Voihan vonkale!

Käsityömessuilta lähtee mukaan kaikenlaista näprättävää. Vonkale –kalannahka – oli odottanut jo vuoroon turhan kauan.

Käydessämme loma-asuntomessuilla Anniinan kanssa näimme, miten kalannahka oli muuttunut seinäreliefiksi ja lampuksi. Minulla oli vaan pieni suunnitelma  – kalannahkainen kännykkäkotelo.

Kaavat piirsin puhelimen mukaan. Alalangaksi laitoin kestävän nailonlangan ja ylälanka on tavallista ompelulankaa. Osat nurjat puolet vastakkain ja ompelemaan. Ommel kulkee vajaan  0.5 cm reunasta.

Valmista hetkessä, vaikuttaa kestävältä ja ennen kaikkea mieluisa omistajalleen.

Kokeilin vielä samanlaista poronnahkasta. Nahan oli saanut lahjaksi Sevettijärveltä vuosia sitten. Tämän pussukan tein itselleni ja käytössä se on ollut miellyttävä.

Muovipussien uusi elämä

Olen ollut muovipussien vastustaja ja kantanut kangaskasseja aina mukanani. Nyt on pakko hieman lieventää vastustusta. Anna kun kerron miksi.

Luin Sanna Halla-ahon ja Martti Järven kirjaa Löytö - toteuta 50 yllätyksellistä ideaa (Wsoy 2013). Siellä oli idea yrttiruukuista, jotka oli tehty sulattamalla muovipusseja yhteen.

Luin rivit parikin kertaa; en ollut kuullutkaan muovipussien sulattamisesta. Ja googlettamalla selvisi, että melkein kaikki muut ovat.

Mutta kerrankin materiaalit ovat sellaiset, että niitä on kaikilla kotona. Myös meillä, vaikka yritän välttää niiden ostamista. Siispä aloin silittämään muovipussiröykkiötä yhteen leivinpaperien välissä. Kaikkien ohjeiden mukaan oikea kuumuus on jossain kahden ja kolmen pisteen välissä. Suosittelen kyllä melkein kolmosta, jotta pussit sulavat kunnolla ja tarttuvat toisiinsa kiinni. Huomasin nimittäin hieman myöhemmin, että osa kerroksista ei ollut tarttunut kunnolla kiinni. Erityisesti reunoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kun kokeilet, huomaat kyllä, mitä tarkoitan.

Osasta muoveista tuli todella kovia, osa oli aika pehmeitä. En halunnut tehdä aivan kirjassa esitellyn mallisia pusseja vaan otin mallin ihan päästäni. Leikkasin punaisesta, kovasta muovista pyöreän pohjan ja pehmeämmästä muovista ompelin reunan. Tuli pienet ruukut, joihin voi nakata puoliksi syödyt yrtit vielä hetkeksi kasvamaan. Nämä on myös helppo pestä. Tunnistatko muuten, minkä firman pussista on kyse?

Ja koska materiaali oli halpaa, eikä kamalasti harmita, jos tekee virheitä, kokeilin myös pikkulaukun ompelua. Ompelin vain pari muovikaistaletta yhteen (muistaakseni musta on Onlyn pussi, valkoinen on tullut mukana Riminiltä) ja taitoin yläreunan. Näyttää hauskalta, mutta en tiedä, uskaltaisiko tätä ihan täyteen laittaa. Muovi on kuitenkin liukasta, joten ehkä kovin pulleaa laukkua ei pystyisi kätevästi kantaa kädessä.

Tämän takia olen nyt luopumassa muovipussikiellosta. Kun seuraavan kerran kaupassa minulle tarjotaan kivaa muovikassia, ehkä en kaivakaan kangaskassia käsilaukustani...

Viikonloppuhuivi, osa 2

Virkkasin puolitoista vuotta sitten itselleni huivin, jonka nimesin Viikonloppuhuiviksi. Se kun syntyi yhdessä viikonlopussa. Nyt halusin tehdä samantyylisen huivin lahjaksi.

Langaksi valitsin Novitan Naavan, koska siinä oli samantyylinen sävy kuin Novitan Isoveljessä, josta virkkasin lapaset. Tämän siis sai joululahjaksi sama, jolle virkkasin nuo lapaset.

Ohje oli yhtä outo kuin ennenkin: käännä työtä välillä ja virkkaa välillä etureunasta, välillä takareunasta, jotta pintaan tulisi erilaisia pintoja.

Tällä kertaa en saanut huivia ihan viikonlopussa valmiiksi, koska halusin siitä pidemmän ja muhkeamman. Ehkä tuli liiankin muhkea. No, ainakin lämmittää kaulaa talvitakin päällä.

Meikkipussi videonauhasta

Ennen tämä oli dokumentti tulivuorista, nyt tämä on meikkipussi.

Tartuin tähänkin trendiin hieman myöhässä. Äiti teki videonauhasta kassin jo aikoja sitten ja oliko se viime vuoden Linnan juhlissa, kun yksi kansanedustaja tuli juhlimaan videonauhasta tehdyssä mekossa. Viimein päätin kokeilla, miltä videonauhan virkkaaminen tuntui.

Kovalta. Nauha ei tosiaankaan luisu käsissä ihanasti kuten lanka. Ja silmukoista ei tule niin kauniita kuin langalla tehdessä vaan aika reikäisiä ja epäsäännöllisiä. Koko ajan kuuluu myös rahina, joten television ääntä pitää säätää kovemmalle. Tämä ei siis ollut ihan minun juttuni - kuten tuosta edellä kuvatusta varmasti jo päättelit.

Ohjeen otin päästäni, mutta mukailin hieman viime kuussa tehdyn puuteripussin ohjetta. Nappi on kierrätysnappi. Olen yrittänyt muistaa, missä minulla on ollut tällaiset napit. En vain muista, mutta sen tiedän, että oli varanappi. Ehkä jonkun takin varanappi?

Kiiltävä pinta sopii minusta hyvin meikkipussiin, joten siksi tämä tulee siihen käyttöön.

Lätsät syyssäähän

 Muistatteko, kun sisko teki lätsän meidän pikkumiehelle? Mähän halusin heti samanmoisen ja vuoden ideaa maiskuttelin ja sulattelin. Sitten ostin viimein Hanko-lankaa keltaisen ja harmaan sävyissä. Avuksi otin saman Pirkka-ohjeen kuin sisko, lähinnä muuttelin siis silmukkamääriä ja kavensin soveltaen sekä levensin lippaa. Piti kyllä tehdä itselle harmaa, mutta arvelin vaan silmukkamäärän ja isohan siitä tuli. Laiskana en viitsinut purkaa vaan jatkoin, koska koko oli miehelle passeli. Harmaan virkkasin tavallisesti, mutta keltaiseen lätsään otin sitten käyttöön todella helpon mallivirkkauksen ohjeen mukaan. Hauskasti tulee aivan erilaista pintaa!

Kavennuksissa jouduin molemmilla kertaa kyllä soveltelemaan, mutta ihan mukavasti lopulta onnistuin, vaikkakin tupsun alla mallivirkkaus on kyllä vähän sitätätä...

Onneksi syksy on ollut juuri sopivan kuulas ja aurinkoinen, tähän asti ollaan lätsillä selvitty. Saas nähdä, joko pian pitää tarttua puikkoihin ja tehdä jotain lämpöisempää.

Virkatut lapaset

En tiennyt, että lapasia voi virkata. Nyt tiedän, ja tuntuu, etten koskaan niitä enää neulo. Virkkaamalla ne tuntuivat valmistuvan niin paljon nopeammin.

Ohjeen otin äidillä olleesta ET-lehden Tumput käteen -liitteestä.

Ohjeessa oli käytetty Novitan Isoveli-lankaa ja ostin juuri sitä ja vielä samanväristä kuin mallilapasissa. Tein lapaset miehelle eli lankaa kului reilut kaksi kerää.
Ohjeessa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä vaikeutta. Silti tajusin vasta toisen lapasen kohdalla, mitä tarkoitti ohje siitä, että rannekkeen reuna pitää taittaa 2 senttimetrin päästä reunasta. No, silloin oli jo hieman myöhäistä, kun toinen lapanen oli jo tehty.

Lapaseen siis tehdään käännettävä rannenauha, joka kiinnitetään napeilla. Rannekkeeseen syntyy hauskat raidat niin yksinkertaisesti, että välillä virkataan silmukat edellisen kierroksen silmukoiden etureunaan, välillä takareunaan.

Napeiksi ostin oliivipuusta tehdyt napit. Aika kivat. Lapaset aion antaa joululahjaksi.

Kaksivärinen laukku

Romanttisesta pussukasta jäi vähän lankaa ja halusin käyttää pätkän johonkin. Ehdin nimittäin pussukkaa virkatessani ihastua langan puuteriseen sävyyn.

Idean sain jälleen Pinterestistä, kun selaisin virkkausohjeita. Sieltä löysin kuvan kaksivärisestä, palkkiraidoitetusta ja nahkahihnaisesta laukusta. Kuvaa en valitettavasti enää löydä, joten en pysty näyttämään idean lähdettä.

Koska ohje oli japaniksi (tai ehkä mandariinikiinaksi, en osaa mitään tuollaista merkkikieltä), päädyin etsimään ohjetta muualta. Neuvo löytyi yllättävältä suunnalta: Pirkasta. Pirkan jenkkikassin ohjeesta otin kassiin mitat. Aloitin mustalla langalla ja vaihdoin sitten puuteriseen - ja jouduin ostamaan sitä vielä toisen kerän, koska halusin palkkiraidasta leveämmän.

Jenkkikassin ohjeessa kahvat on tehty virkaten, mutta halusin kassiin tukevammat hihnat. Kävin vakisuutarillani kyselemässä nahkaa hihnoiksi, mutta hän kertoi, että nahka todennäköisesti venyy liikaa. Paksu rasvanahka voisi kuulemma sopia, mutta sen ompeleminen käsin on melkein mahdotonta. Suutarilla olisi ollut myynnissä valmiita laukunhihnoja, joita hän käyttää itse korjauksissa, mutta niiden ulkonäkö ja pituus ei miellyttänyt minua.

Päädyin ostamaan UFF:n alepäivistä parilla eurolla kassin, jossa oli hyvät hihnat. Purin laukun ja ompelin hihnat virkattuun laukkuun suutarilta ostamallani nahkaneulalla. Kahvat tosin eivät ole nahkaa vaan jotain vahvaa polyesteria. Tuolla neulalla ompelu onnistui todella hyvin.

Lanka on siis Hankoa, jälleen kerran.

Jotain romanttista

Kotoliving-lehdessä oli muinoin Hanko-langasta tehty puuteripussi. Sen innoittamana tilasin jo Novitalta puuterinväristä lankaa, mutta lanka on odottanut koko kesän käyttöä.

Sitten se virkkaushimo iski. Eikä tietenkään ollut kyseistä lehteä saatavilla. Onneksi Ihan kaikki kotona -blogin Tanja oli tehnyt siitä oman muunnelmansa ja laittanut ohjeet. Tein siis pussin Tanjan ohjeella samalla, kun katsoin romanttista Midnight in Paris -elokuvaa. Sopi hyvin tunnelmaan.

Napiksi laitoin todella vanhan villatakin varanapin ja Hand made with love -nauha on tätini ostamaa. Kävimme kesällä kivassa, kuopiolaisessa Nappi ja nauha -liikkeessä, jossa tuota nauhaa myytiin. Silloin ei jaksettu jäädä jonottamaan pitkäksi aikaa pienen nauhapätkän takia, joten täti postitti pätkän myöhemmin. Kiitos!

Pussukka valmistui hyvin leffan aikana, ja se tulee päätymään korujen matkapussiksi.

Kenkien uusi ilme

Viime kesän luottokenkäni menivät pilalle eräissä juhlissa. Toiselle niistä kaatui nestettä, enkä pyyhkinyt sitä heti pois. Tuloksena oli tumma läikkä, jota koitin poistaa pesemällä kengän pintaa kaikelle mahdollisella - miedommasta vahvempaan aineeseen. Tahra poistui, mutta samalla lähti väri. Niinpä oli pestävä molemmat kengät kokonaan aineella, jolla tahrakin lähti: sappisaippualla. Lopputulos oli se, että kenkien väri muuttui todella epätasaiseksi. Tummia ja vaaleita laikkuja siellä täällä, eikä niitä oikein voinut pitää enää missään.

Nyt sain vihdoin tehtyä niille jotain, sillä kengät ovat todella mukavat ja haluaisin pitää niitä edelleen. Ohjeen kenkien tuunaukseen löysin täältä. Hiekkapaperia minulla oli valmiina, mutta glitterit ja tuon erikoisliiman (mod podgen) ostin Hobby pointista (jossa on mieletön valikoima ihan mitä vain askarteluun liittyen - myös ohjeita.)

Tein tuunauksen tuon ohjeen mukaan. Lyhyesti sanottuna siis karheutin kenkien pintaa ensin hieman hiekkapaperilla. Sitten sekoitin foliolla vuoratussa muovirasiassa kahdesta glitteristä (kuparin ja pronssin värisestä) sopivan yhdistelmän ja kaadoin päälle mod podgea. Sitten sivelin litteällä siveltimellä glitterseosta kenkien pintaan. Kerroksia tein noin kolme. Osa kohdista oli hyvä jo yhden käsittelyn jälkeen, mutta muutamia kohtia piti täydentää, jotta hilettä oli tarpeeksi.

Tätä projektia ei siis kannata aloittaa, jos on vain tunti tai kaksi aikaa. Parempi on tuunata silloin, kun on aikaa antaa liiman kuivua. Vasta sitten näkee hyvin, mihin vielä hilettä tarvitaan. Tämä onkin mainiota viikonlopputekemistä.

Aikaisemmin nämä kengät olivat perustyökenkäni, mutta tällä hilepäällysteellä kengät päätyvät kyllä enemmän juhlakengiksi. Luulen, että nämä lähtevät mukaan etenkin sisätiloissa pidettäviin juhliin. En ole ihan varma, miten nämä kestävät vaikkapa kesäsadetta tai kosteaa nurmikkoa. En halua ottaa sitä riskiä.

Varma kevään merkki: uudet lapaset

Juuri kun sää alkaa vihdoin näyttää keväiseltä, sain valmiiksi lapaset. Jotenkin niin ironista. Olisi pitänyt vuodenvaihteessa arvata, ettei alkuvuonna ehdi tehdä käsitöitä ja siirtyä suoraan kevät- ja kesäneuleisiin.

Aloitin joululahjaksi saamani Maakuntalapaset jo joululomalla."Kotiseutu löytyy lapasesta", lukee ohjeissa. Saamassani paketissa oli ohjeet Keskipohjanmaan Pohjantähtilapasiin ja Pirkka-lankaa. Tässä Käsi- ja taideteollisuusjärjestön mallistossa on kai kaikille maakunnille lapasmalli.



Alku oli hankalaa, sillä en ollut pitkään aikaan neulonut kirjoneuletta. Toisen lapasen kohdalla osasin jo nauttia silmukoiden ja kuvioiden laskemisesta ja pystyin neuloessa hieman seuraamaan vaikeampi juonisia tv-ohjelmia. Eniten kuitenkin katsoin näitä neuloessani keskusteluohjelmia ja Diilin kaltaisia tosi-tv-ohjelmia.



Ohje oli selvästi suunnattu kaikille, myös isokätisille, joten jouduin hieman muokkaamaan sitä, jotta sain itselleni sopivat lapaset. Lopputuloksesta huomaa, että kirjoneuletta pitäisi vielä harjoitella. Olen niin hyvä pitämään langat tiukasti käsissä, joten hieman on kireyttä lapasissa pitkien langanjuoksutusten kohdalla.



Seuraavaksi vain höyrytän lapaset ja laitan ne odottamaan ensi marraskuuta. Pitäisiköhän sitten aloittaa joku syysneule?

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse

Joskus kesken käsityön tekemisen tulee mieleen ajatus: "Kunpa en olisi koskaan aloittanut tätä". Niin kävi, kun aloin virkata huiviin reunapitsiä. Kyllä. Reunapitsiä. Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni.

Idean tähän hullutukseen sain Katariinan vanhasta Suuri käsityö -lehdestä. Taisi olla viime kesän numero, jossa opetettiin tekemään kolmionmallinen huivi ja virkkaamaan sen reunaan pitsi. Innostuin saman tien, sillä yhdessä lempihuivissani on hapsut, ja lehden pitsit tuntuivat olevan aika samankaltaisia. Osasyynsä taisi olla pahalla neuloosilla, josta kärsin juuri silloin.

Löysinkin kirpparilta halvalla tämän lintukuvioisen huivin, ja päätin saman tien, että siitä voisi tulla uusi lempihuivini.

Mutta se ei ollut niin hyvä idea. Virkkaaminen oli paljon työläämpää kuin olin ajatellut. Kun on tottunut matonkuteesta virkkaamiseen, tuntui ohuen, luonnonvalkoisen langan virkkaaminen todella hitaalta. Kaiken lisäksi huivi oli neliönmallinen ja iso, joten yhden kerroksen virkkaamiseen ei yhden illan tv:n katselu riittänyt. (Teen siis käsitöitä lähes ainoastaan tv:tä katsellessa.)

Toinen haaste oli pitsin kiinnitys. Ompelukoneeni väitti, että pitsi on sille liian paksua, joten päädyin ompelemaan käsin. Laskin, että 50 minuutin ohjelmaa katsoessani en saanut pitsiä kiinni edes yhdelle kokonaiselle sivulle. Siksi siis tuli olo, että miksi ihmeessä aloitin tämän. Olisin voinut ostaa valmista, sileää reunapitsiä ja ommellut sen koneella kiinni. Lopputulos olisi voinut olla melkein sama.

Toki olen hieman ylpeä, että sain hommaan päätökseen, mutta en kyllä välttämättä virkkaisi huivipitsiä toiseen kertaan. En ainakaan näin isoon huiviin.
Mutta onhan se aika kiva.

Ainakin kun sen vielä silittää...

Eihän huiveja voi olla liikaa

Kävin viime viikolla Marimekon ystävämyynnissä ja ostin palan kangasta. Tai rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että äiti sen maksoi.
Ostos tuli vähän yllättäen. En ollut lainkaan ajatellut ostavani mitään, varsinkaan kangasta, kun edelleenkään tuo ompelu ei suju. Mutta kun siskoni Katariina tilaili äidiltä puhelimitse kankaita, ajattelin, että ehkä ostan puoli metriä jotain.

Olen yrittänyt selvitellä kankaan nimeä, mutta turhaan. Tiedätkö sinä? Ei nyt sillä mitään väliä ole, mutta minusta on vain mukavaa, kun Marimekon kankailla on nimi.

Eilen sitten päätin tehdä kankaasta huivin. Jouduin taas toteamaan, että en ollut paikalla kun avaruudellista hahmottamiskykyä jaettiin. (Siksi olen edelleenkin ylpeä, että sain tämän kasaan.) Purin kerran tämän kahden sauman huivin. Todellakin.

Mutta huivi näyttää ihan minulta. Että kiitos vain äiti uudesta huivista!

Pipat päähän!

Talvi tuli juuri, kun olin saanut valmiiksi ensimmäiset kunnon pipot. Jee! En ole yleensä mielestäni mikään himoneuloja, joten tämän syksyn innostus on selvästi etiäinen pitkästä ja lumisesta talvesta :D.

Ensi-innostus tämän talven pipoihin lähti liikkeelle viime keväänä bongaamastani Muita ihania-Tiinan jämälankapiposta.  (Vielä viime keväänä taisin julistaa täällä blogissa, että teen yleensä vaan yhden pipon vuodessa...hups!) Elokuussa jo kaivoin esille sopivia lankoja, ajatuksena oli tehdä pipo pinkkiin ulkoilupukuun sopivaksi. Halusin ison pinkin tupsun, mutta muuten otin pääväriksi nurjille kierroksille harmaan.Toinen puoli olisi ollut ihanan karkkimainen ja houkuttelikin kovasti vaihtamaan sen oikeaksi puoleksi,

mutta parempi silti mulle näin.

Lapsen pipoon vähensi alkuperäisestä ohjeesta 10 silmukkaa ja vaihdoin lyhyisiin pyöröpuikkoihin, sillä viidellä puikolla puikkojen väliin jäi mun tyylillä kauheita lenksuja. Pyöröpuikoilla sujuikin siistimmin ja kaventamisen lainasin Ravelrysta löytyvästä Wurm-piposta. Alkuun tein lyhyen 1o, 1n-joustinneuleen.

Tällä silmukkamäärällä hatusta tuli suhteellisen tiukka, mikä oli tavoitekin, sillä tämän menijän päästä tippuu löysemmät alta aikayksikön.

Vihreä lanka oli jämäsellaista, turkoosin seiskaveikan sorruin ostamaan, jotta pipo sopisi lapsen värikkääseen toppatakkiin. Tupsun sai siis tämäkin, sen kanssa pipo on vaan hauskempi.

Kuvan lähde: Metsola.com. Takki on Villervallan.

Selvästi tämä pipomalli on saanut minut valtaansa, koska nyt pyöröpuikoilla on valmistumassa kummitytölle pipo herkullisista pinkeistä ja liloista jämälangoista.

Pipojen neulomisinnostusta ja sohvalla lojuvia lankakasoja ihmeissään seurannut mies on puolestaan tilannut itselleen samanmoisen harmaista langoista, ja kas, niitäkin on tuolla jämälankapussukoissa sopivasti odottamassa. Jämälangoista neulominen on muuten edelleenkin hauskaa, langat kun kantavat mukanaan tarinoita. Anniinaltakin oli pakko tavatessamme heti kysyä, että muistatko tän violetin langan, se kun on peräisin ainaskin 90-luvulta...

Nyt siis myös tiedätte, miksi mua ei ole näkynyt täällä :D. Kiirettä on pitänyt töiden ja harrastusten keskellä, varsinkin, kun pari muutakin pipoa on ehtinyt puikoilta tipahtaa.