lauantai 23. helmikuuta 2013

Innostuin, petyin, opin

Kurjinta on, kun kivat suunnitelmat kosahtavat. Mutta joskus niin vaan käy. Ja toisaalta silloin juuri huomaa, että joskus on vaan turha hirveästi vääntää ja säätää, vähempikin riittäisi.

Kävi nimittäin niin, että innostuin hirveästi järjestelemään kollegan vauvakutsuja. Selailin kivoja sivustoja, etsiskelin toimivia ideoita ja suhteutin niitä käytettävissä olevaan aikaan. Päädyin tekemään sankarin nimellä bannerin näillä ilmaisilla tulostettavilla pohjilla.

Lisäksi otin mallia Paljon iloa paperista-kirjasta sekä tästä Pinterestistä vastaan tulleesta kuvasta.




Tein siis erikokoisista ympyröistä palluraketjun ompelemalla ompelukoneella yhteen noin sentin välein.

Lahjaksi ompelin jälleen Värikästä vahakankaasta-kirjasta innostuneena viirinauhan sekä ruokalapun.






Kokeilinpa tehdä niitä jokablogin silkkipaperipallojakin (esim. klik) ja olipas se helppoa. Ajattelin, että muutamassa minuutissa väännän niitä vielä vaikka lisää. Ostin passelit lautasliinat ja niin edelleen ja niin edelleen.

Sitten tuli oksennustauti kylään. Banneri eivätkä ihana palluranauha päässeet koskaan juhliin, silkkipalloista puhumattakaan. Lahjat sentään odottavat, ja pääsen ne antamaan, kunhan pöpöt on karkoitettu.


Mitäkö opin? Sen, että juhlista tulee aina kivat ihmisten ja juhlan takia, ei koristeiden ansiosta. Lapsen synttäreiden lähestyessä otan siis iisimmin tai ainakin yritän.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hattaraa, vaahtokarkkeja ja vadelmaa

Sohvan vieressä on jämälankakassi. Kun jaksan, kaivan sieltä mukavimmat värit ja sen houkuttelevimman ohjeen.

Pitkään ohjeista kiehtovin oli ollut Muita ihania-blogin Superhelppo syyspipo. Kuvagalleria itsessään oli jo inspiroiva, mutta koska näistä pipoista tuli mieleen ihana kummityttö pikkusiskoineen, tartuin vaaleanpunaiseen ja muihin söpöihin sävyihin.

Koska en tietenkään jaksanut laskeskella tiheyksiä, ryhdyin vaan hommiin, tosin ohjeesta poiketen pyöröpuikoilla, ja tein ensimmäisestä vadelmaisen kuppikakun. Tai ainakin minulle näistä tulee mieleen herkullisesti kuorrutetut cupcaket tai vuokaleivokset, miten vaan. Pikkusiskon päähän sopiva tästä toivon mukaan tuli.


Kummitytön hatun värit tuottivat ensin päänvaivaa, vadelmaista väriä kun ei riittänyt kovin pitkälle. Lopulta päädyin hempeisiin hattara-vaahtokarkkiväreihin. Silmukoita lisäsin yhden kaaren verran ja kaventelin lopun vähän sovellellen eli mututuntumalla.



Ystävänpäiväksi näiden piti ennättää, mutta niin ei aivan käynyt. Nyt puolestaan meillä on sairastupa, joten siskokset saavat piponsa myöhemmin ja näillä lumimäärillä varmaan ehtivät niitä hyvin käyttämäänkin.




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Varokaa virkkuukoukkua!

Niin, yhtenä iltana piti vaan saada tehdä jotain. Otin käsiini 8 koon virkkuukoukun ja joulukäsitöistä ylijääneen valkoisen trikookuteen sekä pesulahengarin.

Ja sitten virkkasin sen piiloon.




Eipä liu'u maailman liukkain paitakaan enää sen harteilta.

Vuosia meidän matkassa kulkenut lamppu, jonka mä meinasin jo heittää menemään, osoittautuikin Frandsen-designlampuksi. Mies muistaa aina nykyään muistuttaa, että hän sen pelasti kirpparituomiolta. Lampun alkuperäinen varjostin vaan meni rikki jo aikoja sitten ja se on odottanut, että päätän, miten sen peitän. Yhdet paperinarukerät on jo ostettu ja työ aloitettu sen sata kertaa. (Eikä edisty, ei.)

Katselin lamppua virkkuukoukku kädessä ja sitten homma lähti käsistä. Menin ja virkkasin sen kehikon umpeen sillä matonkuteella!


Joku saattaa nyt järkyttyä, mutta en voinut mitään, aika kalsea muoto vaan kaipasi jotain pehmeyttä. Seuraavana päivänä perushehkulamput vaihtuivat isoihin energiansäästölamppuihin. Aikamoinen avaruusalushäkkyrä siitä tuli, mutta jollain tavalla se on meistä aika hauska. Onneksi matonkuteen voi purkaa jos tulee toisiin aatoksiin.


Molemmat jutut on siis ympäriinsä virkattu ihan tavallisilla kiinteillä silmukoilla. Maailman helpointa! Kannattaa siis varoa virkkuukoukkua, se voi johtaa hyvinkin outoihin ja yllättäviin lopputuloksiin.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pastellivärikartat

Mä inhoan pastellivärejä.


 Mä inhoan sitä, että trendit saavat mut valtaansa kaikesta huolimatta.


Mä rakastan karttoja.

Näin ollen nyt mä rakastan ja vihaan näitä pastellisävyisiä kartta-aiheisia juttuja, jotka valtaavat olohuonetta. Karttavaloihin on idea noukittu Pinterestistä aikoja sitten, vihreä paperi on Tigerista. Pallojen taitteluohjeen muistuttelin mieleen täältä. Kartat valtasivat jälleen myös olohuoneen pöydän. Lasin alle virittelin tällä kertaa saaristokarttoja ja Tampereen karttoja retkien suunnittelua varten


Jotta homma ei menisi ihan söpöilyksi (=Ei enempää vaaleanpunaista, sanoi mies), oli pakko pistää joululahjaksi saatu Dymo töihin.


 Ja näinhän se on...elämä voi yllättää:

Still round the corner
there may wait
a new road
or a secret gate

J.R.R Tolkien
















sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pieni korttipaja

Yleensä jouluinen korttishow jättää pitkät jäljet. Kun ennen joulua olen askarrellut noin 50 korttia, olen yleensä vuoden askartelematta. (Tämän blogin olemassaolon aikana olen tehnyt tasan kerran kortteja, oikeasti yhden kortin.) Tänään huomasin, että viimejouluiset kortit taisivat olla viimeinkin niin yksinkertaisia, ettei korttien askarteluinto kuollutkaan vuodeksi.

Innostuksen alkulähde oli uudistunut Suuri Käsityö -lehti.



Ostin sen, koska minua kiinnosti kovasti, miten lehti on uudistunut. Parempaan suuntaan, sanoisin. Tai ainakin minun suuntaani. Siellä oli monia juttuja, joita voisin tehdä. Eniten innosti vauvalle tehty onnittelukortti, sillä tarvitsen sellaista lähiaikoina.



Siispä levitin paperi- ja teippivarastoni olohuoneen pöydälle sunnuntaibrunssin jälkeen. Tuo Käsityölehden kortti oli tehty leimasimilla, joita minulla ei tietenkään ole. Siispä päädyin piirtämään nuo potkupuvut itse. Kaikki kortin materiaalit olivat vanhoja korttipohjia, kuviopapereita ja lahjapapereita.



Samalla päätin teipata muutamia ystävänpäiväkortteja. Tulos oli sama kuin yleensä kortteja tehdessäni: hävetys. Ne näyttävät aina vähän siltä kuin lapsi olisi ne tehnyt. Mutta hauskaa askartelua on! Ja minua tietenkin viehättää se, miten voi käyttää kortteihin pitkään säilömiäni esitteitä ja papereita. Esimerkiksi tuo etualalla oleva sininen kortti oli edellisessä elämässään Triumphin alusvaatekuvaston kansi.



En ole vuosiin ystävänpäiväkortteja lähettänyt, mutta luulenpa, että tänä vuonna postitan kortin tai pari.