Merellistä

Meillä ei ole sinistä väriä juuri näkynyt sitten opiskelukämpän, jossa melkein kaikki oli sinistä. Entisen elämän tavaroiden tärkeimmät ja itsetehdyt ovat kuteinkin keskittyneet meidän 'merelliseen' vessaan. Ei me todellakaan olla mitään purjehtijoita, mutta kaappien ovista tuli ensihetkestä kajuutan ikkunat mieleen ja siitä se ajatus lähti.

 

Lukiossa kuviskurssilla tehty saaristolaismökki on haljennut melkein joka muutossa mutta aina liimattu kasaan.

 Virosta ostettu keramiikkavene muistuttaa opiskelija-aikojen excusta.

Varsinainen postauksen aihe on kuitenkin tässä. Ihastuin Kalifornian reissulla kesällä 2010 rantakyltteihin ja metsästin sellaista pari kesää kotimaan sisustusliikkeistä. Lopulta luovutin ja päätin tehdä itse. Projekti sai tuulta alleen tammikuussa kun ostin Sinellin alesta nuolikyltin ja alkukesästä se sai päälleen maalia ja kirjaimet. Kirjaimet on maalattu pikkupensselillä, Sinooperin alennusmaalilla, kirjainsabluunaa apuna käyttäen.

Kirjainsabluunataulun puolestaan ostin Porvoosta viime kesänä ja päivittäin se vain koristaa keittiötä. Rantakyltin alla on opiskeluaikojen kuvistyö, jonka tekniikan olen kyllä unohtanut, mutta Muumeista versioitu kuvitus edelleenkin viehättää.

Kodinhoitopöydän sekatavarat nielaisi alkukesästä anopin tekemä ihana kori, joka puolestaan innosti minutkin taas virkkaamaan. Jatkoa siis seuraa...Me olemme nimittäin viimein palautuneet kesäreissuilta kotiin ja on viimein aikaa päivitellä, mitä kesän aikana on syntynyt.

Tuunattu John Deere -potkukelkka, osa 1

Viime talvella kirpparilta löytyi 15 euron naurettavalla hinnalla lasten potkukelkka. Ajatuksena oli samantien tuunata siitä seuraavaksi talveksi entistä ehompi.

Kun kesäsateet vähän antoivat myöten, haimme kaupasta kunnon hiekkapaperia vanhojen jämien tilalle ja räväkän vihreää sekä keltaista maalia. Sattuneesta syystä John Deere-traktorimerkki on meillä aivan ehdoton, joten kelkkakin pitää toki tehdä samaan sävyyn.

Vähän apuja projektiin sain Koristellaan koti talveen-kirjasta. Arvatkaa vaan, kuinka huvittava näky se oli olohuoneen pöydällä heinäkuun lopulla...

Ensin otettiin kuva rungon ja jalasten liitoksista ja sitten irroitettiin ne toisistaan. Tämä tosiaan kannatti, kun ei oma järki olisi riittänyt kokoamiseen :D.

Kirjassa neuvottiin tekemään pohjatyöt hyvin ja tähän pyrimmekin. Vanha, todella hilseilevä lakkapinta hiottiin pois ja siihen kului aikaa tovi jos toinenkin, varsinkin kun kelkassa oli sorvattuja kohtia. Pölyt pyyhin mikrokuiturätillä ja sen jälkeen päälle siveltiin noin neljä kerrosta vihreää alkydimaalia. Jälkiviisaana sanoisin, että pohjamaali olisi ollut hyvä idea. Nyt vanha ja kuiva puu imi maalia vaikka millä mitalla, mutta pikkupurkki kyllä silti riitti.

Jalaksista hiottiin pois pahimpia ruosteita ja päälle spreijattiin, tietenkin ihan vaan ruohikon päällä (!),harmaata ruosteenestomaalia.

Tuli siisti, mutta ihan pianhan noi jalakset taas on ruosteiset :D. Kelkan kärkeen laitettiin keltaista spray-maalia huomioväriksi.

Sitten annettiin kuivua ja lopulta yhdistettiin osat. Ruuveja ei meidän tapauksessa tarvinnut vaihtaa lainkaan, vaikka kirjassa sitä ehdotettiinkin.

Nyt on sitten kelkka sitten viimeistelyä vaille valmis. Istuimelle on jo puolivalmiina pyöreä virkattu "Jontikanrengas", joka odottaa vaan sisälleen lämmikkeeksi vanhaa retkipatjaa. Lisäksi etsimme kelkkaan keltaista huomioviiriä, siis sellaista, millainen ainakin lapsena oli pyörien tarakassa. Vastaan tulee kuitenkin jatkuvasti vaan oransseja, mutta olen toistaiseki vakuuttunut, että niitä on keltaisiakin. Jos siis kukaan tietää, mistä löytää keltaisia, voi huutaa hep! Siihen asti kelkka piristää terassin sisustusta ja toimii kiipeilytelineenä...

Valkoinen kranssi - vihdoinkin!

Kun muutimme muutama kuukausi sitten, iskin ulko-oveen saman kranssin kuin helmikuussa vanhan asunnon oveen. Se näytti aika pieneltä isossa rappukäytävässä.

Jo keväällä ostin kirpparilta muutamalla eurolla ihan peruskranssin. Ajattelin, että spreijaan sen valkoiseksi. Mutta kun vanha spraypullo osottautui tyhjäksi, en saanut ostettua uutta.

Mutta nyt lomalla jaksoin käväistä läheisessä rautakaupassa (en tiennyt vielä viime viikolla, että korttelin päässä on tosi hyvä rautakauppa. Keskellä kaupunkia!). Tarvitsin kalustemaalia rahiin, joten sama maali sai sitten kelvata kranssiinkin.

Päädyin hyvin yksinkertaiseen ratkaisuun: kevyesti valkoista maalia, jotta vanha pinta kuultaa hieman läpi. Ja sitten vanha lahjanauha vain rusetille.



Niin nopeaa, että ihan ihmettelen, miksi tämän tekemiseen meni niin kauan. Ei tämä nyt kovin kesäiseltä näytä, mutta eipä ole sitten syksyllä kiire vaihtaa. :)

Ei ihan Luhdan rahi, mutta melkein

Jo helmikuussa kuolasin Luhdan matonkudemaisen rahin perään. Meni kuitenkin näin kauan ennen kuin projekti toteutui. Kaikenlaisia mutkia oli matkassa ja koitan kertoa lyhyesti, ettet nukahda tätä lukiessani.

Ostin matonkuteen käsityömessuilta jo marraskuussa ja aloin virkata rahin päällystä jo ennen kuin rahi oli olemassa. Piti vähän kokeilla, miltä rahi näyttäisi. Kude loppui, tietenkin. En muistanut, miltä firmalta olin kuteen ostanut. Siksi istuin yhden illan tietokoneen ääressä ja selvitin messukartan kanssa firmaa. Onneksi minulla oli käsitys siitä, missä kohtaa Tampereen valtavaa messuhallia tuo piste sijaitsi. Laitoin sitten firmaan meiliä - mutta en ole koskaan saanut vastausta. Etsiskelin samanväristä ja vahvuista kudetta kaikkialta, kunnes viimein Snurresta löytyi lähes oikea väri.

Samaan aikaan olin alkanut etsiä oikeanlaista rahia. Kiersin kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja ja hävisin Huuto.netin huutoja. Halusin pyöreän rahin, sillä en usko, että osaan ilman mallia tehdä neliokulmaiseen rahiin huppua. Halusin rahin myös halvalla, sillä en ollut varma, miten tämä projekti onnistuisi. Lopulta huusin netistä tämän rahin, juuri tämän kuvan perusteella.



Sen kangas oli täynnä tahroja ja haju oli yhdistelmä kissoja ja tupakkaa. Mutta mitä toisaalta voisikaan odottaa, kun maksaa rahista muutamia euroja.
Parin soodakäsittelyn jälkeen haistoin edelleen kissat. Siispä päädyin repimään kankaan pois. Ja irrotin jalat, sillä inhoan pyökin väriä. Maalasin ne valkoiseksi kylppärin lattialla.



No, sitten kun pääsin taas virkkaushommiin, tajusin, etten voi jatkaakaan Snurresta ostamallani kuteella, koska se on liian ohutta verrattuna ensimmäiseen kuteeseen. Aloitin siis koko työn alusta sillä ohuemmalla langalla. Ja kun huppu oli melkein valmis, löysinkin sattumalta vielä pari kerää sitä paksumpaa lankaa. Argh! Hieman risoi. Huppu olisi ollut valmiina aika päiviä sitten, jos olisin tajunnut etsiä kudekeriä paikasta, jossa en todellakaan säilytä kuteita. No, nyt näytin säilyttävän.

Kaikkien mutkien, useiden sovittamisten ja muutaman purkamisen jälkeen rahi on viimein valmis ja se pääsi saman tien vierashuonettamme piristämään.




Loppujen lopuksi hupun tekeminen oli helppoa. Tein sen ihan omalla mallilla, sovittelin vain huppua välillä. Toisenkin voisi tehdä. Onhan minulla samanvärinen, mutta paksummasta kuteesta tehty huppu jo lähes valmiina....

Ikkunanpokien historia

Innostuin Diagnoosi:Sisustusmanian postauksesta, jossa kerrottiin, miten heidän porstuansa oli muuttunut vuosien varrella. Sain juuri eilen valmiiksi vanhojen ikkunanpokien uuden ilmeen ja kaivelin samalla vanhoja kuvia koneen uumenista.

Pokat osuivat aikoinaan siskon ja mun silmiin mökillä, enomme oli ne jostain ostanut. Kiitos enolle kun saimme ne, ovat jo useita vuosia meitä palvelleet, monessa eri asunnossa ja kuosissa.

Kuvat kahdesta eri asunnosta, eri kuvin ja valoin.

Mun pokat saivat ensin ylleen tummanvihreää, ja niihin kiedottiin usein sisustusvalot. Vaihtuva taidenäyttely niissä palveli jo alusta lähtien. Tavalliseen rautakaupan metriketjuun on siis liitetty verhonipsu ja ketju on naulattu kiinni aukon yläreunaan takapuolelle. 

Uuteen asuntoon muutettua kehysten vihreä väri tuntui tunkkaiselta ja vaihtui valkoiseen, jota on tosin vähän kulutettu hiekkapaperilla niin, että vihreä kuultaa paikoin läpi. Kuva on napattu aivan toisen taustalta :D.

Mä olin jo kauan halunnut taidenäyttelyyn taustan ja tekeillä oli jo pitkään tällainen vanhoista kirjansivuista.

Sävy oli vaan ihan väärä kotiimme ja projekti jäi kesken. Nyt sain sitten pätkän juuri sopivaa tapettia. Nopeasti vanha pakkauspahvi neliön muotoisiksi palasiksi, pintaan reippaasti maitoliimaa ja tapetti kiinni pahviin. Pahvit ikkuna-aukkoihin ja niitaten kiinni.

Kauhian heleppoa ja jo yllättävän pitkään (vrt. ylempi kuva) katselua kestäneet taidekortit saivat vähän uutta ilmettä. Puolustukseksi sanottakoon, että välissä tuossa oli jotkut toiset kuvat, nämä vaan tekivät comebackin.

Pieni tavaratalo

Olen päättänyt tutustua lähiseutuumme paremmin, joten jokainen potentiaalinen kirppis tai pikkumyymälä saa minut jarruttamaan ja kääntymään takaisin. Aivan turha nimittäin lähteä merta edemmäs kalaan. Tällä kertaa poikkesin Tampereen Lielahden kierrätyskeskukseen, joka on valitettavasti yhtä huonolla pidolla kuin moni muukin vastaava. Vika lienee myös käyttäjissä- itsekin dumppaan kierrätyskeskukseen sen ihmeellisimmän sekatavaran. Ja siellä ne sitten lojuvat, ihmisten sekatavaralaatikot. Mutta ihan kaikkea sieltä kyllä löytyisi, kuin tavaratalosta, joulukoristeista mattoihin. Suosittelen siis käyntiä, sotkusta huolimatta!

Mun silmiin osui vanha mäntyinen talonmuotoinen lokerikko, joka selvästi oli joskus annettu lapsille maalattavaksi. Lokeroiden taustalle oli maalattu vesiväreillä ja projekti oli tainnut jäädä vähän kesken. Ostin lokerikon eurolla ja olin taas niin innoissani, etten tajunnut ottaa kuvaa. Mutta uskokaa, se oli juuri sellainen keltaisen mäntyinen, aika kamala.

Pesin sen ja tartuin saman tien Helmi-kalustemaaliin ja aloin sutimaan. Helteessä sutiminen sai aikaa huonoa jälkeä mutta onneksi toinen kerros paremmalla ilmalla pelasti tilanteen.

Peilin kautta näkyy suurinpiirtein, millainen lokerikko oli. Tausta tosin vaneria, mutta katonpätkässä on vanha väri.

Hyllytkin oli vähän sopivasti vinksallaan.

Valkoinen maali teki siitä aivan uudennäköisen. Muita ihania-Tiinan innoittamana (taas!) laitoin muutaman lokeron taustalle väripaperia (Papermanian ja Tigerin). Niitä en tosin kiinnittänyt millään, jotta voin ne halutessani ottaa pois tai vaihtaa toisen värisiin.

Lokerikko päätynee lastenhuoneeseen pikkuesineiden taloksi. Sitä pikkutilpehööriä kun aina kertyy. Pari siellä täällä pyörinyttä esinettä pääsi jo taloon muuttamaan.

Vieläkö on villihevosia?

Olen viime päivinä miettinyt, että pitäisi muistaa ostaa kiiltovalkoista spraymaalia yhteen aloitteilla olevaan projektiin. Siitä tuli mieleeni tämä vanha villihevosprojektini.

Projektini alkoi, kun näin sisustuslehdessä kuvan hyllyn päällä olevista kiiltävistä hevospatsaista. Olivat todella tyylikkäitä ja ne ilahduttivat sisäistä heppatyttöäni. Tarkemmin tutkiskeltuani tajusin, että patsaat olivatkin maalattuja barbien hevosia! Kuulosti saman tien projektilta, johon minäkin pystyisin.

Muovisten leikkihevosten etsimisen piti olla helppo homma, mutta ei ollut. Kirpputoreilla sai kierrellä viikkoja ennen kuin oikeanlaiset hevoset (ja järkevän hintaiset) löytyivät. Maalattavien kun piti olla täysin muovisia, mutta nykyponit ovat usein nukkapäällysteisiä tai niillä on kammattava harja. En viitsinyt kokeilla, mitä tapahtuu, kun ne kuorruttaa spraymaalilla. Jos joku haluaa, näen mielelläni kuva lopputuloksesta. ;)

Maalamisessa oli kolme haastetta: tila, nopeus ja kärsivällisyys. Onneksi kerrostalon ullakolla oli juuri sen verran tilaa ja viileyttä, että projektin pystyi tekemään siellä, eikä se aiheuttanut suuria hajuhaittoja kellekään. Oikean maalausnopeuden oppi vain tekemällä. Aluksi oli vaikea löytää, kuinka paljon piti pullosta painaa, jotta maalikerros oli tarpeeksi ohut tai kuinka nopeasti piti muovihevosta pyörittää, että väri levisi tasaisesti. (Tämä tulee olemaan suuri haaste seuraavassa projektissanikin...) Pariin heppaan tuli jo ohut valumajälki, kun liian innokkaasti painoi maalia pintaan. Onneksi ne ovat mahapuolella ja jäivät toisella maalauskerralla hyvin piiloon.

Ja sitten lopuksi: en millään olisi malttanut odottaa, että tämä uljas nelikko kuivuisi!

Nyt villihevoseni ovat iloisesti ravanneet jo kolmessa asunnossani. Ei ole varmaan vaikea arvata, kuka on lauman pomo. :)