sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Vinksinvonksinheikunkeikun


Meillä on ekaa kertaa sellainen koti, jonka pihaa ja terassia huvittaa laittaa ja käyttää. Joskus keväällä tajusin, että tätä voisi toteuttaa itse tehden, vanhaa uudistaen ja kirpparilta sopivia juttuja etsien. Lisäksi törmäsin Edenin jaksoon, jossa perheelle toteutettiin Peppi Pitkätossumainen piha. Se kolahti! Ollaankin tavoiteltu rentoa meininkiä ja iloista tunnelmaa, sellaista vinksinvonksinheikunkeikun-henkeä. Vanhat kivat esineet siis käyttöön pihalla, jos niitä ei muuten käytetä. Tässä siis pari pientä ideaa, jotka tähän mennessä ovat toteutuneet.


Vanha Ikean kirjahylly sai paikan ulkoa. Sori K&S, ette taida sitä enää saadakaan. Idea siis tuli heiltä, ajattelivat meille turhaksi muodostunutta hyllyä omalle partsilleen ja sitten se unohtui talveksi meidän pihallemme. Tuossa se nyt on, hyllyillään vuosien varrella kirppikseltä haalittuja sinkkiämpäreitä sekä Jyskin koreja, jotka olivat jo vähän nuhjuisia sisäkäyttöön. Pieni vihreä puutarhatarvikelaatikkokin on kirppikseltä löytynyt.

Permanent-tussit ovat olleet kovassa käytössä, koska niillä saa kivasti tekstiä sinne tänne. Villagesta ihan uutena (!) ostettu kivi sai pinnalleen Snow Patrolin lyriikoita

Lyhdyt odottavat jo pimeneviä iltoja ;).
ja tavalliset kivet pääsivät yrttimerkeiksi. Kunhan löydän lisää kivoja kiviä, merkkailen nekin permanent-tussilla.


Vanha harja siirtyi takapihalle, koska terassille kertyy vuoroin multaa, vuoroin siitepölyä. Teksti syntyi kun jouduin taasen multia luutimaan. Tuoltahan se tuntuu ja kuulostaa.


Kastelukannu sai samaan tyyliin Harry Pottereiden vesiloitsun kylkeensä


ja aiemmin esitellyt räsymattotyynyt hakevat paikkaansa. Nyt niiden päällä voi istuskella jos pelkkä terassi tuntuu kovalta tai ruohikko on liian märkä.


Viirinauha päässee pihalle ainakin juhlien aikaan, mutta kyllä se muutenkin pientä pihaa piristää. Kankaat löytyivät suureksi osaksi äidiltä, ovat 90-luvun kangasaskartelujen peruja.


Olen ennen ollut sitä mieltä, että pihan laittaminen on vähän älytöntä hommaa. Pikkuhiljaa, ja varsinkin oman pienen hyötypuutarhan myötä, olen huomannut, miten iloisen mielen pienet yksityiskohdat ja vihreät taimet tekevät. Sisälläkin piti vaihtaa sohvan paikkaa niin, että näen pihan paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti