torstai 14. kesäkuuta 2012

11 kysymyksen haaste

Ctrl/Errorin Annina haastoi meidät vastaamaan 11 kysymykseen. Sitten pitää keksiä 11 uutta kysymystä ja haastaa 11 blogia. Tämähän sopii - kaiken lisäksi kun numero 11 on meille aika merkityksellinen. :)

Vastaamme kysymyksiin puoliksi:

Katariina aloittaa:
1. Mikä oli edellinen projektisi? Sain juuri valmiiksi tuunatun t-paidan, johon silppusin liian pieneksi jääneen toisen t-paidan. Parin päivän juttu, jota tein normiarjen lomassa, aina kun ehdin.
2. Mikä on seuraava projektisi? Yksi isompi mielessä muhiva projekti on lapsuuden leikkimökin kunnostus ja uudistus. Tavoitteena olisi tehdä tila, jossa on vapaalle leikille tilaa, ei siis välttämättä perinteistä keittiönurkkausta. Ja tietenkin 'sisustus' tehdään vanhaa ja turhaksi jäänyttä käyttäen. Toivottavasti tälle projektille oikeasti löytyy myös aikaa!
3. Mistä löydät inpiraation? Materiaaleista, blogeista ja Pinterestistä sekä lehdistä. Yleensäkin kuvat innostavat ja saavat omat ajatukset liikkeelle. Jos en tiedä, mitä tekisin, mutta jotain tekisi mieli tehdä, menen hypistelemään kangas- tai lankalaatikkoa tai nappivarastoa.
4. Mikä on lempi tekniikkasi? Nykyään ehdottomasti ihan ompelukoneella surautteleminen. Se on periaatteessa niin nopeaa, neuleet kun esimerkiksi ovat aivan liian hitaita mulle (tai sit oon hidas neulomaan :D). Huomaatte sen sitten, kun joskus saan valmiiksi ihan järkyttävän pienen neuletyön, johon mulla on mennyt iäisyys.
5. Teetkö käsitöitä enemmän itsellesi vai muille lahjaksi? Ehkä hieman enemmän kotiin ja omalle perheelle, mutta kausiluonteisesti lahjojakin valmistuu. Molemmista tulee hyvä mieli, tosin erityisen kivaa on antaa itsetehtyä lahjaksi ihmisille, jotka takuulla arvostavat käsitöitä.

Anniina jatkaa:
6. Mikä on vahvin osaamisesi? Kekseliäisyys ja väliinpitämättömyys. Kun epäonnistun, koitan keksiä, miten vielä korjaisin tilanteen. Ja en välitä, vaikka kaikki ei aina mene ihan täydellisesti. Joskus riittää, että asiat menevät edes sinnepäin.
7. Teetkö käsitöitä enemmän vaatteiden tms muodossa vai onko vahvuutesi kodin sisustus? Vaatteita teen harvoin. Ehkä asusteita ja sisustukseen liittyviä asioita enemmän.
8. Mikä oli ensimmäinen tekniikka jonka opit? Mmm... oliskohan ollut ketjusilmukoiden virkkaus tai vohvelikankaaseen kuvioiden tekeminen lankaa pujottelemalla? Ristipistoja tein kans jo ekaluokkalaisena...
9. Onko joku projektisi epäonnistunut niin pahasti että se lensi suoraan roskiin sen sijaan että säästäisit materiaalin muihin töihin, jos niin mikä? En muista, että mikään olisi mennyt suoraan roskiin.
10. Minkä tekniikan haluaisit seuraavaksi oppia? Haluaisin oppia kaavoittamaan ja ompelemaan vaatteita. En osaa nyt yhtään.
11. Mikä on lempikäsityöliikkeesi? Tällaista minulla ei ole, mutta sanotaan, että Tampereen kädentaitomessuilta ostan yleensä todella paljon kaikenlaista. Sinne kuluu kerralla eniten rahaa.

Meidän kysymykset ovat:
1. Mikä on sinun ikuisuusprojektisi?
2. Kenelle kerrot ensimmäisenä valmistuneista projekteista?
3. Oletko perinyt innostuksen käsillä tekemiseen joltakin? Keneltä?
4. Lempityövälineesi?
5. Mikä on seuraava projektisi?
6. Mitä väristä materiaalia useimmiten käytät?
7. Vaihteleeko innostus vuodenaikojen mukaan?
8. Mitä työtäsi ihastelet eniten?
9. Missä säilytät käsityötavaroitasi?
10. Tuorein hankintasi?
11. Mitä tahtoisit seuraavaksi oppia?



Haastamme mukaan seuraavat bloggaajat:
1. Madam B.C.
2. Pujoliivi
3. Siksot
4. Tosimummo
5. Nurinpäin
6. Valkoista pellavaa
7. Käpälämäen Homsantuu
8. Langalla Kalliossa
9. Villa Kiana
10. Puikko hukassa
11. Kankaankesyttäjä

6 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos. Kovin kivoja kysymyksiä, mutta ollaan pahuksen huonoja vastaajia. Vielä ei kumpikaan olla saatu aikaiseksi vastauksia yhteenkään tunnustukseen, samoin taitaa käydä nytkin.

    VastaaPoista
  2. hei, kiitos! vastailen tietysti :)

    VastaaPoista
  3. Heippa! Kiitos tästä! Olen aika nahkeasti vastannut hasteisiin sun muihin lähiaikoina, ihan vain ajanpuutteen vuoksi, mutta tässä on kyllä niin kivat kysymykset että voisin vastailla - kunhan vain ehtisin joskus.. =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta, toteutan tässä ihan kohtapuolin, kunhan aika antaa myöten :) (ps: vähän pilkkua viilaan sen verran, että jos pistätte delete-näppäintä bloginimeni perään tupsahtaneen ylimääräisen e-kirjaimen kohdalla ;) samalla nimen voisi korjata myös sivupalkin linkkilistasta..:) kiitos!)

    VastaaPoista
  5. Olkaattehan hyvät! Madam B.C, kirjoitusvirheet korjattu, kiitos kun huomautit!

    VastaaPoista