perjantai 24. helmikuuta 2012

Tahtoo, tahtoo!

Tässä yhtenä päivänä päädyin sattumalta selailemaan Luhdan sisustustuotteiden kevätvalikoimaa. Rehellisyyden nimissä on todettava, etten mitenkään erityisen aktiivisesti muista, että Luhdalla on jotain tekemistä sisustustuotteiden kanssa, vaikka meilläkin taitaa olla muutamia Luhdan pyyhkeitä. Mutta vitsi, mikä ihanuus siellä nyt oli: rahi, joka näyttää paksusta matonkuteesta tehdyltä.



Ja tämä, mikä makea väri!



Ihanan rouhea ja mun lempimateriaalia: puuvillakudetta. Rahit maksaisivat noin 90 euroa ja niitä on myynnissä ainakin täällä. Jotenkin tekisi mieli lainata vähän ideaa ja kokeilla, saisiko virkkaamalla tehtyä tällaisen, vaikka hieman isomman.

Ja mikä toinen onni: ihan alusta ei tarvitse alkaa arvailla, miten tuollainen rahi tehdään. Työkaveri antoi 101 ideaa -lehden, jonka kannessa jo komeilee iso lattiatyyny.


(Tarkkaavaiset huomaavat, että kyllä, täällä juhlitaan pientä prinsessaa juomalla vain teemaan sopivasti mukista!)

Tyynyn on suunnitellut jämälangoista ja ekolangoista kirjat tehnyt Sanna Vatanen, joten ei ole yllätys, että tyynyyn on käytetty ekolankoja ja jämälankoja.



Minä aion silti kokeilla rahin tekemistä matonkuteesta. Tällä hetkellä lankakorissa on kuitenkin vain marjapuuronpunaista matonkudetta, enkä ole ihan varma, sopiiko marjapuuro uuteen kotiimme. Jos sitä saisi vielä hetken hillittyä itseään...

3 kommenttia:

  1. Toi rahi on kylla upea. Hieman vain epäilen että omassa kissa taloudessa se ei ihan toimisi. Nimimerkillä neulotut pipot katoaa pipokorista omille teilleen..

    VastaaPoista
  2. On kyllä kiva toi rahi. Siitä tulikin mieleeni, että Suuri Käsityö -lehden numerossa 1/2012 oli jumppapallon päällisen virkkausohje ontelokuteesta. Siinä pallon halkaisija oli 55cm. Sitäkin ohjetta voi varmasti hyödyntää moisen rahin tekemisessä. :)

    Ps. Aika kiva blogi teillä! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä! Itse törmäsin eilen Etolassakin vastaavaan rahiin. Oli tosin vähän kovan oloinen, mä ajattelen tuota rahia sellaisena hieman pehmeänä. Ja kuulemma Kotiliedessäkin on ollut vastaava ohje. Ehkä näistä jollakin ohjeella jonkinlainen rahi syntyy!

    VastaaPoista