Aika kiva paluu!

"Mitä tapahtui?" mietimme Anniinan kanssa, kun tajusimme, että blogi oli jäänyt kevät- ja kesäkiireiden jalkoihin. Vielä keväällä kuvittelin itse, että kesällä on aikaa, mutta kesän juhlat ja perheen roadtrip Yhdysvalloissa veivätkin aikani.

Ehkä oli jo pieni blogiähkykin. Itse olin lukenut blogeja monta vuotta sekä askarrellut ja touhuillut käsitöiden parissa blogin kirjoittamisen kolkutellessa takaraivossa. Eikä mikään ole aika kivaa, jos siitä tulee väkinäistä.

"Mitä nyt?" mietimme seuraavaksi. Anniinasta tuntui, ettei tänä syksynä aika riittäisi käsitöihin, minä puolestaan kaipasin käsillä tekemistä ja blogin kirjoittamista, mutta en halunnut jatkaa blogia yksin.

"Äiti!" oli meidän molempien vastaus. Jo blogin alusta asti olimme houkutelleet äitiämme mukaan yhdeksi kirjoittajaksi. Aina lapsuuden kotiin mennessämme huomaamme äidin tehneen taas kaikenlaisia kivoja käsityöprojekteja ja ihailemme hänen taitojaan. Äiti on kokeillut vuosien varrella kaikenlaisia käsitöitä villalankojen luonnonväreillä värjäämisestä kirjan sidontaan ja innostuu aina kaikesta uudesta. Onneksi äitiäkin siis blogin kirjoittaminen alkoi kiinnostaa ja nyt on aika tehdä yhdessä paluu!

Näin ollen Aika kivoja! on siis tästä eteenpäin kahden sukupolven ja kolmen naisen yhteistyötä. Teemme jatkossakin mahdollisimman kivoja juttuja, kukin omalla tyylillämme ja omien kiinnostuksen kohteidemme mukaan. Tervetuloa takaisin!

Äiti, Anniina ja Katariina

Tapetista lahjakasseja

Juuri silloin kun tarvitsisi lahjakasseja, niitä ei ole missään. Ja kun ei tarvitse, niitä löytyy siivouskomerostakin. Tuttua?

Viime syksynä tein ryhtiliikkeen ja kasasin siellä täällä majailevat lahjakassit yhteen paikkaan ja saumoista revenneet heitin roskiin. (Totta kai irrotin kivat kahvat ja kauneimmat materiaalit säästin. Tietenkin.)

Nyt huomasin, että tarvitsen pari kassia lisää: isoja ja ei-niin-jouluisia. Niinpä askartelin muutaman kassin vanhasta tapetista, joita olen ostanut kirpputorilta. Noudatin suurin piirtein koko ajan Kädenjälkiä-blogissa ollut ohjetta.

Kassien nauhat otin nauhapurkistani.

Jos meinaat tehdä samoin, minulla on vinkki: hanki hyvää liimaa. Käytin vuosia vanhaa Kiillon yleisliimaa. Se oli ehkä parhaat vuotensa jo nähnyt, sillä sain painaa aikaa kovaa ja odotella kuivumista pitkään, jotta saumat tarttuivat kiinni. Ehkä kyseessä ei ollut paras mahdollinen liima tapetille, sillä paremmin liima toimi peruskartonkiin, josta tein pienimmän lahjakassin.

Valkoiset nauhat ovat vanhoja lahjakassien kahveja. Salmiakkikuvioisen moni varmaan tunnistaa, sillä sitä myydään Eurokankaassa. Katariina osti sitä ison rullan ja antoi minulle siitä puolet (jee!).

Vaikka kassit vaikuttavat ihan tukevilta, silti hieman jännittää. Mitä jos liima todella oli liian vanhaa ja pohjasauma pettää? Onneksi näihin on tulossa aika keveitä lahjoja.

Virkattu pöllö

Jos sinä kuulut jo niihin, joita ärsyttää kaikenlaiset pöllökäsityöt, älä lue tätä. Minäkin nimittäin menin virkkaamaan taas pöllöjä. Joskus kaksi vuotta sitten virkkasin yhden pöllöpehmolelun Jämälangasta-kirjan innoittamana. Siitä tuli vähän hassunnäköinen huuhkaja. Vähän aikaa sitten päädyin Prinsessajuttu-blogiin, jonka pitäjä Mira oli innostunut pöllöjen virkkaamisesta. Todella upeita pöllöjä! Päätin kokeilla, miten sellaisen tekemisen onnistuisi.

Virkkasin pöllön harmaan trikookuteen jämästä isolla koukulla. Ohjeen otin omasta päästäni. Silmät ja nokan virkkasin langanjämistä. Sisälle tungin aika lailla vanua, jotta pöllöstä tulisi sopivan pullea.

Tämä pöllö lentää nuorimman kummilapseni luo. Taitaa joku toinenkin kummilapsi saada tällaisen...

Mustia kynttilöitä

Yritin joulun alla etsiä mustia antiikki- tai kruunukynttilöitä, mutta en löytänyt. Ainakaan niistä kaupoista, joissa kävin. Valkoisia ja punaisia kyllä löytyi, ja joihinkin kauppoihin oli tullut jo keväisiä pastellisävyisiä kynttilöitä.
Sitten muistin, että Hobby Pointista saisi mehiläisvahaa eri sävyihin värjättynä. Ostin pari levyä tummimman niistä. Ei levy ehkä täysin pikimusta ollut, mutta jotain tummanharmaan ja tummanvioletin välimaastossa.

Kääräisin levystä kaksi kynttilää, yhden pitkän ja yhden lyhyen, ja laitoin ne sinne, minne ne halusinkin: Iittalan Allas-kynttilänjalkaan valkoisten kynttilöiden pariksi.

Mielestäni tuohon kynttilänjalkaan sopii hyvin erimittaiset kynttilät. Siksi olisinkin voinut tehdä lyhyemmästä kynttilästä vielä lyhyemmän, jotta pituuserot olisivat korostuneet. Ehkä sit ensi kerralla.

Jos muuten tiedät, mistä kaupasta saisi mustia pitkiä kynttilöitä, otan vinkin mielelläni vastaan. Nettikaupoista en viitsisi tällaisia pitkiä kynttilöitä alkaa tilata.

Pyyhkeitä, pyyhkeitä

Ennen minulle oli ihan sama, millaisia keittiöpyyhkeitä tai leivinliinoja meillä oli. Kun sain kerran lahjaksi Marimekon mustavalkoisia keittiöpyyhkeitä, ihastuin niihin ja sen jälkeen on ollut kiva, jos ainakin osa keittiöpyyhkeistä on kivan näköisiä.

Siksi ostin pari valkoista keittiöliinaa Hobby Pointista ja kokeilin painaa kivoja pyyhkeitä itse. Toisen tein valmiilla sabluunalla. Seolisi pitänyt teipata hieman tiukemmin kiinni liinaan, koska väri pääsi hieman leviämään. Sabluuna on jälleen Helen Morrisin Koristele kotisi kuvioilla -kirjasta, jonka avulla olen tehnyt paljon muutakin.

Toisen liinan painoin leikkaamallani paperikaaviolla. Niissä väri ei levinnyt pahasti. Tämä väriyhdistelmä tuo ripauksen kevättä jo keittiöön.

Kuten huomasit, kohta voin laittaa lehteen ilmoituksen: Reipas silittäjä saa paikan.

Sateenvarjon uusi elämä

Kun pitkään palvellut sateenvarjoni hajosi viime syksynä, päätin irrottaa sen kankaan. "Ehkä voin tehdä siitä jonakin päivänä jotain", ajattelin.

Nyt se päivä koitti. Tarvitsin polkupyörän satulalle sadesuojan ja mikä olisi parempi materiaali kuin sateenvarjon kangas. Ulkona käydessäni piirsin satulan mallin sanomalehdelle ja leikkasin kankaan sen mukaan. Sitten vain ompelin pienen nauhakujan ja pujotin sinne kuminauhan. Toimii.

Kangasta jäi vielä reilusti. Olisiko sinulla ideaa, mitä siitä voisi tehdä?

Uusi päällys silityslaudalle

Jouluna kävi vahinko. Ensin kynttilä murtui ja steariini valui pöytäliinalle. Sitten puhdistin liinan imeyttämällä steariinia talouspaperiin silitysraudan avulla. Koska olin niin huolissani siitä, saanko liinan puhtaaksi, unohdin suojata silityslaudan. Lopputulos näyttää tältä:

Testasin monta kertaa ja rasvatahra ei tästä irtoa. Mutta silti tuntui siltä, että rasva tarttuu siihen vaatteeseen, jota seuraavaksi silittää. Päällys ei ollut irtonainen vaan niitattu kiinni lautaan. Sitä siis ei voinut pestä.

Ja jos oikein muistan, olen ottanut tämän laudan vanhan asuntoni vinttikomerosta, jonne sen oli edellinen tai sitä edellinen asukas jättänyt. Halusin antaa tälle kiertolaiselle vielä uuden elämän, enkä ostaa vain uutta ja modernia silityslautaa.

Ostin Eurokankaasta puoli metriä puuvillakangasta (maksoi alle 5 euroa).

Päällyksen tein tällä Anu Harkin ohjeella. Ohje oli juuri sopivan yksinkertainen tällaiselle tumpelo-ompelijalle. Totta kai unohdin jättää reiän nauhan pudotusta varten, mutta sen suurempia ongelmia tämän tekeminen ei tuottanut.

Näyttää heti kivemmalta. Melkein tekisi mieli silittää jotain ihan sen takia, että saisi tätä käyttää.

Jos oikein haluaisin alkaa silityslautaa tuunata, maalaisin jalat valkoisiksi. Mutta ehkä käytän nyt sen ajan johonkin muuhun.

Muovipussien uusi elämä

Olen ollut muovipussien vastustaja ja kantanut kangaskasseja aina mukanani. Nyt on pakko hieman lieventää vastustusta. Anna kun kerron miksi.

Luin Sanna Halla-ahon ja Martti Järven kirjaa Löytö - toteuta 50 yllätyksellistä ideaa (Wsoy 2013). Siellä oli idea yrttiruukuista, jotka oli tehty sulattamalla muovipusseja yhteen.

Luin rivit parikin kertaa; en ollut kuullutkaan muovipussien sulattamisesta. Ja googlettamalla selvisi, että melkein kaikki muut ovat.

Mutta kerrankin materiaalit ovat sellaiset, että niitä on kaikilla kotona. Myös meillä, vaikka yritän välttää niiden ostamista. Siispä aloin silittämään muovipussiröykkiötä yhteen leivinpaperien välissä. Kaikkien ohjeiden mukaan oikea kuumuus on jossain kahden ja kolmen pisteen välissä. Suosittelen kyllä melkein kolmosta, jotta pussit sulavat kunnolla ja tarttuvat toisiinsa kiinni. Huomasin nimittäin hieman myöhemmin, että osa kerroksista ei ollut tarttunut kunnolla kiinni. Erityisesti reunoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kun kokeilet, huomaat kyllä, mitä tarkoitan.

Osasta muoveista tuli todella kovia, osa oli aika pehmeitä. En halunnut tehdä aivan kirjassa esitellyn mallisia pusseja vaan otin mallin ihan päästäni. Leikkasin punaisesta, kovasta muovista pyöreän pohjan ja pehmeämmästä muovista ompelin reunan. Tuli pienet ruukut, joihin voi nakata puoliksi syödyt yrtit vielä hetkeksi kasvamaan. Nämä on myös helppo pestä. Tunnistatko muuten, minkä firman pussista on kyse?

Ja koska materiaali oli halpaa, eikä kamalasti harmita, jos tekee virheitä, kokeilin myös pikkulaukun ompelua. Ompelin vain pari muovikaistaletta yhteen (muistaakseni musta on Onlyn pussi, valkoinen on tullut mukana Riminiltä) ja taitoin yläreunan. Näyttää hauskalta, mutta en tiedä, uskaltaisiko tätä ihan täyteen laittaa. Muovi on kuitenkin liukasta, joten ehkä kovin pulleaa laukkua ei pystyisi kätevästi kantaa kädessä.

Tämän takia olen nyt luopumassa muovipussikiellosta. Kun seuraavan kerran kaupassa minulle tarjotaan kivaa muovikassia, ehkä en kaivakaan kangaskassia käsilaukustani...

Viikonloppuhuivi, osa 2

Virkkasin puolitoista vuotta sitten itselleni huivin, jonka nimesin Viikonloppuhuiviksi. Se kun syntyi yhdessä viikonlopussa. Nyt halusin tehdä samantyylisen huivin lahjaksi.

Langaksi valitsin Novitan Naavan, koska siinä oli samantyylinen sävy kuin Novitan Isoveljessä, josta virkkasin lapaset. Tämän siis sai joululahjaksi sama, jolle virkkasin nuo lapaset.

Ohje oli yhtä outo kuin ennenkin: käännä työtä välillä ja virkkaa välillä etureunasta, välillä takareunasta, jotta pintaan tulisi erilaisia pintoja.

Tällä kertaa en saanut huivia ihan viikonlopussa valmiiksi, koska halusin siitä pidemmän ja muhkeamman. Ehkä tuli liiankin muhkea. No, ainakin lämmittää kaulaa talvitakin päällä.

Painettuja kuvia

Luulin ottaneeni joululahjaksi antamistani käsitöistä kuvia, mutta juuri mitään julkaisukelpoista ei ollutkaan kamerassa. Muutama kuva sentään.

Tämä kasa oli pitkään silityslaudalla odottamassa silitystä. Aika moni läheiseni siis sai yhdeksi lahjakseen jotain kankaanpainoon viittaavaa. Ja koska a) kankaanpainoväri piti silittää kiinni kankaaseen ja b) silitän vain hyvin harvoin, keräsin töitä pinoon ja koitin hoitaa kaiken silityksen kerralla.

Nämä kuviot painoin kuohuviinikorkista tehdyllä leimasimella lasten housuihin.

Näissä taas apuna oli sabluuna - kuten arvata saattaa. Käsivaralla en osaisi tällaisia tehdä. Maatuskat koristavat siis tiskirättiä, karpit hyppivät tyynyliinassa.

Nyt toivon, että lahjat menevät käyttöön ja pian myös pesuun. Sitten nähdään, osasinko silittää kuviot kiinni tarpeeksi tarmokkaasti vai liukeneeko työni tulos pesukoneeseen.

Joululahja, joka avattiin jo

"Joulun aikaan käsityöblogeissa on hiljaista, koska kaikki tekevät joululahjoja, eikä niitä voi etukäteen esitellä", totesi joku Tampereen kädentaitomessuilla marraskuussa haastatelluista bloggareista. (ehkä Hupsistarallaa-blogin Terhi. Ehkä.)

Ihan totta. Yhden lahjoista annoin silti etukäteen, koska tajusin, että saaja voisi tarvita sitä jo syksyn kylmillä säillä.

Katariinan poika tarvitsi kutittamattoman kaulurin ja päätin kokeilla, onnistuisiko sellaisen tekeminen. Langan ostin Hakaniemen hallin Vihreästä vyyhdistä ja sain sieltä kaupan päälle hyvän neuvon: tee kaulaosuus tosi löysäksi, sillä yleensä kutittavaa lankaa inhoavat inhoavat myös kiristyksen tunnetta iholla.

Ohjeen otin Novitalta. (Myös kuva on lainattu sieltä.)

Pehmeää lankaa oli todella kiva neuloa ja kauluri syntyikin nopeasti. Etureunaan päätin tehdä jonkin kuvan - ihan omasta päästäni. Aluksi harkitsin muumia, mutta kun tajusin, etteivät taitoni riitä, päädyin pöllöön. Näyttää kyllä enemmän kissalta...

Ai, miten lahjalle kävi? Aika hyvin. Katariina on kertonut, että kaulurista ei ole valitettu. Kuulemma poika riisuisi sen heti, jos kutittaisi liikaa. Nyt kauluri on pysynyt päällä. Voisin siis uskaltaa suositella tuota lankaa muillekin kutittavia vaatteita inhoaville.

T-paidan uusi ilme

Onko sulla koskaan ollut tilannetta, että tekisi mieli laittaa jotkin korut kaulaan, mutta ei ole oikein sopivia? Mulla on. Siitä se idea sitten lähti. Maalasin siis korut valmiiksi t-paitaan.

Väri on ihan tavallista kankaanpainoväriä, ja painoin sitä muun muassa grillitikun päällä. Muuten tämä oli ihan helppoa, mutta vaikeinta oli miettiä, miten korut oikeasti laskeutuisivat ja kietoutuisivat toisiinsa. Pari ylimääräistä mutkaa tuli tehtyä, mutta ehkä niitä ei huomaa kaukaa katsottuna.

Pitsiliinasta pitsikupiksi

Nyt tuli kirppareilta haalituille pitsiliinoille käyttöä! Olin hankkinut niitä aikoinani sohvatyynyjä varten (tiilenpunaisten tyynyjen keskelle kiinnitin valkoisen, pyöreän pitsiliinan), mutta liinoja oli kertynyt enemmän kuin niitä tarvitsin.

Äiti keksi, että kokeilisimme tärkätä liinoja. Hänellä kun oli myös liinoja kaapissa. Teimme kaksi tärkkiä. Sokeritärkissä oli puolet kiehuvaa vettä ja puolet sokeria. Perunajauhotärkkiin laitettiin pari teelusikallista perunajauhoa puoleen litraan kuumaa vettä sekä ripaus suolaa.

Liinat kasteltiin kunnolla tärkissä ja sitten painettiin tiukasti kiinni alaspäin käännetyn purkin tai kulhon pintaan. Kulhot kannattaa valita etukäteen liinan koon mukaan ja sen mukaan kuin laakean tai korkean pitsivadin haluaa.

Ja sitten piti odottaa vuorokausi. Kävimme tosin vähän väliä koittamassa, miten homma edistyy. Ja hienoja niistä tuli! Parhaiten tärkkäytyivät ne, jotka oli aivan kunnolla kasteltu tärkkiin ja jotka olivat saaneet kuivaa rauhassa. Itse pakkasin omat liinani vuorokauden kuivumisen jälkeen matkalaukkuun ja toin Helsinkiin. Suoristuivathan ne. Äidin pitsikupit ovat kovia: olen kuullut puhelimessa, miten äiti kopauttaa niillä esimerkin omaisesti lasipöytään. Komea kumaus kuuluu, joten uskon todella liinojen kovuuteen.

Omat liinani aion tärkätä vielä toisen kerran, jotta saan pysyvämmän lopputuloksen. Tällä kertaa annan niiden kuivua kunnolla.

Meikkipussi videonauhasta

Ennen tämä oli dokumentti tulivuorista, nyt tämä on meikkipussi.

Tartuin tähänkin trendiin hieman myöhässä. Äiti teki videonauhasta kassin jo aikoja sitten ja oliko se viime vuoden Linnan juhlissa, kun yksi kansanedustaja tuli juhlimaan videonauhasta tehdyssä mekossa. Viimein päätin kokeilla, miltä videonauhan virkkaaminen tuntui.

Kovalta. Nauha ei tosiaankaan luisu käsissä ihanasti kuten lanka. Ja silmukoista ei tule niin kauniita kuin langalla tehdessä vaan aika reikäisiä ja epäsäännöllisiä. Koko ajan kuuluu myös rahina, joten television ääntä pitää säätää kovemmalle. Tämä ei siis ollut ihan minun juttuni - kuten tuosta edellä kuvatusta varmasti jo päättelit.

Ohjeen otin päästäni, mutta mukailin hieman viime kuussa tehdyn puuteripussin ohjetta. Nappi on kierrätysnappi. Olen yrittänyt muistaa, missä minulla on ollut tällaiset napit. En vain muista, mutta sen tiedän, että oli varanappi. Ehkä jonkun takin varanappi?

Kiiltävä pinta sopii minusta hyvin meikkipussiin, joten siksi tämä tulee siihen käyttöön.

Virkatut lapaset

En tiennyt, että lapasia voi virkata. Nyt tiedän, ja tuntuu, etten koskaan niitä enää neulo. Virkkaamalla ne tuntuivat valmistuvan niin paljon nopeammin.

Ohjeen otin äidillä olleesta ET-lehden Tumput käteen -liitteestä.

Ohjeessa oli käytetty Novitan Isoveli-lankaa ja ostin juuri sitä ja vielä samanväristä kuin mallilapasissa. Tein lapaset miehelle eli lankaa kului reilut kaksi kerää.
Ohjeessa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä vaikeutta. Silti tajusin vasta toisen lapasen kohdalla, mitä tarkoitti ohje siitä, että rannekkeen reuna pitää taittaa 2 senttimetrin päästä reunasta. No, silloin oli jo hieman myöhäistä, kun toinen lapanen oli jo tehty.

Lapaseen siis tehdään käännettävä rannenauha, joka kiinnitetään napeilla. Rannekkeeseen syntyy hauskat raidat niin yksinkertaisesti, että välillä virkataan silmukat edellisen kierroksen silmukoiden etureunaan, välillä takareunaan.

Napeiksi ostin oliivipuusta tehdyt napit. Aika kivat. Lapaset aion antaa joululahjaksi.