keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Huivista toppi -viimeinkin!


Otsikon konsepti lienee useimmille tuttu. Yhdestä tai kahdesta huivista tehdään jonkinlainen yläosa kangasta leikellen ja/tai ommellen. Ekan kerran aloin kyttäillä huivia tällaiseen juttuun kesän 2007 jälkeen, Anniina kun osti silloin meidän kesälomareissulta upean huivitopin. Idea on ehtinyt hautautua jo monet kerrat ja muotikin on muuttunut. Huivitoppi palasi kuitenkin taannoin mieleen Kontti-kirppisten Do It Yourself-sivujen ansiosta. Siellä esitelty toppi ei ollut takaosaltaan mieleeni, mutta katselin kuitenkin sen nähtyäni kirppiksillä huiveja aikaisempaa tarkemmin. Sunnuntaina sitten tärppäsi. Iso 1m x 1m huivi osui silmiini ja hintaa oli vain 2 e. Kohta selvisi miksi...huivi oli yltäpäältä peitevoiteessa, aivan kuin sitä olisi käytetty meikki- tai sovitushuivina. Koska olen yleensä saanut peitevoiteet helposti irti sappisaippualla ja tykästyin klassiseen kuosiin (vaikka huivi ei todellakaan mitään silkkiä olekaan.), tartuin huiviin luottavaisin mielin ja kiiruhdin kotiin. Toppi valmistui alle tunnissa, tosin innoissani ompelin ensin ja pesin kankaan kahteen otteeseen vasta sitten. Ihan pakko oli saada toppi päälle jo vapuksi, jotta Anniinakin näkisi sen heti livenä. Toppi toimi päällä hyvin, tosin pidän itse toistaiseksi sen alla toista toppia, ehkä ruskettuneella iholla näyttäisi kivalta sellaisenaan.

Koska en vastaavaa ohjetta tähän löytänyt itse ainakaan äkkiseltään Pinterestistä tai Googlen kautta, yritän kerrankin selittää kunnolla.

Näin huivitoppi syntyi a.k.a toppitutoriaali:


1. Leikkasin huiviin ainoastaan pää(/olkapää)aukon. Hain sille sopivan paikan sovittamalla kaksinkerroin taitettua huivia, jotta alakulma laskeutui mieluisalle kohdalle ja hiha oli sopivan mittainen. Kankaan käänsin tarkoituksella niin, että osa kuvista on väärinpäin.

2. Leikattuani pääaukon pujottauduin sisään ja neulasin sivusaumat vartaloa väljästi myötäillen.

3. Ompelin/tikkasin sivusaumat kankaan oikealta puolelta, jotta molemmille puolille jäi liehukkeet. Hihanpuoleisen sauman jätin melko lyhyeksi, jotta toppiin oikeasti mahtuu pujottautumaan. Tällaisenaan se onnistuu ilman tuskanhikeä.

4. Hihan liehukkeen suljin alaosasta (ommeltu oikeat puolet vastakkain), toinen puoli roikkuu vapaana.


5. Huolittelin pääaukon ja toppi oli pesua vaille valmis!


Tämä Paintilla räpelletty havainnekuva selittänee saman. Olisipa kiva kuulla, jos joku on tehnyt samanmoisia tai tekee tällä ohjeella oman!



P.S Juuri nyt olen onnellinen, etten ole muotibloggari! Ihan tuskaa ottaa kuvia itsestä ja vaatteista. Asusteet nyt vielä onnistuu, mutta huh, meinasin kyllä jo äsken luovuttaa.

3 kommenttia:

  1. Onpa nätti! Kiva, kun jaoit ohjeenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Oispa kiva joskus tehdä sellainen kuvitettu tutoriaali, mutta en kykene sellaiseen, ellen ole varma, että homma onnistuu. Tämänkin kun tein ihan fiilispohjalta ja työn edetessä suunnittelin. Ehkä jos löydän toisen kivan huivin...

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä idea, ja vieläpä hyvä ohje. Kiitos, tämän pistän korvan taa :)

    VastaaPoista