Frozen-mekko

Blogipaaston aikanakin syntyi kaikenlaista ja osasta onneksi on kuviakin tallella. Tarkoitus ei ole jälkikäteen ihan kaikkea blogiin tuodakaan, mutta tämä kyseinen työ on jäänyt mieleen.

Kummityttö nimittäin tahtoi Frozen-mekon. En enää muista tulinko heti luvanneeksi vai innostuinko ensin kuitenkin itse. Lopputulos kuitenkin oli, että löysin tammikuun alussa kotikylän upeasta kangaskaupasta juurikin sopivaa viittasifonkia, jossa oli hopeisia lumitähtiä. Mukaan tarttui jo tuolloin myös kimaltavaa Säde-lankaa (...josta parhaillaan EHKÄ syntyy jotain).

Kummitytön kanssa sovittiin, että mekko ommellaan talviloman alussa niin, että hän on myös meillä sovittamassa sitä. Minä kun en ole mikään pukuompelija, ja liukkaat ja hankalat kankaat vähän jännittivät. Yhteiset päivät ovat myös yleensä osa synttärilahjoja, koska yhteinen aika ja elämykset ovat osoittautuneet tavaroita sata kertaa arvokkaammiksi.

Kangasostoksille lähdimme yhdessä edeltävän viikon iltana. Olin miettinyt puvun toteutuksen valmiiksi erinäisten Pinterest- ja blogiselailuiden jälkeen ja päätynyt yhdessä kummitytön ja äitinsä kanssa siihen, että puvun pitäisi olla sellainen, että sen saa itse helposti yllensä ja on toisaalta toimiva myös kylmemmällä ilmalla. Tästä syystä koko puku päätettiin ommella kiinni trikoopaitaan. Vinkkejä ja erilaisia ohjeita on Pinterest pullollaan. Jos siis päädyt samanmoiseen projektiin, kehotan hakemaan sieltä mieluisinta toteutustapaa.

Suunnistimme ensin Eurokankaaseen, josta kummitytön pettämätön Frozen-sävysilmä löysi juurikin oikean sävyisen paljettikankaan sekä satiinin. (Kuvassa valitettavasti näyttävät vihreämmiltä kuin ovatkaan...) Varuulta ostin myös kuminauhaa vyötärökaitaleeseen sekä hopeaista paljettinauhaa miehustaaan. Turkoosin värinen trikoopaita löytyi lopulta Prismasta, poikien osastolta. Paljettien alle kätkeytyy jokin printti, mutta kummityttö oli väriin tyytyväinen, valkoista kun pidimme molemmat turhan arkana värinä. Pitäähän sitä pystyä mekossa leikkimään, syömään ja touhuamaan ilman, että

koko ajan pitää varoa puvun tahraantumista. Sitä ehtii tekemään sitten aikuisenakin...

Tässä kuvassa jo oikeampi sävy nähtävissä. Miehustakappaleen leikkasin ensin sanomalehdesta trikoopaidan saumoja mukaillen ja leikkasin sitten vasta oikeat palat paljettikankaasta sekä ompelin sivusaumat.

Ennen Frozen-päivää leikkasin myös hamekankaan sopivaksi suorakaitaleeksi. Frozen-päivä koostuikin sitten yhteisestä touhuamisesta. Kummitytön tehtävä oli askarrella mekkoon rintakoru Frozen-keräilykorteista, liimattavista paljeteista ja liimattavasta rintaneulasta. Näppäränä hän sai tämän aikaiseksi hyvinkin nopeasti ja teki myös pikkusiskolleen sopivan rintakorun. Taisi aikaa jäädä kaulakorunkin tekoon.

Lisäksi leivoimme kaura-mustikkamuffineita ja koristelimme ne.

Tämän kaiken lomassa ompelin pukua eteenpäin pala palalta. Paljettikankaan tikkasin kiinni trikoopaitaan tiheällä siksak-ompeleella ja sivuista suoralla ompeleella. Näin se ei pyöri päällä ja toisaalta tuntuu pysyvän hyvin paikallaan. Hopeapaljettinauhan päätimme jättää pois, koska rintakoru kruunasi jo miehustan.

Hamekangaspalan rypytin kahdella löysällä suoralla ompeleella, vähän verhojen tapaan. Kiristin rypytyksen sopivaksi ja ompelin yhdessä kaapista löytyneen Framilon-nauhan kanssa trikoopaidan alaosaan. Näin paljettiosa laskeutuu tuon sauman päälle ja peittää ompeluvirheetkin. Framilon nauha auttoi siinä, että rypytykseen syntyi vähän joustoa. 

Viitan tekeminen oli vaikein vaihe. Olin nimittäin päättänyt, että sen on oltava irroitettava ja päädyimme myös siihen, ettei se tulisi lainkaan etupuolelle näkyviin kuten Elsan mekossa. Viittakangasta jouduinkin rypyttämään moneen kertaan, ennen kuin olin tulokseen tyytyväinen. Saatuani sen oikean levyiseksi, ompelin taustalle tarranauhan toisen puolen ja toisen puolen kiinnitin taaksen paljettikankaan yläosaan. Nyt siis viitan voi irroittaa tai se repeytyisi tarrasta irti, jos se johonkin sattuisi takertumaan.

Lopputulos näytti tältä ja taisimme molemmat olla yhtä onnellisia puvun valmistumisesta: Valitettavasti rintakorusta ei ole parempaa kuvaa, eikä kyllä viitan takaosastakaan. Kengät ovat mallin omat, H&M:ltä yhteistuumin ostetut Elsa-korkokengät.

Tämän päivän jälkeen olo oli kyllä mahdottoman tyytyväinen. Oli ihanaa tehdä kummityttöni onnelliseksi tällä tavoin ja tällaiset yhdessä vietetyt päivät ovat kullanarvoisia.

Tumppuja, pipoja ja kuolalappuja vauvalle jämätrikoopaloista

Sateisten kesäpäivien aikana ehti hyvin siivota kaappeja ja komeroita. Odotamme toista vauvaamme ja näin ollen kodin tiloja on ollut pakko järjestellä ja paikkoja siivota. Minä kävin siis läpi kankaani ja laitoin eteenpäin sellaisia, jotka olivat pyörineet matkassa jo aivan liian kauan. Osa lähti Punaisen Ristin Kontti-myymälään, osa eli erityisesti vähän huonommat tai pienemmät palaset sain uudelle omistajalle Facebookin Materiaalitori kierrättäjille-ryhmän kautta. Sen kautta olen löytänyt monille pikkujutuille, askartelutarvikkeille yms. oikeasti innostuneen käyttäjän. Suurin osa on käynyt hakemassa pikkujutut oveltamme ja ilo on ollut molemminpuolinen. Jos siis olet Facebookissa, suosittelen etsimään oman alueesi ryhmän ja liittymään siihen! 

Trikookankaiden jämäpaloja en kuitenkaan raaskinut heittää pois. Olen säästänyt leikkelemistäni kankaista kaikki n 8X8cm suuremmat palat ja mietinkin aikani, mitä niistä syntyisi, vaikka tälle uudelle tulokkaalle. Sitten muistin, että esikoisen alkuviikkojen pikkutumput katosivat helposti ja toisaalta lähtivät käsistä pienenkin heiluttelun seurauksena. Esikoinen oli sen verran touhukas, että tumppuja oli pakko pitää, ettei aivan raapinut naamaansa ruvelle joka päivä.

Ensimmäiset tumput leikkelin käyttäen apuna ja evästyksenä säästyneitä vanhoja tumppuja. Toisen resorit olivat aikanaan aivan liian löyhät ja lyhyet, kissatumput taas olivat suosikit pituutensa takia. Ensimmäisen tumpun kanssa mietiskelin kokoamista itse ja siksipä työ ei ehkä ole siistimmästä päästä sisällä näkyvien ja ehkä tuntuvienkin saumojen takia. Sitten tajusin onneksi googlata ohjeita, ja löysinkin nämä erinomaiset ohjeet Näiden avulla toisista tulikin sitten jo paljon siistimmät.

Paloista riitti materiaalia myös pieniin pipoihin. Ne tein samalla sabluunalla kuin aiemmin ja toisen kaavoitin vanhalla vauvan neliskulmaisen pipon avulla. Sisävuoreksi päätyi tavallinen raitatrikoo sekä jo likaantuneesta ja kauhtuneesta trikoopaidasta leikattu, hyvinkin pehmoinen kangas. Tähän käyttöön voisi muutenkin käyttää enemmän vanhoja trikoopaitoja.

Vauvamuoti on taas muutamassa vuodessa muuttunut ja kuolalappuja näkyy joka paikassa. En ihan tiedä, olenko ideasta innoissani, mutta koska tulokas saa pääosin käyttöönsä isoveljen vaatteita ja suurin osa niistä valkoisia tai muuten neutraaleja, ajattelin, että näillä voi ainakin vähän lisätä väriä vaatteisiin. Kaavaan katselin mallia netin kuvista ja leikkelin hyvinkin vapaalla kädelllä. Neppareita en vielä laittanut, koska keväällä tuli ostettua kirppikseltä 'nepparikone', joka majaileee äidin luona. Niinpä kuolalaput lähtivät äidille nepparoitavaksi. Toivotaan, että saamme sieltä raporttia, miten laite toimii!

Paloja toki vielä jäi. Mitähän niistä vielä keksisi, tulokkaalle tai muuhun käyttöön? Saa ehdottaa!

P.S Blogiin eksyville tutuille ja sukulaisille tiedoksi: Tulokkaan sukupuolta ei kannata päätellä näiden ompeluksien perusteella. Näitä värejä sattui olemaan ja sukupuolestaan huolimatta tulokas tulee kulkemaan pitkälti isoveljen vihreän- ja turkoosin sävyisissä kamppeissa :D.

P.P.S Jostain syystä Blogger vaihtaa fonttia kesken kaiken, enkä osaa tätä korjata. Saa vinkata, jos tietää, missä vika.

Voihan välipäivät!

Välipäivinä olin ajatellut siivota komeroita, aleshoppailla ja ommella pari uutta paitaa esikoiselle, vanhojen jäätyä pieniksi. Nooh, sairastuin sitten, oikein vesirokkoon. Kutisi niin, että ainoa keino pitää sormet irti näppylöistä, oli tehdä käsitöitä.

Niinpä paisumaan päässyt trikookangaskasa hupeni edes hiukan. Sammakkokankaan esikoinen valitsi Kärkkäisen kangasosastolta ihan itse jo syksyllä, koska oli tykästynyt Sammakkomummo-lauluun. Työkalukangas on samasta paikasta, mutta puolestaan isäni valitsema. 

Hauskaa on huomata, että pikkuhiljaa taidot tässäkin kehittyvät. Nyt sain kaula-aukot ekan kerran juuri sopivan kokoisiksi ja melkoisen siisteiksi. Koneen erilaisia ompeleitakin uskaltaa testailla koko ajan enemmän. Muuten näistä tuli kyllä aivan peruspertsapäiväkotipaidat.

Ihanaa on ollut olla lomalla (sairastamisesta huolimatta), mutta ei ole tuleva arkikaan hassumpi ajatus!

Vanhan vuoden juttuja

Vaikka katse kääntyikin jo uuteen vuoteen, pakko vielä postata muutamat joululahjat. Mulle kävi niin kuin siskollekin. Lahjatohinoissa en juuri kuvia ottanut ja huomasin jutun vasta kun lahjat oli kääritty paketteihin/ annettu. Nooh, pari tekstaria ja kas, nyt on jotain näytettävää. Kiitokset siis avustajalle!

Kummityttö on Peppi-fani ja siksi innostuin SK:n joulunumeron Peppi-essusta.

Etsiskelin aikani miellyttävää kangasta, vain palatakseni omiin kankaisiin. Sieltä löytyi Marimekon tehtaanmyymälästä ostettu satiinipintainen jokapaika-raitakangas. Olin jo alunperinkin nähnyt sen mekkokankaana, mutta tekemättä jäi. Onneksi joulu aina inspiroi(=pakottaa) hommiin. Mä en tehnyt essusta kalenteria vaan ompelin vaan muutaman taskun jämätilkuista. Kummityttöä nauratti pienin tasku- mitä ihmettä sinne voisi laittaa?!

Vähän pitkä essusta tuli ja kanttinauhan kanssa oli epäonnea. Olin aluksi ostanut  10 senttimetriä liian vähän. Hieman harmitti siinä vaiheessa kun muuten olisi ollut valmista. Mutta peppimäinen siitä tuli! Kaveriksi ostin vaaleanpunaiset legginsit. Peppi-kengät ja raitapaita ovat mallin omat 😀. 

Kummitytön pikkusisko sekä toinen kummityttö saivat maatuska-kerniessut. Ne leikkelin oman pojan essun kaavoja mukaillen ja taskut yritin mallailla kuvioon sopiviksi.

Lisäksi syntyi yksi pöllökuvioinen ruokalappu pienimmälle kummipojalle, mutta siitä ei valitettavasti ole nyt kuvaa. Uuden vuoden lupaukseni blogille onkin, että yritän ottaa enemmän kuvia työn vaiheista ja vähintään nyt lopputuloksista...joulun allakin.

Painettuja kuvia

Luulin ottaneeni joululahjaksi antamistani käsitöistä kuvia, mutta juuri mitään julkaisukelpoista ei ollutkaan kamerassa. Muutama kuva sentään.

Tämä kasa oli pitkään silityslaudalla odottamassa silitystä. Aika moni läheiseni siis sai yhdeksi lahjakseen jotain kankaanpainoon viittaavaa. Ja koska a) kankaanpainoväri piti silittää kiinni kankaaseen ja b) silitän vain hyvin harvoin, keräsin töitä pinoon ja koitin hoitaa kaiken silityksen kerralla.

Nämä kuviot painoin kuohuviinikorkista tehdyllä leimasimella lasten housuihin.

Näissä taas apuna oli sabluuna - kuten arvata saattaa. Käsivaralla en osaisi tällaisia tehdä. Maatuskat koristavat siis tiskirättiä, karpit hyppivät tyynyliinassa.

Nyt toivon, että lahjat menevät käyttöön ja pian myös pesuun. Sitten nähdään, osasinko silittää kuviot kiinni tarpeeksi tarmokkaasti vai liukeneeko työni tulos pesukoneeseen.

Joululahja, joka avattiin jo

"Joulun aikaan käsityöblogeissa on hiljaista, koska kaikki tekevät joululahjoja, eikä niitä voi etukäteen esitellä", totesi joku Tampereen kädentaitomessuilla marraskuussa haastatelluista bloggareista. (ehkä Hupsistarallaa-blogin Terhi. Ehkä.)

Ihan totta. Yhden lahjoista annoin silti etukäteen, koska tajusin, että saaja voisi tarvita sitä jo syksyn kylmillä säillä.

Katariinan poika tarvitsi kutittamattoman kaulurin ja päätin kokeilla, onnistuisiko sellaisen tekeminen. Langan ostin Hakaniemen hallin Vihreästä vyyhdistä ja sain sieltä kaupan päälle hyvän neuvon: tee kaulaosuus tosi löysäksi, sillä yleensä kutittavaa lankaa inhoavat inhoavat myös kiristyksen tunnetta iholla.

Ohjeen otin Novitalta. (Myös kuva on lainattu sieltä.)

Pehmeää lankaa oli todella kiva neuloa ja kauluri syntyikin nopeasti. Etureunaan päätin tehdä jonkin kuvan - ihan omasta päästäni. Aluksi harkitsin muumia, mutta kun tajusin, etteivät taitoni riitä, päädyin pöllöön. Näyttää kyllä enemmän kissalta...

Ai, miten lahjalle kävi? Aika hyvin. Katariina on kertonut, että kaulurista ei ole valitettu. Kuulemma poika riisuisi sen heti, jos kutittaisi liikaa. Nyt kauluri on pysynyt päällä. Voisin siis uskaltaa suositella tuota lankaa muillekin kutittavia vaatteita inhoaville.

Ei ihan junasukat

Tiedät varmaan vauvojen junasukkien koskettavan tarinan? Ai et. Sotavuosina eräs käsityönopettaja neuloi junassa pikkuvauvalle villasukat ottamalla langan omasta villatakistaan. (Tarinan pidemmän version löydät vaikka täältä.)

Joustinneuleiset ryppysukat pysyvät hyvin jalassa, joten ajattelin tehdä sellaiset pienelle kummipojalleni. Sille samalle, jolle jo tein joululahjaksi pipon. Sitten löysin tämän Yhteishyvän ohjeen ja kuvan. Pidin enemmän näiden sukkien ulkonäöstä.

Käyttämäni tummansininen lanka on samaa Novita Woolia kuin pipossa. Väri on kai joku marttaväri eli marttojen omiin mallistoihin suunniteltu väri. Kaunis tummansininen. En tiedä, onko sitä myynnissä ihan kaikkialla. Itse ostin sen Novitan Lankadelistä.

Ohje oli hyvin yksinkertainen. Ryppykuvio syntyy oikeiden ja nurjien silmukoiden yhdistelmästä, joka ei ole lainkaan vaikea muistaa.

Joulun jälkeen sitten selvinnee, pysyvätkö nämä sukat liikkuvaisen lapsen jaloissa vai eivät.

Höpsönhauska pipo

Kuuletko, miten puikoista lähtee jouluinen kilkatus? Minä kuulen.

Päätin kerrankin aloittaa joululahjojen tekemisen ajoissa ja samalla päätin, että tänä vuonna teen mahdollisimman paljon lahjoja itse. Ainakin yritän.

Ensimmäisen lahjan saaja on hyvin nuori mies, alle vuoden. Ajattelin ilahduttaa häntä tällä hassulla pipolla.

Lanka on Novitan Woolia, tupsu on tehty jostain keränjämästä. Epäilen,että kyseessä on 7 veljestä -lanka. Ohje on Novitan.

Trikoopipotehdas

Kun tehtailee trikoopaitoja, jää jäljelle paloja, joista voi sitten tehtailla pipoja.

Ystävän vauva ei ole saanut virallista vauvalahjaa, joten tekstailin kuvan kankaista ja pyysin paluupostina kangastoiveen sekä pikkumiehen päänympärysmitan. Kesälomalaisena sain tehtaan käynnistettyä vasta päivää ennen vierailua. Samalla päätin tehdä vauvan äidille oman pipon ja isompia pipoja esikoisen alkavia päiväkotipäiviä varten. Aikuisen pipoon käytin mallia Pieces-pipoa, jonka ostin eurolla alesta :O! Pipo on mallilltaan erittäin löysä, mutta mulle ainakin juuri se mieluisin kylmeneviin päiviin ja iltoihin. Mitään pysyvää mallia mulla ei lasten pipoihin olen, leikkelen ne aina edellisiä pipoja apuna käyttäen ja onneen ja sattumaan luottaen. (Ekat pipot tein näköjään jo yli vuosi sitten, tästä postauksesta myös linkki ohjeeseen, jolla aloitin.)

Tällä kertaa pipatehtaalta tipahtelivat siis nämä. Vauvalle tein epävarmuuksissani pipoja kaksi, vaikea aina mitan perusteella kuitenkaan arvioida sitä, mikä päähän passaa ja mikä myös silmää miellyttää. Taisi tulla tosin toiseen reippaasti kasvun varaa, mutta huomennapa se nähdään! Violetti kangas on kotoisin Marimekon tehtaanmyymälästä, konekankaan ostin Kärkkäisen ihmemaasta Ylivieskasta.

Esikoisen pipot merkkasin kauan sitten ostetusta Homemade-nauhasta. Tuli aika kivat!

Esikoinen poseeraa teille pipon mallia ts. ohjeistettiin näin: "Leikippä siinä hetki, niin äiti ottaa kuvan. Laitan sulle vaan pipon hetkeksi päähän..."

Kankaat on nyt puoliksi tuhottu, mutta nyt mietin, mitä niistä pikkupaloista vielä saisi aikaan. Eihän niitä voi poiskaan heittää...

Kuusi hyvää tekosyytä

Kesäloman aikana lankesin useammassakin kangaskaupassa trikoiden kohdalla.

Kyllähän mä tiesin, että tämä paitainnostus lähtisi käsistä. Voihan sille tosin keksiä montakin syytä, vaikka takuulla lapselle vaatetta riittää.

Tässä siis tekosyistä parhaimmat:

1. 2-vuotiaan pojan esikuvaksi kelpaavat taviskaupoissa vain rokkarit, surffarit tai ekonomit. Eli jos et tykkää pääkalloista, Hawaiji-kuosista tai kauluspaidoista, osta yksivärisiä tai liity kansalliseen ompelukerhoon.

2. Kirppareilta tuntuu olevan vaikea löytää enää tämänikäisen hyväkuntoista vaatetta, tyttöjen rimpsumekkoja lukuunottamatta. Ehkä ne kulutetaan puhki tai sitten ne ovat nettikirppiksillä, joita en käytä.

3. On kauhian kiva oppia jotain uutta ja yrittää saada aikaan sitä täydellistä paitaa.

4. On niin kauhiasti ihania kuoseja, jotka hämärästi muistuttavat omasta lapsuudesta. Melkein kuin karkkikaupassa olisi."No mää otan ekana 50 senttiä tuota ja 60 senttiä tuota..."

5. Onhan se nyt hirviän kiva tietää, että paitaa ei oo ommeltu hikipajassa vaan oman keittiönpöydän ääressä.

6. Ja saihan tästäkin niitä "hyvä äiti"-pisteitä? Emmää muuten ;). 

Nyt kun keksisi yhtä monta hyvää syytä lopettaa tämä ompelu. Pari paitaa vielä odottaa kankaina pöydän reunalla ja kangaskaupat kierrän toistaiseksi turvallisuussyistä kaukaa.

Ketunpoika kuutamolla ketunleipää haukkaa ja siililläkin on piikit

Kotikaupungin kangaskauppa ilahdutti ja yllätti jälleen. Pakoilta löytyi aivan ihania trikoita. Vaikka miten olen vannonut, että uutta vaatetta lapsi ei tarvitse ja kirpparilta löytyy tuunattavaa, lankesin. Syytettäköön kesäloman alkua, kesäflunssan aiheuttamaa kurjaa fiilistä sekä kuukauden tiukan työjakson aiheuttamaa käsityövajetta.Ostin näitä kaikkia, suunnitelmissa tehdä pipot ja ehkä tehdä yksi paitakin.

 

Miten kävikään? Tampereella marssin Eurokankaaseen pikaisesti resoria hakemaan miettien, että ehkä joskus kesällä intoudun. Myyjä tunnisti käsityövajeen ja kehoitti vilkaisemaan trikoita. Lankesin heti tähän kettukuosiin, vaikka (/koska) se oli kakkoslaatua. Pikkupalan hinnaksi jäi alennuksineen vajaa 7 €.

Illalla kaivoin ihan ekaa kertaa elämässäni OttoBre:n kaavat peruspaitaan, leikkelin kaavat ja kankaat, panikoin hiemain ja ryhdyin toimeen. Seuraavana iltapäivänä ihan eka lapsen paita resoreineen ja kaksoistikkeineen oli valmis. Olisittepa nähneet minut taputtamassa itseäni olkapäälle. En olisi itsekään uskonut.

  

  

Jämäpaloista syntyi tutulla mallilla pipo, sisäkuosiksi löytyi Marimekon jämäpaloja. Molemmat pääsivät heti kovaan käyttöön sadepäiviksi.

Menestyksestä intoutuneena sekä toivoen, että ekan paidan pikkuvirheiltä välttyisin toisella kertaa, tartuin seuraavana päivänä samaan kaavaan ja eri kankaaseen.



















Nyt on siis ketunpoikia ja piikikkäitä siilejä lapsen suosikkilaulujen mukaan ja kolmatta paitaa jo suunnittelen. Ei silti huolta, en mä näihin aio jatkossa keskittyä. Mutta mahdottoman kivaa on huomata, että sitä voi oppia uutta ja onnistua. Lämmin kiitos ihanalle Pfaff-koneelleni, ilman sinua en olisi onnistunut!

P.S Pahoittelut kuvien laadusta, harjoittelin blogin päivitystä mobiilisti ja jatkoin hommaa mökillä, kamerahan jäi kotiin :D.

Vahakangasvillitys

Tämä tarina alkaa Tampereen käsityömessuilta. Tapanamme on, että sieltä löytyy aika monta kivaa lahjaa tai ainakin ideoita/materiaalia joululahjoihin. Sisko kysyi, mitä esikoiselle voisi jouluksi ostaa ja mä kerroin ajatuksestani tuunata esikoiselle pikkukeittiö ja antaa lahjaksi siihen liittyviä asioita. Sisko aloitti siis messuilla vahakangasessun metsästyksen, mikä osoittautui sitten kuuleman mukaan hankalaksi, koska kaikki eteen tulleet olivat aika tyttömäisiä. Ei siinä mitään, lapsemme käyttää melko lailla kaikkia värejä, mutta eipä nyt haluttu alleviivata sitä, että keittiöhommat olisi vaan tyttöjen juttuja...

Äiti oli kuitenkin lukenut ajatuksiamme ja oli ostanut mulle kirjan 'Värikästä vahakankaasta' sekä puolisen metria harmaata pilkullista vahakangasta sekä tätä värikästä pöllövahakangasta.

 

Selailin kirjan innostuneena heti läpi ja muistin saman tien essuidean. Lisäksi pikkukeittiöidea jalostui siskon ostamien puisten leikkiruokien ansiosta kauppaleikiksi, joten esikoinen tarvitsi tietysti myös pienen ostoskassin. (Pikkukeittiön tuunaus on vielä hitusen kesken, lopullisen tuloksen näette myöhemmin :D )

Näin ollen uudenvuoden päivänä käytin esikoisen päiväuniajan tehokkaasti. Kaavat leikkelin kirjan hyvän ruutukaavapiirroksen mukaan sanomalehdelle ja seurailin jopa kirjan ohjeita melko tarkkaan. Essuun tein kuitenkin sitomisnauhat kanttinauhasta kun en oikein vielä luottanut kykyyni tehdä noita nauhoja.

Kirjaa kehun ehdottomasti selkeydestä sekä rennosta asenteesta. Itse olisin varmaan aivan turhaan alkanut tehdä hienoja päärmeitä, mutta mihis niitä oikeasti vahakankaassa kaivataan, helpoilla käänteillä sai aikaan siistejä saumoja!

Lisäksi kirjassa on monia yksinkertaisia, toteutuskelpoisia ideoita sekä ohjeet siihen, miten vaikeimmista tai usein toistuvista ompelujutuista selviää. Esimerkiksi sankojen teko neuvottiin kyllä tarkkaan, mutta elämä kun ei oo täydellistä, niin ei ne nyt silti ihan justiinsa oo :D.

 

Kauppakassi pääsi jo kovaan käyttöön, essun merkitys ei tainnut vielä ihan aueta. Esikoinen sai myös napata itse kuvan pikkukeittiöstään tässä vaiheessa ja kuvassa näkyy myös pikaisesti ommeltu patahanska. Sattumalta olin ostanut viime keväänä pöllojä puuvillakankaalla. Hanskasta tuli tosin hieman pieni eikä muutenkaan onnistunein, mutta asiansa ajaa.

Vahakankaista taisin nyt sitten vähän innostua, seuraavat jutut ovat jo suunnitteilla. Eipä oo ennen ollut suosikkimateriaali, mutta kieltämättä lapsen kanssa melko näppärää. Saatoin siis jäädä koukkuun...