keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Puhuva naulakko

Joskus vaan käy niin, ettei mieleistä tai sopivan kokoista löydy kaupasta. Meidän melko tuoreen kodin tuulikaappi on ollut vailla kunnon kalusteita ja viime viikkoina sinne on viimein saatu kenkätelineet ja kuivatusteline. Naulakkoa katsoin monesta paikasta, mutta joko ne olivat liian suuria tai pieniä, väärän tyylisiä, tai sitten vaan tylsiä.

Siispä omaa naulakkoa tekemään. Pohjana on Ikeasta ostettu Hemnes-hyllylevy (n 15 e), koska olin sen verran hätäinen, etten jaksanut tällä kertaa metsästää vastaavaa vanhaa tms. Liljakoukut irroitin kirpparilta löytyneestä pikkunaulakosta. Nupit jäivät aikoinaan yli kun vaihdoimme vanhaan piironkiin vetimet.

Alunperin oli tarkoitus laittaa vielä enemmän erilaisia nuppeja ja aivan sikinsokin, mutta mies toivoi jotain hillitympää ja näin lienee käytännöllisyydenkin kannalta paras.(tosin ei ne ihan symmetrisesti silti oo :D) Naulakossa kun on tarkoitus riiputtaa lähinnä lapsen vaatteita ja lisäksi vieraat voivat siihen myös jättää vaatteitaan.



Pitkään mietin, miten vielä naulakkoa tuunaan. Suunnittelin decoupagea vanhan kirjan sivuilla tai lehdista leikatuilla kirjaimilla mutta lopulta päätin kokeilla samaa tekniikkaa kuin tyynyissä eli 'kynsilakkapainantaa'. Tykkään kaikenlaisista teksteistä, joten naulakkoon päätyi eteistilaan sopivia toivotuksia suomeksi ja italiaksi.

Tekstit muokkasin Wordissa ja käänsin peilikuvaksi ilmaisohjelma Irfanview:lla.
Näitä tarvitaan...
Eka kokeilu naulakon toiselle puolelle osoitti epäilykseni oikeaksi - tekniikka ei tietenkään muodosta pysyvää kuviota lakattuun pintaan. Siispä käytin tekniikkaa kuvansiirtomenetelmänä ja vahvensin tekstit ihan tavallisella ohutkärkisellä permanent-tussilla. Nyt vaan mietin, hionko tekstejä vähän vai jätänkö näin. Taidanpa ensin kiinnittää naulakon paikoilleen ja pohtia asiaa joka kerta tuulikaapista sisään tai ulos kulkiessani.



P.S Ehdin jo suunnitella myös tekstin tulostamista silkkipaperille (idea löydetty Kiertoidean Pinterest-taulujen kautta, kiitos!) ja silkkipaperin kiinnittämista decoupage-lakalla. Ehkä sitten ensi kerralla :D.

3 kommenttia:

  1. Tulipa tosi kiva naulakko! :)

    t: Tuuli / lookingforclementines.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. aivan mieletön idea käyttää tuohonkin kynsilakka menetelmää. tää on pakko laittaa mieleen kun itselläkin eräs eteisen naulakko tuunaus meneillään

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! Eimie, en voi ottaa kunniaa ideasta itselleni, sillä bongasin sen Pinterestissä. Joku oli kokeillut vastaavaa menetelmää käsittelemättömälle puulle, ja sillä tavoin jälki oli pysynytkin.

    VastaaPoista