keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kylässä Villagessa


Äiti laittoi yhtenä päivänä tekstarin, että katoppa www.village.se. Sinne siis! Ja mikä ihana kyläilyreissu jo ensi kerralla. Samassa tekstarissa kerrottiin myös, että kyseinen kauppa oli rantautunut Suomeen ja ensitöikseen Kokkolaan. Miten virkistävää, ettei aina aloiteta Helsingistä, Turusta tai Vaasasta. Jos siis kesäreissullanne matkaatte rannikolle, käykää ihmeessä Kokkolan keskustassa kyseisessä liikkeessä. Mainostanpa vielä, että Kokkola on muutenkin aika ihana kesäkaupunki, jonka vanhankaupungin eli Neristanin uumenissa on pari pientä ihanaa kauppaa ja kesäkeskiviikkoisin tori täyttyy kirpparimyyjistä.

Pikkureissulla ehdin kuin ehdinkin Villageen ihan oikeasti. Onneksi olin jo tutustunut valikoimaan webshopissa, sillä muuten olisin ollut aivan sekaisin. Löysin ennakolta valitun kynnysmaton, jonka teksti oli vaan niin osuva




ja kenties ovelle tai takapihallemme sydän'kiven', jonka pintaan aion kirjoitella myös jotain (kuva on siis kaupan mallista). Täydellistä tekstiä mietitään... Kai sitä muuten voisi tavalliseenkin kiveen kirjoitella permanent markerilla, jos siis löytää jostain tarpeeksi sileitä.

Aivan viimehetken heräteostoksena kassalta löysin aivan täydellisen vihreän nappisormuksen. Omiakin nappeja on, mutta ei yhtään näin hyvänväristä!


Ihanaa katseltavaa oli joka nurkassa, kauniita asetelmia ja ideoita siellä täällä. Luvan saatuani kännykkäkamera nappasi pikaisesti kuvaan nämä kaksi mun silmiin houkuttelevinta ja inspiroivinta kohtaa. Ekasta ideaa omalle kesäterassille





ja tämän jälkeen mäkin taas mietin, että kellähän ois vanhoja räsymattoja, joista näitä tyynyjä vois tehdä. Jos ei löydy, niin tiedätpä, mistä valmiita tyynyjä saa. Korit on muuten tehty kierrätetyistä sanomalehdistä!

Kiitos Village, tulemme toistekin kylään!

5 kommenttia:

  1. Kiva vinkki! Nuo korit erityisesti on hurmaavia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos hirveästi vinkistä! Oon parin viikon päästä reissaamassa pikavisiitille Kokkolaan, ja koska paikka on mulle entuudestaan vieras niin onpahan jotain etsittävää ja tutkittavaa :)

    VastaaPoista
  3. Haidie, suunnista Chydeniaan, eli Kokkolan kauppakeskukseen. Sieltä löydät kyllä tiesi kävelykadulle, jolta Village jo näkyykin. Pieni kaupunki, kaikki on lähellä!

    VastaaPoista
  4. Mun blogissa on teille tunnustus: http://kohtikotisaarta.blogspot.com/2012/05/versatile-blogger-award.html. Olkaa hyvät:-)

    VastaaPoista
  5. Onpa tuo räsymattotyyny kiva. Meillä taitaisi olla ainakin kaksi muuton jälkeen turhaksi jäänyttä räsymattoa...

    VastaaPoista