Koska bloggaussyksymme on alkanut aika rauhallisesti, oli todella yllättävää, mutta ihanaa saada tunnustus. Kiitos Tuulille Looking for Clementines -blogista!
Tämän tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it -lapun kuva ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Annamme tunnustuksen
Pientä kivaa -blogin Roosalle ja Petra Ilonalle.
Ctrl/error -blogin Anninalle.
Muita ihania -blogin Tiinalle.
HubbaBubbaa-blogin Hannalle.
Tyttö kylmän maan -blogin Saralle.
Heidän bloginsa saavat meidät hyvälle tuulelle ja lisäksi niistä löytyy roppakaupalla inspiraatiota ja hyviä ohjeita.
Nyt nämä bloggaavat hakeutuvat sohvan nurkkaan neulomaan ja puuhailemaan, että tulisi joskus valmistakin :D.
Anniina & Katariina
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
lauantai 29. syyskuuta 2012
Kenellä on aikaa tällaiseen?
Ystäväni ihmetteli kerran, miten ihmeessä naisilla on aikaa lakata kynsiään. Muistan tuon kommentin vuosikausienkin jälkeen, koska minä olen juuri sellainen nainen, jolla löytyy sillekin hommalle aikaa. Ainakin kerran viikossa.
Tuo juttu tuli mieleeni tänään, sillä mietin, miten ihmeessä kenelläkään on aikaa tuunata tuikkukynttilöitä. Vastaus on jälleen: minulla. Olisihan tässä ollut pari muutakin kiireisempää asiaa, mutta olin niin innostunut Vaaleanpunainen hirsitalo -blogin tuikkuideasta, että piti heti toteuttaa se.
Oikeasti koko homma, eli teippipalan liimaaminen tuikun ympärille, vei vain muutaman minuutin, joten eipä tämä nyt suurta ajantuhlausta ollut. Käytin hommaan marianne-henkistä raitateippiä ja mustaa pilkkuteippiä (joka jostain syystä näyttää kuvissa tummansiniseltä.)
Laitoin tuikut purkkiin. Vähän muutakin on tullut lasipurkkeihin säilöttyä...
Tuo juttu tuli mieleeni tänään, sillä mietin, miten ihmeessä kenelläkään on aikaa tuunata tuikkukynttilöitä. Vastaus on jälleen: minulla. Olisihan tässä ollut pari muutakin kiireisempää asiaa, mutta olin niin innostunut Vaaleanpunainen hirsitalo -blogin tuikkuideasta, että piti heti toteuttaa se.
Oikeasti koko homma, eli teippipalan liimaaminen tuikun ympärille, vei vain muutaman minuutin, joten eipä tämä nyt suurta ajantuhlausta ollut. Käytin hommaan marianne-henkistä raitateippiä ja mustaa pilkkuteippiä (joka jostain syystä näyttää kuvissa tummansiniseltä.)
Laitoin tuikut purkkiin. Vähän muutakin on tullut lasipurkkeihin säilöttyä...
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Liukuva väri kiehtoi
Kaikki alkoi kirpparilöydöstä: Fidalta tummansininen vanha Dylon-värinappi 80 sentillä.
Päätin ostaa sen, vaikken tiennyt, mitä sillä tekisin. Joskus teini-ikäisenä värjäilin paljonkin vaatteita batiikkityyliin ja joskus olen kirpparilöytöjäni värjännyt. Mutta siitäkin on aikaa.
Värinappi ehti olla pari viikkoa eteisen laatikossa ennen kuin keksin. Tekisin paitapuseron liukuvärjäystekniikalla. Siskoni Katariina tästä hieman jo huolestui. Hän muisti liukuvärjätyt hameet, jotka meillä olivat lapsena. Ne olivat todella hippihameet ja ihan sellaista en tällä kertaa ajatellut.
Kun vielä kirpparilta löytyi sattumalta sinisävyinen nappipussi (50 senttiä), juttu oli ihan selvä. Kohtaloa tämä on, kun löytyy ensin värinappi ja sitten sävy sävyyn napit. Totta kai osa paidan napeista pitäisi vaihtaa värjäyksen jälkeen.
Paita löytyi H&M:ltä. Etsin sitä kyllä kirpparilta, mutta eihän oikeanlaista paitaa löydy juuri silloin kuin pitäisi.
Värjääminen on oikeasti aika helppoa, kun vain muistaa suojata kaikki paikat. Minä en muistanut. Unohdin, että heti kun värinapin puhkaisee, väri saattaa levitä minne vain. Niinpä paitaan tuli heti pari roisketta, jota en ollut suunnitellut. Aluksi ärsytti suunnattomasti, mutta harvemmin mun projektit menevät kuin...no tiedät kyllä.
Yritin saada paitana kolme väriä. Vaalein sininen on ollut vain pari minuuttia väriliemessä, keskisininen kymmenen minuttiia ja tummin sininen puoli tuntia. Sitten huuhtelin kunnolla, kuivasin, silitin ja vaihdoin kolme alimmaista nappia. Tällainen siitä tuli.
Väristä tuli tuollainen aika elävä (lue: ei tasainen), koska värjätessä paita ei ollut täysin suorana vaan jäi hieman ruttuun.
Nyt tuntuu, että värjäystekniikka alkaa olla paremmin hallussa. Mitähän sitä sitten seuraavaksi värjäisi?
Värinappi ehti olla pari viikkoa eteisen laatikossa ennen kuin keksin. Tekisin paitapuseron liukuvärjäystekniikalla. Siskoni Katariina tästä hieman jo huolestui. Hän muisti liukuvärjätyt hameet, jotka meillä olivat lapsena. Ne olivat todella hippihameet ja ihan sellaista en tällä kertaa ajatellut.
Kun vielä kirpparilta löytyi sattumalta sinisävyinen nappipussi (50 senttiä), juttu oli ihan selvä. Kohtaloa tämä on, kun löytyy ensin värinappi ja sitten sävy sävyyn napit. Totta kai osa paidan napeista pitäisi vaihtaa värjäyksen jälkeen.
Paita löytyi H&M:ltä. Etsin sitä kyllä kirpparilta, mutta eihän oikeanlaista paitaa löydy juuri silloin kuin pitäisi.
Värjääminen on oikeasti aika helppoa, kun vain muistaa suojata kaikki paikat. Minä en muistanut. Unohdin, että heti kun värinapin puhkaisee, väri saattaa levitä minne vain. Niinpä paitaan tuli heti pari roisketta, jota en ollut suunnitellut. Aluksi ärsytti suunnattomasti, mutta harvemmin mun projektit menevät kuin...no tiedät kyllä.
Yritin saada paitana kolme väriä. Vaalein sininen on ollut vain pari minuuttia väriliemessä, keskisininen kymmenen minuttiia ja tummin sininen puoli tuntia. Sitten huuhtelin kunnolla, kuivasin, silitin ja vaihdoin kolme alimmaista nappia. Tällainen siitä tuli.
Väristä tuli tuollainen aika elävä (lue: ei tasainen), koska värjätessä paita ei ollut täysin suorana vaan jäi hieman ruttuun.
Nyt tuntuu, että värjäystekniikka alkaa olla paremmin hallussa. Mitähän sitä sitten seuraavaksi värjäisi?
maanantai 24. syyskuuta 2012
Niin paljon kysymyksiä
Sain käsiini pari uutta neulekirjaa, ja molemmat niistä herättivät kovasti kysymyksiä.
Ensinnäkin tämä Rita Taylorin Neulojan opas - 200 vinkkiä (Gummerus).
Kirja sisältää 200 kysymystä neulonnasta ja ensimmäinen niistä on "Mitä lanka on?". Ihan oikeasti. Pitkästyin saman tien. Kirja, joka alkaa wikipediamaisella määritelmällä ei voi olla hyvä. Ei vain voi. Hieman naureskellen selailin ekoja sivuja: Mitä teen, jos langassa on solmu? Miten lankaa pidellään? Huoh.
Kompastuin kuitenkin ylimieliseen asenteeseeni jo aika pian. Siinä 55:nnen kysymyksen kohdalla alkoi kiinnostaa: Miten voi estää huivin reunojen rullautumisen? Miksi reunasilmukoista tulee löysiä? Miten koristenyppy tehdään?
Loppujen lopuksi kirja on aika inspiroiva. Siinä on vastaus aika moneen kysymykseen, jota on neuloessa pohtinut. Selvisi, että päätöskierroksen viimeisen silmukan löystymisen voi estää, kun neuloo kaksi vikaa silmukkaa yhteen. Nyt enää mietityttää, miksi piti olla niin kyyninen aluksi.
Toinen kirja oli Arnen ja Carloksen Neulotut nuket (Nemo).
En varsinaisesti innostunut miesten joulupalloista, saati pääsiäispalloista. Mutta niissä tuntui olevan edes vähän ideaa. Miksi ihmeessä pitäisi nyt alkaa neuloa nukkeja? Kaiken lisäksi nuket näyttävät aika lailla sellaisilta, joita ala-asteella minun aikoinani tehtiin. (Meillä tosin tehtiin nukeista aina tonttuja, joten joku joulujuttu se oli. Mulla on vieläkin tallessa poika- ja tyttötonttu, joiden suiden tilalla on neppari. Niin, ne saa siis pussaamaan. Aika liikuttavaa.)
Kirjaan tutustuttuani en vieläkään innostu neulomaan nukkeja, mutta hellyin kyllä idealle - ja miesten näköisnukeille. Arnen ja Carloksen ohjeilla voisi neuloa vaatteita myös barbeille. Siitä olisin ollut lapsena todella innoissani.
Kirja sisältää 200 kysymystä neulonnasta ja ensimmäinen niistä on "Mitä lanka on?". Ihan oikeasti. Pitkästyin saman tien. Kirja, joka alkaa wikipediamaisella määritelmällä ei voi olla hyvä. Ei vain voi. Hieman naureskellen selailin ekoja sivuja: Mitä teen, jos langassa on solmu? Miten lankaa pidellään? Huoh.
Kompastuin kuitenkin ylimieliseen asenteeseeni jo aika pian. Siinä 55:nnen kysymyksen kohdalla alkoi kiinnostaa: Miten voi estää huivin reunojen rullautumisen? Miksi reunasilmukoista tulee löysiä? Miten koristenyppy tehdään?
Loppujen lopuksi kirja on aika inspiroiva. Siinä on vastaus aika moneen kysymykseen, jota on neuloessa pohtinut. Selvisi, että päätöskierroksen viimeisen silmukan löystymisen voi estää, kun neuloo kaksi vikaa silmukkaa yhteen. Nyt enää mietityttää, miksi piti olla niin kyyninen aluksi.
Toinen kirja oli Arnen ja Carloksen Neulotut nuket (Nemo).
En varsinaisesti innostunut miesten joulupalloista, saati pääsiäispalloista. Mutta niissä tuntui olevan edes vähän ideaa. Miksi ihmeessä pitäisi nyt alkaa neuloa nukkeja? Kaiken lisäksi nuket näyttävät aika lailla sellaisilta, joita ala-asteella minun aikoinani tehtiin. (Meillä tosin tehtiin nukeista aina tonttuja, joten joku joulujuttu se oli. Mulla on vieläkin tallessa poika- ja tyttötonttu, joiden suiden tilalla on neppari. Niin, ne saa siis pussaamaan. Aika liikuttavaa.)
Kirjaan tutustuttuani en vieläkään innostu neulomaan nukkeja, mutta hellyin kyllä idealle - ja miesten näköisnukeille. Arnen ja Carloksen ohjeilla voisi neuloa vaatteita myös barbeille. Siitä olisin ollut lapsena todella innoissani.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Vintage-fiiliksissä
Töiden takia kaikenlaiset puuhastelut etenevät niin hitaasti, että parasta on tarttua pieniin ja nopeisiin hommiin.
Lähestyviä 5-vee synttäreitä varten olin jo viikon suunnitellut juhlaviirinauhaa ja tänä aamuna alkoi viimein tapahtua. Eipä aikaakaan kun palaset oli leikeltyinä, tällä kertaa harkkosaksilla ja autojen kuvia kiinnittelin kaksipuoleisella liimaharsolla. Anniinalta joululahjaksi saatu satiininauha pääsi töihin, tällä kertaa huristelin sen vaan viirien päältä kiinni, hyvin näyttää pysyvän ja toimivan näinkin. Mikään kankaista ei oo oikeaa vintagea, ihan jämäkankaita vaan, mutta jotenkin vintage-tunnelmainen tästä tuli.
Lisäksi pika-askartelin sankarille kortin ruskeasta pahvista, mittanauha-washiteipistä, tarrakirjaimista ja auton kuvista (joku irtonainen skräppäyspohja). Autojen taustaksi tuli sivu vanhasta englanninkielisestä kirjasta.
Illalla sain viimein aikaiseksi laitettua työhuoneen lukunurkkauksen lamppuun hehkulampun. (Mutta kuva oli pakko ottaa ilman lampun valoa, että saisitte jotain selvää :D.)
Pöytä on vanha pullolaatikko, joka on napattu matkaan vanhempien autotallista ja palvellut meitä jo lehtitelineenä ja paperinkeräyslaatikkona.
Lukunurkkauksessa ilahduttaa aina lehtileike, joka oli liimattu synttärikorttiini. Se liittyy ihanasti meidän kotiin täällä Tampereella. Kortti oli siis pakko pistää kehyksiin.
Seuraavaksi tartun äkkiä ihanaan sinapinkeltaiseen villalankaan, syksy on pitkällä ja paleltaa!
Lähestyviä 5-vee synttäreitä varten olin jo viikon suunnitellut juhlaviirinauhaa ja tänä aamuna alkoi viimein tapahtua. Eipä aikaakaan kun palaset oli leikeltyinä, tällä kertaa harkkosaksilla ja autojen kuvia kiinnittelin kaksipuoleisella liimaharsolla. Anniinalta joululahjaksi saatu satiininauha pääsi töihin, tällä kertaa huristelin sen vaan viirien päältä kiinni, hyvin näyttää pysyvän ja toimivan näinkin. Mikään kankaista ei oo oikeaa vintagea, ihan jämäkankaita vaan, mutta jotenkin vintage-tunnelmainen tästä tuli.
Lisäksi pika-askartelin sankarille kortin ruskeasta pahvista, mittanauha-washiteipistä, tarrakirjaimista ja auton kuvista (joku irtonainen skräppäyspohja). Autojen taustaksi tuli sivu vanhasta englanninkielisestä kirjasta.
Illalla sain viimein aikaiseksi laitettua työhuoneen lukunurkkauksen lamppuun hehkulampun. (Mutta kuva oli pakko ottaa ilman lampun valoa, että saisitte jotain selvää :D.)
Pöytä on vanha pullolaatikko, joka on napattu matkaan vanhempien autotallista ja palvellut meitä jo lehtitelineenä ja paperinkeräyslaatikkona.
Lukunurkkauksessa ilahduttaa aina lehtileike, joka oli liimattu synttärikorttiini. Se liittyy ihanasti meidän kotiin täällä Tampereella. Kortti oli siis pakko pistää kehyksiin.
Seuraavaksi tartun äkkiä ihanaan sinapinkeltaiseen villalankaan, syksy on pitkällä ja paleltaa!
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Takkatulen lämpöä
Joka ikinen vuosi hurahdan Puro-lankojen sävyihin. Niiden tekijä on nero, värit oikeasti toistavat luonnon sävyjä ja nimet ovat niiin kohdallaan. Niin tänäkin vuonna, tällä kertaa voiton veivät Takkatuli-kerät (vaikkakin myös Lehto- ja Retro-kerät houkuttelivat). Perjantaiostoksilla Prismassa mukaan tarttui yksi kerä ja lauantaina piti ostaa lisää Cittarista. Säälittävää, mutta niin totta.
Mulla ei ollut mitään muuta ajatusta kuin se, että lanka sopisi hyvin yhteen kesällä kirpparilta löydetyn hameen kanssa, koska mulla ei ole oikein mitään siihen sopivaa huivia tai muuta asustetta. Ensin neuloin viitisen senttiä ihan tavallista pyöröneuletta tuubihuivi mielessäni, mutta jotenkin ei vaan sitten innostanut. Purkaessani tuli mieleen, että paksumpana lankana tästä voisi tehdä ihan vaan kaulurin tai vaikka kaulakorun ja hetken mielijohteesta aloin virkata langasta ketjusilmukoita 8 koon koukulla. Ja kas, syntyi tällaista lankaa:
Aikani virkattua loin n. 50 silmukkaa , sen verran mitä 12mm ja 60cm pyöröpuikoille mukavasti syntyi ja sitten vaan neuloin. Välissä virkkasin lisää ketjusilmukoita ja se toikin työhön mukavaa vaihtelua. Yhden kerän virkattuani tajusin tarvitsevani sen toisen ja toisena iltana työ oli jo valmis. Kaulurista tuli n. 15 cm korkea, aivan tajuttoman simppeli, mutta jokin siinä taas mua lämmittää ja kiehtoo. Pinnasta tuli hauska, sekä oikealta
että nurjalta puolelta,
ja langan sävyt sekoittuivat värikkäiksi rivistöiksi.
Mustan paidan ja punaisen hameen kaverina tämä saanee työskennellä,
tänään se lämmitti ihan muuten vaan. Sen voi kiepauttaa kaulalle kaksin kerroin, nurin tai oikein päin.
Ajattelin, että kun ei ole kerran takkaa, niin onpa sitten tämä lämmittämässä näissä viilenevissä syyssäissä. Oikeastaan tekisi mieli vielä tehdä säärystimet tämän kaveriksi, saas nähdä!
lauantai 8. syyskuuta 2012
Kankaat kaulassa
Olenpas mä ollut täältä kauan poissa - tai siltä ainakin tuntuu! Työt ja arki ovat imaisseet mukaansa ja vaikka koko ajan käsissä jokin työ onkin, eteneminen on hidasta eli korkeintaan sen yhden telkkariohjelmallisen verran illassa. Viikonloppuisin tekisi mieli tehdä vaikka mitä, mutta puuhaa on muutenkin ja tunnun vaan juoksevan muutaman projektin väliä.
Nämä huivit valmistuivat itseasiassa jo ennen töitä ja ihan ekoilla työviikoilla. Hain Eurokankaasta jo aiemmassa postauksessa mainittua trikooraitakangasta ja paidan valmistuttua syntyi lopusta kankaasta hyvin yksinkertainen tuubihuivi. Tai oikeastaan kaksinkertainen, taitoin nimittäin kankaan väärät puolet vastakkain ja ompelin sitten putkeksi. Näin ollen yleensä näkyy vaan kankaan oikea puoli, tosin kyllä se nurjakin sieltä pilkistelee ja väliäkös tuolla. On ollut mun suosikkiasuste ekoilla viikoilla!
Eurokankaan palalaareista löytyi myös yllättävän kivaa puuvillakangasta. Mielessä olivat Vilassa näkemäni valtavat puuvillahuivit ja ihan massiivinen tästä tulikin. Vähän on tuntunut vielä liioittelulta, mutta ilmojen viilentyessä tämä alkaa olla jo aivan passeli.
Töihin piti eräänä päivänä pukeutua niin, että pukeutuminen kuvasti jollain tapaa maata, jossa on asunut. Hätäseltään kaivoin esille 10 vuotta sitten (huomaa vuosiluku kankaassa) Namibiasta ostamani elefanttikankaan, jolle ei ole löytynyt mitään käyttöä. Minuutissa kangas koneella surautellen tuubiksi ja kaulaan. Ja nyt vanha kangas tuntuu aivan tuoreelta ja sen värit juuri sopivan syksyisiltä.
Syksyn tulon tunnistaa kyllä siitä, että murretut sävyt kiinnostavat. Eilen kaupasta tarttui mukaan aivan vahingossa ihanaaihanaa Puro-lankaa takkatulen sävyissä ja tänään Kerästä tarttui matkaan upeaa sinapinkeltaista villalankaa. Enkä edes tiedä, mitä niistä syntyy...Ehkä se joku ilta tv:n ja kynttilöiden ääressä valkenee.
Nämä huivit valmistuivat itseasiassa jo ennen töitä ja ihan ekoilla työviikoilla. Hain Eurokankaasta jo aiemmassa postauksessa mainittua trikooraitakangasta ja paidan valmistuttua syntyi lopusta kankaasta hyvin yksinkertainen tuubihuivi. Tai oikeastaan kaksinkertainen, taitoin nimittäin kankaan väärät puolet vastakkain ja ompelin sitten putkeksi. Näin ollen yleensä näkyy vaan kankaan oikea puoli, tosin kyllä se nurjakin sieltä pilkistelee ja väliäkös tuolla. On ollut mun suosikkiasuste ekoilla viikoilla!
Eurokankaan palalaareista löytyi myös yllättävän kivaa puuvillakangasta. Mielessä olivat Vilassa näkemäni valtavat puuvillahuivit ja ihan massiivinen tästä tulikin. Vähän on tuntunut vielä liioittelulta, mutta ilmojen viilentyessä tämä alkaa olla jo aivan passeli.
Töihin piti eräänä päivänä pukeutua niin, että pukeutuminen kuvasti jollain tapaa maata, jossa on asunut. Hätäseltään kaivoin esille 10 vuotta sitten (huomaa vuosiluku kankaassa) Namibiasta ostamani elefanttikankaan, jolle ei ole löytynyt mitään käyttöä. Minuutissa kangas koneella surautellen tuubiksi ja kaulaan. Ja nyt vanha kangas tuntuu aivan tuoreelta ja sen värit juuri sopivan syksyisiltä.
Syksyn tulon tunnistaa kyllä siitä, että murretut sävyt kiinnostavat. Eilen kaupasta tarttui mukaan aivan vahingossa ihanaaihanaa Puro-lankaa takkatulen sävyissä ja tänään Kerästä tarttui matkaan upeaa sinapinkeltaista villalankaa. Enkä edes tiedä, mitä niistä syntyy...Ehkä se joku ilta tv:n ja kynttilöiden ääressä valkenee.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Saako kivan käsityömallin kopioida?
Viime päivinä olen miettinyt vähän väliä sitä, saako mitä tahansa käsityömallia kopioida. Tähän on kaksi syytä:
1. Muutamia viikkoja sitten olimme Katariinan kanssa kaupungilla humputtelemassa ja näimme yhdessä kädentaitoliikkeessä ihanan neuleen. Ihan ensimmäinen, spontaani kysymyksemme oli: "Kuinka tämä on oikein tehty?" Vastaus oli, että sitä ei voi kertoa, koska tekijä saa tuotteiden tekemisestä palkkansa, mutta voihan neuleesta vähän silmukoita laskea ja mallia ottaa. Mutta jos olisimme siinä alkaneet laskea silmukoita, olisimmeko syyllistyneet johonkin rikkomukseen?
2. Näin tämän Globe Hopen hauskan, vanhasta kauluspaidasta tehdyn kassin, jonka tuotelapussa oli teksti: "Tein pitkän työuran paitana. Nyt olen kestokassi kauppareissuilla. Täytä minut vastuullisilla valinnoilla."
Malli on kaunis, mutta kangas sen verran ohutta ja valkoista, että uskoisin, että minun käyttööni sopisi paremmin hieman vahvemmasta materiaalista tehty kassi. Siispä mietin, onko epäeettistä käydä ostamassa kirpparilta paremmin sopiva miesten paita ja ottaa kaava ja vinkit tuosta Globe Hopen versiosta. Ajatuksesta tuli vähän syyllinen olo.
Yritin hieman selvitellä asiaa. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, omaperäisille käsityömalleille voi saada tekijänoikeussuojan. "Omaperäisen" määritelmä on kuitenkin hieman epäselvä, mutta esimerkiksi erikoisille neulekuvioille voi hakea mallisuojaa, eikä silloin kukaan voi valmistaa samalla kuviolla tehtyjä tuotteita myyntiin ilman sanktioita. Katsoin jo Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, löytyykö käsitöille malli- tai jotain muuta suojaa. Löysin niitä aika vähän, mutta esimerkiksi tällaiselle kuviolle löytyi suoja.
(Jos haluat itse googletella lisää, klikkaa tästä hakusivulle).
Muistan kyllä joskus kuulleeni jotain kinaa siitä, miten tätä Kainuun kukkalapasen kuviota olisi käytetty väärin ja kuinka noita Sirkka Könösen eläinaiheisia neulemalleja kopioidaan jatkuvasti laittomasti. En kyllä tiedä, ovatko valitukset olleet vain valitusta vai onko joku oikeasti vienyt asioita oikeuteen.
Jos siis oikein ymmärrän, tekijäsuoja-asiat kannattaa selvittää, jos aikoo myydä tuotteita. En tosin tiedä, mitä sitten tapahtuisi, jos jokin malli olisi suojattu, ja joku toinen tekisi samanlaisia tuotteita myyntiin, mutta olisi hieman muuttanut jotain kohtaa mallista...
Koska en itse myy käsitöitä, minua helpottaa tieto, että itselle saa aina tehdä mitä vain. Ei tunnu olo niin syylliseltä, jos joskus tuollaisen kauppakassin ompelen. Fiksua on toki aina kertoa, mistä ideansa on saanut. Kunnia siis suunnittelijalle!
Siitä oikeastaan tässä blogimaailmassa kovasti tykkäänkin. Täällä otetaan ideoita toisilta ja ainakin suurin osa muistaa ainakin yleensä antaa kiitoksen sille, joka idean keksi tai jonka työstä inspiroitui.
Jos sinulla on jotain tarkempaa tietoa käsitöiden tekijänoikeuksista, olisi kiva kuulla siitä! Varsinkin, jos olen ymmärtänyt asiat täysin väärin.
1. Muutamia viikkoja sitten olimme Katariinan kanssa kaupungilla humputtelemassa ja näimme yhdessä kädentaitoliikkeessä ihanan neuleen. Ihan ensimmäinen, spontaani kysymyksemme oli: "Kuinka tämä on oikein tehty?" Vastaus oli, että sitä ei voi kertoa, koska tekijä saa tuotteiden tekemisestä palkkansa, mutta voihan neuleesta vähän silmukoita laskea ja mallia ottaa. Mutta jos olisimme siinä alkaneet laskea silmukoita, olisimmeko syyllistyneet johonkin rikkomukseen?
2. Näin tämän Globe Hopen hauskan, vanhasta kauluspaidasta tehdyn kassin, jonka tuotelapussa oli teksti: "Tein pitkän työuran paitana. Nyt olen kestokassi kauppareissuilla. Täytä minut vastuullisilla valinnoilla."
Malli on kaunis, mutta kangas sen verran ohutta ja valkoista, että uskoisin, että minun käyttööni sopisi paremmin hieman vahvemmasta materiaalista tehty kassi. Siispä mietin, onko epäeettistä käydä ostamassa kirpparilta paremmin sopiva miesten paita ja ottaa kaava ja vinkit tuosta Globe Hopen versiosta. Ajatuksesta tuli vähän syyllinen olo.
Yritin hieman selvitellä asiaa. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, omaperäisille käsityömalleille voi saada tekijänoikeussuojan. "Omaperäisen" määritelmä on kuitenkin hieman epäselvä, mutta esimerkiksi erikoisille neulekuvioille voi hakea mallisuojaa, eikä silloin kukaan voi valmistaa samalla kuviolla tehtyjä tuotteita myyntiin ilman sanktioita. Katsoin jo Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, löytyykö käsitöille malli- tai jotain muuta suojaa. Löysin niitä aika vähän, mutta esimerkiksi tällaiselle kuviolle löytyi suoja.
(Jos haluat itse googletella lisää, klikkaa tästä hakusivulle).
Muistan kyllä joskus kuulleeni jotain kinaa siitä, miten tätä Kainuun kukkalapasen kuviota olisi käytetty väärin ja kuinka noita Sirkka Könösen eläinaiheisia neulemalleja kopioidaan jatkuvasti laittomasti. En kyllä tiedä, ovatko valitukset olleet vain valitusta vai onko joku oikeasti vienyt asioita oikeuteen.
Jos siis oikein ymmärrän, tekijäsuoja-asiat kannattaa selvittää, jos aikoo myydä tuotteita. En tosin tiedä, mitä sitten tapahtuisi, jos jokin malli olisi suojattu, ja joku toinen tekisi samanlaisia tuotteita myyntiin, mutta olisi hieman muuttanut jotain kohtaa mallista...
Koska en itse myy käsitöitä, minua helpottaa tieto, että itselle saa aina tehdä mitä vain. Ei tunnu olo niin syylliseltä, jos joskus tuollaisen kauppakassin ompelen. Fiksua on toki aina kertoa, mistä ideansa on saanut. Kunnia siis suunnittelijalle!
Siitä oikeastaan tässä blogimaailmassa kovasti tykkäänkin. Täällä otetaan ideoita toisilta ja ainakin suurin osa muistaa ainakin yleensä antaa kiitoksen sille, joka idean keksi tai jonka työstä inspiroitui.
Jos sinulla on jotain tarkempaa tietoa käsitöiden tekijänoikeuksista, olisi kiva kuulla siitä! Varsinkin, jos olen ymmärtänyt asiat täysin väärin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)