torstai 11. huhtikuuta 2013

Varastettu koruidea

Viime viikonloppuna pyörähdin parissa vaatekaupassa ja näin todella kivan kaulakorun. Siinä oli isoja harmaita helmiä kiedottuna satiininauhaan. Eka ajatus oli "tuon haluan", ja se toinen "osaan kyllä tehdä itsekin". Osaaminen on tosin aina hieman kyseenalaista, mutta yritystä minulla usein on.
Hankin siis mustia kiiltäviä puuhelmiä ja satiininauhaa.


Sitten vain pujottelemaan pienen virkkuukoukun avulla. Ajatuksena oli tehdä iso kaulakoru ilman mitään selkeää muotoa. Sellaisen sainkin. Vaikeinta oli korun lukon keksiminen. Olin ostanut nauhan päähän tulevan osan, joka sulkee nauhat tiukasti yhteen. Hyvä ajatus, mutta ei toiminut. Tuo pieni metalliosa ei jaksanut pitää korun painoa. Kietaisin nauhat yhteen kolmesta kohtaa ohuella metallilangalla. Jos tuo ratkaisu ei kestä, täytyy miettiä uusia ratkaisuja.


Tältä se näyttäisi valkoisen kauluspaidan kanssa. Aika kiva, sanoisin. Kivempi silti silitetyn kauluspaidan kanssa...


1 kommentti:

  1. Hei, täällä uusi lukija Kiva koru tuli, itsekkin vakoilen kaupassa koruideoita, ihana blogi sinulla, minulla on arvonta menossa käy kurkkaamassa.
    http://alise-alisenterveysjakauneus.blogspot.fi/2013/04/arvotaan-kosmetiikkaa.html

    VastaaPoista