Syyspipo

Sateisena kesänä tartuin jo kesäkuussa neulepuikkoihin. Tarvitsin pipoon pehmeää, kutittamatonta lankaa, jota löysin Ylivieskan Kotikutomo ja käsityöliikkeestä.

Hyvällä ohjeella selvisin nopeasti. Ohjeen olin kuvannut käsityölehdestä, jonka nimeä en tarkistanut. 

Tulkoon syksyn sumuisen aamut. Pipo valmistui jo.

Ja tuli myös pimeät illat. Tämän pipon tein lähes samalla ohjeella kuin edellisen. Nyt langan vieressä kulki heijastavalanka.

Pd

Trikookudematto

Vuosia sitten löysin oudon näköisen neulan Hämeenlinnan tekstiililiikkeestä, jossa sain myös hyvät ohjeet uuteen käsityöhöni.

Ohjeet saatuani ryhdyin työhön, joka kesti, kesti, kesti.  

Kynnysmatto valmistui ja sisäkäytössä raidallinen kaksipuolinen matto on mukavan pehmeä.

Aloitin nyt myös 40 x 90 cm kokoisen maton, johon tulee teksti erivärillä. Otan jokaiseen kirjaimeen oman langan, jonka koukkaan kirjainten muodon mukaan. Valmistunee kesätyönä. Neulan lankana käytän yleensä samaa trikookudetta kuin varsinainen reiästä koukkauksella otettava kude. 

Pohjakankaan reunaa kannattaa kääntää ainakin pari cm kestävyyden varmistamiseksi. Matosta tulee paksu. Tässä vaiheessa kirjaimet alkavat muodostua.

Tällä neulalla voisikin kokeilla muutakin kuin mattoa.

Froteepyyhkeen tuunaus

Kevätsiivouksen yhteydessä löysin mummuni 1970 luvulla virkkaamia pitsejä. Olikohan hän tehnyt ne kapioitani varten? Tekemättä ne kapiot ovat jääneet, mutta otin ne nyt tuunauskäyttöön.

Pitsit on on Mummoni virkannut taidolla erivärisistä puuvillalangoista. Pitsejä on aina kaksi samanlaista ja seitsemän erilaista mallia.

Mummun pitsit ja minun harmaat pyyhkeet. 

Mummoni olisi ommellut nämä käsin, mutta tyydyin ompelukoneen jälkeen.

Kontaktilla tuunausta

Löysin kaupasta pienen esittelypöydän erilaisista kontaktimuoveista. Yksivärisiä ja kuviollista.

Yhdessä rullassa on kaksi metriä 45 cm levyistä saksalaista kontaktimuovia

Ja meiltähän löytyi kuluneita kapeita sisäovia.

Oveen tarvitsimme kaksi rullaa kontaktimuovia, jotta tulos olisi hyvä. Kiinnittäminen oli helppoa neljällä kädellä. 

Haastavinta oli pienen palan yhteen sovittaminen. Ovenripa poistettiin kiinnityksen ajaksi.

Illalla tehty työ yllätti iloisesti aamulla!

Kukille kevättä

Ihan vielä en pääse mullan ja siementen kanssa puuhastelemaan ulos. Mutta sisäkukat tarvitsevat uudet keväthamoset.

Kukkakankaat miellyttivät tälläkertaa vaikkakin pienikukallinen kangas oli kotoa jo loppunut. Toinen yksivärinen kangas on tukevampi sisustuskankaan pala.

Surrur, surrur ja vielä sur. Valmista tuli!

Paperipaino valokuvalla

Vuosia sitten sain tädiltä perintönä lasisen paperipainon. Pohjaan liimattu kuva on ajansaatossa vähän rikkoutunut, mutta lasi on säilynyt siistinä, kolhiintumattomana yli 100 vuotta. Tämä paperipaino painaa 350 g, joten on varmaan tehnyt työnsä aikanaan.

Sattumalta löysin kirpputorilta ensimmäisen tuunattavan paperipainon. Siihen oli liimattu kiiltokuva, joka oli jo revennyt pahasti. Hinta oli edullinen - muutaman euron. Ja paperipaino oli minun! 

Koska en raaskinut liimata vanhaa valokuvaa suoraan paperipainon pohjaan, niin skannasin sen ja tulostin sen valokuvapaperille. Asetin paperipainon valokuvan päälle sopivaan kohtaan - leikkasin ja liimasin. Liimana käytin kaikissa Tacky Glue -liimaa.

Nyt seuraava jo odottaa valokuvaa. Ja suku ja tuttavat vuosien takaa herättävät mukavia muistoja!

Pitsiä kukille

Kirpputorilta etsiessäni suojaruukkuja kukille, löysin vaalean metallisen astian. Tästäpä se tulee pian. Ja tumma matala astiakin odotti jo kevätvaatetusta.

Pitsiä ja vanha nopea apu, kuumaliima, töihin. 

Aurinkoista kevättä kukille!

Voihan vonkale!

Käsityömessuilta lähtee mukaan kaikenlaista näprättävää. Vonkale –kalannahka – oli odottanut jo vuoroon turhan kauan.

Käydessämme loma-asuntomessuilla Anniinan kanssa näimme, miten kalannahka oli muuttunut seinäreliefiksi ja lampuksi. Minulla oli vaan pieni suunnitelma  – kalannahkainen kännykkäkotelo.

Kaavat piirsin puhelimen mukaan. Alalangaksi laitoin kestävän nailonlangan ja ylälanka on tavallista ompelulankaa. Osat nurjat puolet vastakkain ja ompelemaan. Ommel kulkee vajaan  0.5 cm reunasta.

Valmista hetkessä, vaikuttaa kestävältä ja ennen kaikkea mieluisa omistajalleen.

Kokeilin vielä samanlaista poronnahkasta. Nahan oli saanut lahjaksi Sevettijärveltä vuosia sitten. Tämän pussukan tein itselleni ja käytössä se on ollut miellyttävä.

Pitsi nro 1806

Sain Brysselin tuliaisena Katariinalta ihanan kankaisen lyhdyn. Käsintehty yläosa on tehty revinnäistyönä taidokkaasti. 

Sisällä loistaa patterikynttilä lasipurkissa. Arvostan brysseliläistä käsityötä, mutta silti päätin kokeilla tehdä vastaavan ompelukoneella.

Tarvitsin vain valkeaa lakanakangasta ja pitsiä.

Kirpparilöytönä olin vuosia sitten ostanut mitättömän pienellä summalla A4-kokoiselle arkille aseteltuja numeroituja pitsinäytteitä. Lyhyitä numeroituja pitsipätkiä, joilla varmaan tehtaan edustaja on tehnyt kauppaa myyden isompia eriä pitsiä. Niitä löytyi vielä 18 arkkia!

Näin tein: 

Mallikirjan pitsien lyhyyden takia yhdistin saman levyiset pitsit yläreunaan ommeltavaksi. Sauma on taitoksen kohdalla sivussa.

Isomman pitsin asetin kynttilävalon kohdalle kankaan päälle, ompelin lyhyellä tikillä, siksak ompeleella sekä vahvistin vielä suoralla tikillä päältä, jonka jälkeen leikkasin ylimääräisen kankaan pois.

Korkeuden määritin pienen lastenruokapurkin mukaan. 

Alasauman päät - nurkat- käänsin yhteen ja ompelin käsin kuten lyhdyn yläreunan.

Työn alussa arvelin tärkkääväni työn, jotta se pysyy napakasti pystyssä. Sen koin lopulta aivan turhaksi.

Seuraavaan lyhtyyn kokeilen pellavakangasta.Tunnelmallista syksyä!

x

Aika kiva paluu!

"Mitä tapahtui?" mietimme Anniinan kanssa, kun tajusimme, että blogi oli jäänyt kevät- ja kesäkiireiden jalkoihin. Vielä keväällä kuvittelin itse, että kesällä on aikaa, mutta kesän juhlat ja perheen roadtrip Yhdysvalloissa veivätkin aikani.

Ehkä oli jo pieni blogiähkykin. Itse olin lukenut blogeja monta vuotta sekä askarrellut ja touhuillut käsitöiden parissa blogin kirjoittamisen kolkutellessa takaraivossa. Eikä mikään ole aika kivaa, jos siitä tulee väkinäistä.

"Mitä nyt?" mietimme seuraavaksi. Anniinasta tuntui, ettei tänä syksynä aika riittäisi käsitöihin, minä puolestaan kaipasin käsillä tekemistä ja blogin kirjoittamista, mutta en halunnut jatkaa blogia yksin.

"Äiti!" oli meidän molempien vastaus. Jo blogin alusta asti olimme houkutelleet äitiämme mukaan yhdeksi kirjoittajaksi. Aina lapsuuden kotiin mennessämme huomaamme äidin tehneen taas kaikenlaisia kivoja käsityöprojekteja ja ihailemme hänen taitojaan. Äiti on kokeillut vuosien varrella kaikenlaisia käsitöitä villalankojen luonnonväreillä värjäämisestä kirjan sidontaan ja innostuu aina kaikesta uudesta. Onneksi äitiäkin siis blogin kirjoittaminen alkoi kiinnostaa ja nyt on aika tehdä yhdessä paluu!

Näin ollen Aika kivoja! on siis tästä eteenpäin kahden sukupolven ja kolmen naisen yhteistyötä. Teemme jatkossakin mahdollisimman kivoja juttuja, kukin omalla tyylillämme ja omien kiinnostuksen kohteidemme mukaan. Tervetuloa takaisin!

Äiti, Anniina ja Katariina