Kotoliving-lehdessä oli muinoin Hanko-langasta tehty puuteripussi. Sen innoittamana tilasin jo Novitalta puuterinväristä lankaa, mutta lanka on odottanut koko kesän käyttöä.
Sitten se virkkaushimo iski. Eikä tietenkään ollut kyseistä lehteä saatavilla. Onneksi Ihan kaikki kotona -blogin Tanja oli tehnyt siitä oman muunnelmansa ja laittanut ohjeet. Tein siis pussin Tanjan ohjeella samalla, kun katsoin romanttista Midnight in Paris -elokuvaa. Sopi hyvin tunnelmaan.
Napiksi laitoin todella vanhan villatakin varanapin ja Hand made with love -nauha on tätini ostamaa. Kävimme kesällä kivassa, kuopiolaisessa Nappi ja nauha -liikkeessä, jossa tuota nauhaa myytiin. Silloin ei jaksettu jäädä jonottamaan pitkäksi aikaa pienen nauhapätkän takia, joten täti postitti pätkän myöhemmin. Kiitos!
Pussukka valmistui hyvin leffan aikana, ja se tulee päätymään korujen matkapussiksi.
Tois ihana...:)
VastaaPoistaSuloinen siitä tuli! ;o)
VastaaPoistaKun oli hyvä ohje... :)
Poista