan ei saa koskaan tietää, mitä teen.

Mutta helmistä tuli mainiot! Luunvalkoiset.


Kokosin siis avaimenperän ottamalla renkaan mainosavaimenperästä ja pujottelemalla vaijeriin vuorotellen noita rannekorun valkeita helmiä ja Afrikasta tuodun, rikkoontuneen kaulakorun hematiittihelmiä. (kyllä, sellainenkin on tallessa!) Molempiin päihin laitoin korulukot, vai millä nimellä niitä päätyhelmiä kutsutaankaan. Lopputulos näyttää tältä, kun olen kuvannut ne lasipintaisella sohvapöydällä. (siitä siis heijastukset)



Ja koska lopputulos ei tuntunutkaan enää niin säälittävältä kuin alussa luulin, tein toisenkin. Tämän helmet on ostettuja, mutta rengas on jälleen mainosavaimenperästä otettu.


Tykkään näistä paljon. Kun avaimenperä on pitkä, sen löytää taskusta helpommin kuin ne pienet avaimenperät, mitä parhaillaan käytän. Jotenkin tulee sellainen olo, ettei näiden tekeminen jää tähän, sillä kirjoitin jo kirpputorihankintalistaani: "Mainosavaimenperiä ja helmiä".


tiistai 24. tammikuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo - eiku...

Nyt on selvästi hyvä näpertelyputki päällä, kiitos blogeista ja Pinterestistä pursuavien ideoiden. Tilanne on päässyt aiheuttamaan jo pientä nukkumisongelmaakin- illalla kun ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa ja herään öisin erinäisiin ideoihin. Mikään muu ei tunnu auttavan kuin suunnitelmien ja haaveiden toteuttaminen, yksi kerrallaan.

Eilen tein-blogin ihana palmikkoranneke oli toteutuslistalla parisen viikkoa ja ennen reissuun lähtöä otin yhden violetinsävyisen Puro-kerän jämän laittaakseni työn alulle. Neuleputket valmistuivat niin nopeasti, että sainkin ne valmiiksi jo ennen reissua. Nooh, alku aina helppoa ja sitten kosahti. En tietenkään noudattanut ohjeita vaan lanka ja puikkojen koko oli aivan muuta, niinpä putket olivat tietty kapeampia. Palmikko olikin siis varsinainen löysä ristikko, joten palmikoin tiukempaan. Mutta, mutta - hyvistä ohjeista huolimatta ainakin minulta meni tovi ennen kuin tajusin, miten palmikot kuuluu yhdistellä ja pistellä toisiinsä.



Totta puhuen, onnistuin täysin (lue: en purkanut kertaakaan) vasta neljättä rannekorua tehdessäni. Ensimmäinen oli mielestäni lopulta vähän tylsän värinen ja toinen, vihertävä Puro-koru taas koostui niin monesta eri jämästä, etten ollut ihan vakuuttunut. Tietysti halusin kokeilla vielä kolmatta ja olin ihan varma, että nyt syntyy onnistunut, ihana, valkoinen rannekoru.


Nooh, onhan se hellyyttävä, mutta niin epäkäytännöllisen iso ja pörröinen, että ei pääse käyttöön ainakaan mulla. Neljäs eli kirkkaan vihreä oli sitten lopulta mieluinen ja palmikointikin onnistui kertaheitolla.


Pari päivää olen nyt ehtinyt näitä koekäyttää ja todeta, että muutama ystävä saattaa joskus tällaisen saada pikkulahjaksi.Vihreä Puro-rannekoru vilahtaakin edellisessä postauksessa. Uunin luukun lähellä hääriessäni totesin, että nämä ovat ainakin aktiiviselle leipojalle (Not me!) hyvät,  eipä pala ranteet :D. Eikun oikeasti, sopii talveen ja erityisesti tilanteisiin, jossa ei voi olla epäkäytännöllisiä tai teräviä koruja, siis esim. pienten lasten ja lemmikkien kanssa tai hiihto-/laskettelureissuilla. Jälkimmäiset ovat viime aikoina jääneet vähemmälle, josko vaikka uudet rannekorut innostais liikkeelle :).

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Aallon jalanjäljissä

Taas yksi jo laajalle levinnyt villitys iski minuun. Kaikki alkoi jouluaattona- sisko sai minulta joululahjaksi vinyylilevystä tehdyn laukun ja sisko puolestaan oli ostanut veljelle vinyylilevystä tehdyn kulhon. Naurua riitti, kun olimme olleet näin yksimielisiä ja saman tien heräsi kysymys, miten kulhot olivat syntyneet.

Kaikki ratkesi kuukkelinpojan avulla. Törmäsin aika pian MakaMarrin blogiin, josta löytyi loistavat ja selkeät ohjeet (joita noudattaen sinäkin onnistut, en siis turhaan toista ohjeita tässä). Kirppariostoslistalle päätyivät halvat lp:t. Olisihan niitä kotikotonakin ollut, mutta kukaan ei niitä hennonnut tuhota. Siis vanhan kotikaupungin kirpparilta halpoja vinyylilevyjä, jotka valittiin teemojen, levyn nimen ja keskiön mukaan.

Erkki Junkkarisen Ruusuja hopeamaljassa oli ihan pakko ottaa mukaan!

Äidin sain höynäytettyä avuksi ja valmistauduimme suureen projektiin vain yllättyäksemme, että kaikki oli paljon helpompaa kuin kuvittelimme.

Tarkka keskitys

Uuniin, 120 C ja 2 minuuttia
Lasin läpi seurattiin miten levy repsahti alas. Jännää!
Kiepsautus ympäri ja kulhoon, jossa hellä muotoilu. Tuntui kyllä siltä, että kulho etsi ihan itse muotonsa, meidän tarvitsi vain hienosäätää!






Ihana ja nopea tekniikka, taitaa aika moni saada näitä tulevan vuoden aikana lahjoiksi...

Neljä kulhoa alle puolessa tunnissa

Humppaa inhoava ystäväni saa kulhon, jossa humppalevy on viimein sopivassa muodossa!
Ihan kauhean monta näitä ei voi kerralla tehdä, kun missä niitä sitten säilyttää? Onneksi mahtuu kuitenkin alkuperäispakkaukseen!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Pitsiheijastin -vihdoinkin!

Siitä on pian puoli vuotta, kun näin entisen kotikaupunkini käsityökaupassa rinnakkain heijastinnauhaa ja pitsinauhaa. Tajusin heti, että juuri sellaisen heijastimenhan haluan talvitakkini rinnuksiin: pitsisen!

Mutta jotenkin siinä vain kävi niin, että nauhat jäivät pussiin ja katselivat minua syyllistäen viikosta toiseen.

Nyt viimein tartuin hommiin. Ja nolottaa melkein tunnustaa, ettei siinä mennyt kuin kymmenisen minuutti ja heijastin oli valmis.

Leikkasin siis vain kaksi samanpituista pätkää heijastinnauhasta, ompelin ne käsin pienin pistoin yhteen. Sitten leikkasin kapeat nauhat ja kiinnitin ne nauhojen keskiosaan. Lopuksi ompelin pitsinauhan heijastinnauhan päälle. Oikeasti tosi helppoa ja nopeaa. Miksi ihmeessä vitkuttelinkaan?

torstai 19. tammikuuta 2012

Ei Ikean lampusta Sectoa saa, mutta...

Lamppujen ostaminen on maailman hankalinta. Korjaan: lamppujen valinta on helppoa, mutta mieleisen lampun hinta harvoin sopii kukkarolle. Haaveilimme ja haaveilemme edelleen Secton valaisimesta, mutta emme ehtineet sitä tarjousmetsästää ennen kuin pimeät illat jo saapuivat. Mitä tekee moderni perhe? Ajaa kiireellä Ikeaan ja ostaa halvan lampun, tässä tapauksessa itseasiassa Ekås-varjostimen.

Kuva: Ikea
Saman tien varjostin paikoilleen ja sitten mietitään, että mitenköhän tuon saisi näyttämään kivemmalta. Yritin ehdottaa miehelle yhtä sun toista pitsiviritelmää, mutta ei mennyt läpi. Ja hyvä niin, sillä nyt tuunasin lampun hyvin kevyesti aakkosnauhalla, jonka ostin ennen joulua "kyllä se joskus käyttöön tulee"-periaatteella. Lisäksi valaisimen perusripustinjohto sai ympärilleen marketissa alunperin kukka-amppeleiden ripustukseen ostettua valkoista metalliketjua. Ja tadaa, kyllä mä tätä nyt paljon mieluummin katselen.




P.S Samalla tuli tuunattua meidän blogin ulkoasuakin :D.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tyynyjen tuunausta

Pari viikkoa sitten törmäsin useassa blogissa (Ctrl/Error, Melkein kuin uusi, Pientä kivaa) minulle uuteen painantatekniikkaan. Innostuin siitä, sillä se antaa mahdollisuuden painaa haluttu teksti juuri sillä toivotulla fontilla, eikä tarvitse edes läärätä sabluunojen kanssa.

Koska aavistelin muiden blogitekstien perusteella, että aina painantatulos ei ole aivan mieluinen, aloitin vanhoista tyynyliinoista, jotka onnistuttuaan voisivat päätyä esikoisen huoneeseen. Teksti oli helppo keksiä, sillä esikoisen huoneessa metsäteema on monella tapaa esillä. Fonttikin (jonka nimi ei jäänyt mieleen :D) löytyi ihan Wordista kokeillen. Sitten latasin Ctrl/Error-blogin lukijalta saadun vinkin mukaan IrfanView-ilmaisohjelman, kopioin Wordissa muotoillun tekstin, lisäsin sen ohjelmaan ja kuvanmuokkausvalikosta valitsin peilikuvaksi kääntämisen. Sitten tulostin laulamaan ja kynsilakanpoistoaine, vanulaput ja pumpulipuikot valmiiksi.


Esikoisen tyynyliinoja tehdessäni olin niin innoissani, etten ehtinyt näpätä kuvaa.
Tämä otettu siis olkkarin tyynyjä tuunatessani.

Esikoisen tyynyliinojen tekstit tulostin ruskealla ja liekö siksi teksti siirtyi kankaalle melko himmeästi. Toisaalta en tajunnut aluksi, että kannattaa antaa kynsilakanpoistoaineen kuivua ja hangata vasta sitten. Näin mulla ainakin muste siirtyi paremmin.

Päätin kuitenkin vahventaa tekstit ruskealla Fabricon tussilla ihan reilusti väritellen. Tavallaan tällä tavalla tekniikasta saa lisää irti, koska se toimisi kuvansiirtomenetelmänä, jos haluaisi vaikka tarkemmin väritellä jotain isompaa kuvaa tai tekstiä. Ei tullut hullumpi näinkään!


Sitten siirryin olkkarin sohvatyynyihin. Nekin ovat vanhat, joten tyynytuunausprojektihan tästä tuli. Tekstit etsin Pinterestistä selailemalla Quotes-muistitauluja. Tekstit eivät kyllä mätsää keskenään ollenkaan mutta toinen nauratti ja lohdutti ja toinen muistuttaa meille rakkaista Harry Potter-kirjoista ja niiden yhdestä sykähdyttävimmästä hetkestä.


Näihin tyynyihin ja meidän olkkariin tuo himmeä painatus tuntuu sopivan, eipä hypi heti silmille. Muutenkin tämä tekniikka toimii hyvin, jos haluaa vähän kuluneen oloista painatuspintaa. Tykästyin kyllä tekniikkaan, oli helppoa ja sujui nopeammin kun tajusin hangata paperia ihan kunnolla joka suuntaan. Kannattaa vaan varoa, ettei paperi mene rikki :D!


Tuunausprojektista innostuneena sain ommeltua Kirkonmäki-tyynyliinatkin. Suunnittelin puoli vuotta, toteutus kesti puoli tuntia. Jepjep.

P.S Kyllä lukijat, olen tunnistanut maneerini. Mutta jotenkin otsikoiden sanat vaan alkavat väkisinkin samalla kirjaimella, en voi sille mitään. "Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin" (Scandinavian Music Group)

tiistai 17. tammikuuta 2012

...mustavalkoisen, Ville Viluisen...

Juuri hetkeä ennen pakkaspäiviä sain aikaa tehdä Ville Viluisen loppuun. Olin leikannut ja kiinnittänyt osaset jo pöllöä tehdessäni, applikointiin ei vaan meinannut löytyä aikaa. Loppujen lopuksi ryhdyin työhön kuitenkin kiireessä ja näin Villestä tulikin epätäydellisyyden hyväksymisen oppimistuokio. Melkein kaikki, mitä ommellessa inhoan, päätti tulla tielleni juuri nyt: lanka syrttäsi, kangas meni ruttuun lumipallon alta, siksaktikki vaihteli yllättävillä tavoilla, alalanka loppui aina väärässä kohdassa.


Mutta kuitenkin, siinä se Ville lumipalloaan heittelee. Yritän olla itselleni armollinen varsinkin näissä ompelu- ja askartelujutuissa, joten nyt suostun enää näkemään sen, että lumipallo on kuitenkin vähän söpösti pörhöllään ja eriparisilmät ja -jalat tekevät Villestä ihan erityislaatuisen.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kotiseutumatkailu kannattaa!

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että parhaat pikkukaupat ja kirpparit löytyvät isojen kaupunkien ulkopuolelta. Viikonlopun reissu Tampereen kylkeen Sastamalaan (ent. Tyrvää/Vammala, ehkä sekavin kunnan nimihistoria ikinä!) osoitti tämän jälleen todeksi. Ihana ystäväni houkutteli meidät päivän retkelle lapsuuden kotikuntaansa ja pääsin tutustumaan ehkä upeimpaan kangas-/askartelukauppaan, mihin olen ikinä törmännyt. Ystäväni oli paikkaa jo kehunut, eikä turhaan! Kyseessä on Nokian kauppahuone Sastamalassa. Tästä kaupasta saa kankaita laidasta laitaan, mutta itse hipelöin eniten väreittäin ja teemoittain järjesteltyjä tilkkutyö- ja kuvakankaita (mikähän niiden virallinen nimi on?). Lisäksi kaupasta löytyy tarvikkeita paperi- ja koruaskarteluun, nappeja ja nauhoja joka lähtöön, oikeastaan ihan mitä vaan. En päässyt tänä vuonna Tampereen käsityömessuille ja uskokaa tai älkää, tämä yksi käynti korvasi kaiken tuon. Ideoita, materiaaleja, tarvikkeita niin, että meinasin pökertyä. Menen uudestaan ja vien siskonikin! Lisäksi Sastamalan pari kirppistä osoittautuivat melkoiseksi aarreaitoiksi, aivan mahtavia paikkoja ja hinnat kohdillaan.

Mukaan tarttui...


...kangastusseja tekeillä olevaan tyynyprojektiin, hippusen pöllökangasta ties mihin, alennuksessa ollut Distress Ink, jonka käytöstä en vielä oikein tiedä mitään, korvakorukoukkuja, violetti paperisetti ja kirjainnapit esikoisen villatakkiin. Taustalla kirpparilta 'Ota tästä'-hyllystä nappaamani Routledge's Complete Letter Writer, jonka sivuilta löytyy ohjeet mm. oikeaoppiseen rakkauskirjeen kirjoittamiseen. (On muuten ohjeet myös myöntävään ja kieltävään vastaukseen!) Veikkaanpa, että kirja päätyy kortti- ja koristeaskarteluun, joistain sivuista tullee taulujakin. Ihaninta kirjassa on, että aiempi omistaja on opiskellessaan kirjannut lyijykynällä merkintöjä laitoihin. Oih!


Tästä kuvasta selviää, mikä on miehen ja arvatenkin tulevaisuudessa esikoisenkin, sydäntä lähellä.


Not so chic, mutta näistä kankaista ja tuosta merkistä innostuin itsekin. Kyllä noista vielä jotain vänkää saadaan!

Lisäksi kirppareilta löytyi tuunattavaksi hyväkuntoinen lasten potkukelkka, josta en hoksannut ottaa kuvaa ja se saapuu kotiimme vasta myöhemmin. Mutta siitä takuulla tulee mukava kesäprojekti, sillä tänä talvena tuskin vielä ehdimme kelkkailemaan ja kesällä hiominen ja maalaus on mukavinta. Enpä malta odottaa!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Be square or...

Kuten Anniina jo kirjoittikin, on minuun iskenyt jälleen isoäidinneliökärpänen. Sitä kannattaa muuten varoa - tartunnan on saanut helposti useasta blogista, Novitan-lehdestä ja jämälankakirjoista eikä vastalääkettä tunnu löytyvän. Neliöt kun ovat mitä mainioimpia jämälankakerien tuhoamiseen. Oma huiviprojektini pyöri mielessäni koko joulunalusajan, mutta toimeen ryhdyin vasta joulupäivänä päästyäni iskemään käteni äidin jämälankakokoelmaan. (Kiitti äiti!) Sieltä kun löytyi langat sekä Anniinan hillityn violettiin että minun vallattoman värikkääseen huiviini.

Ensin neliön virkkaamista piti luntata ohjeista, mutta pian se taas sujui kuin...virkkaus. Ihanan nopeaa ja aivotonta! Samalla voi katsella telkkua, keskustella, vahtia alle 1-vuotiasta, melkein mitä vain ja ehkä tämän takia tarvittavat kymmenen palaa syntyvät nopsaan. Jostain blogista huomasin, että langat kannattaa päätellä työn edetessä ja näin tosiaan on. Tylsä päättelytyö jää näin hyvin vähäiseksi. Palat yhdistin taas piilosilmukoilla virkaten, laitoin nurjat puolet vastakkain ja poimin koukulle reunimmaisten silmukoiden reunat (Makes sense?). Höyrytin palat ennen yhdistämistä ja liitoskohdat vielä yhdistämisen jälkeen. Mustaa lankaa kului melkoisesti ja siskon huiviin jouduinkin ostamaan pari uutta kerää (hyihyi) mutta omaani löysimme Anniinan kanssa lisää kirppikseltä.


Tässä siis valmis huivi yhdessä tuoreen kirpparilöydön (2€) kanssa. Musta kassi kaipaa nyt jotain vänkää tahi tyylikästä. Ehkä taskuun päätyy neliö - vielä yksi, eiku toinenkin, eiku kolmas...

lauantai 14. tammikuuta 2012

Pipo, piponi...

Syksyllä piti saada uusi pipo viime talvena tehtyyn violettiin muhkeaan kauluriin. Tavoitteena oli, että pipo olisi väljä, jotta hiukset (lue:silloin kun ne on laitettu) eivät menisi littaan, ja että pipo ei näyttäisi pieneltä kaulurin rinnalla. Tiedättekö, tyyliin hirveän leveä kauluri ja mahottoman pieni pää? No, minähän en ole mikään pipoammattilainen, pikemminkin 'yksi pipo per talvi'-ihmisiä, joten ohje napattiin syksyn Novitasta, koska siinä sai helposti ja nopeasti vaan virkata. Lanka oli jämiä kaulurista, eli violettia Jamboa.

No, tässä pipossa ei oikeastaan ole muuta mulle uutta kuin tupsujen paikka. Jotain koristetta kun pipo tietenkin kaipasi. Suunnittelin ensin ompelevani pipon sivuun nappeja kuten tässä vanhassa pipossani,


mutta totesin, että pipo kaipasi jotain kooltaan isompaa. Teinkin siis kolme erikokoista tupsua, jotka kiinnitin ensin toisiinsa ja sitten kiinni pipoon, tarkemmin sanottuna oikealle ohimolle, ihan vaan solmuilla. Yhdessä tupsussa on lisänä heijastinlankaa, tuollaista parin millin levyistä ja ihan hyvin se tuntuu auton valoissa heijastavan.


Harmittaa vaan kun Jambo näyttää helposti nuhraantuvan, joten kaivoin esille vuosimallin 2008 pipon ja kaulahuivin ja tuunasin niitä vähän. Ennen kaulahuivissa ollut kukkanen siirtyi pipoon ja kaulahuivin yhdistin päistään kauluriksi. Näin tuli tälle vuodelle toinenkin pipo-kaulahuivi-setti, ihan vaan vahingossa. Mätsää muuten aika hyvin Vallilan Kirkonmäki-verhojen kanssa :D.


Mukavia pakkaspäiviä teille lukijat!