sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Solution: liitutaulukontaktimuovi

Tämän postauksen historia on seuraavanlainen. Entiseen vuokrakotiimme halusin ehdottomasti keittiöön liitutauluseinän, mutta koska emme viitsineet maalata seinää lyhyen asumisjakson takia, maalasimme sen sijaan vanerin, jonka sitten ruuvasimme seinään. Vaneri maalattiin ensin spraymaalilla ja heikon tuloksen takia uudestaan liitutaulumaalilla telaa apuna käyttäen. Silti tulos oli vanerista johtuen vähän suttuinen, toisin sanoen taulun pyyhkimisestä jäi hirveät liiturannut. Nimim. ammattitauti, tahtoo puhtaan ja siistin taulun.

Uuteen, omaan kotiimme muutettuamme haaveilin samanmoisesta liitutauluseinästä, mutta sopivaa paikkaa ei meidän keittiöstämme oikein löydy. Mies ei halunnut isoa seinää, ettei musta syö tilaa. (Mä suunnittelin jopa jo oman sävyisen liitutaulumaalin tekoa Marthan ohjein.) Ainoa sopiva paikka oli n 50 cm leveä  melamiinilevy, joka on tavallaan jääkaapin sivuseinä. Olin jo päättänyt ostaa netistä liitutaulusisustustarran, sen suolaisesta (n. 60 e koko seinän teippaus) hinnasta huolimatta.

Ja sitten eräs kotikylän pikkuliike yllätti jälleen. Siellä se ainoa paketti odotti juuri meitä:
Liitutaulukontaktimuovi, Folia Tafelfolie, hinta 15,90 €. (Pikainen googlaus osoitti, että näyttää löytyvän Amazonista ja itävaltalais/saksalaiskaupoista.)


En malttanut odottaa kotiinpääsyä ja heti tilaisuuden tultua aloin hommiin. Melamiini puhtaaksi, naulat pois ja mittaus.


Valmistauduin hankalaa kontaktimuovin kupruiluun, mutta yllätyin positiivisesti. Tämä materiaali on jämäkkää ja liimaaminen oli leikintekoa. Ympärille jäi kivasti valkoiset kehykset. Tuntuu lähtevän tarvittaessa myös kivuttomasti pois.


Heti oli pakko kokeilla pakkauksen liiduilla, millainen jälki tauluun tulee ja miten se pyyhkiytyy pois. Oih, miten sileä ja helposti pyyhkäistävä pinta ja siisti kuin mikä! (Juu, siinä luki, että pastasalaatti.)


Meijän arkea helpottaa aina valmis ruokasuunnittelu, sitä varten tää taulu meille tulikin. Nyt taas tietää, mitä syyään!


Liidut menivät talteen vanhoihin Turkinpippuri-peltipurkkeihin, jotka aikoinaan liitutaulumaalilla maalasin. Kaivoin ne esille taas, että on muutakin liitutaulupintaa. Kuvasta selviää, että tottakai toi teksti käytössä suttaantuu. Purkeissa lukee siis SOMETHING ja ANYTHING. Ja juuri sitä on sisältökin.




7 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea kirjoittaa ruokalista liitutaululle. :) Helpottaisi arkea ja kauppalistojen tekoa, kun suunnittelisi aina viikon kerrallaan näkyviin. Tollaisen mäkin haluan!

    VastaaPoista
  2. On kyllä mahtava idea! Meilläkin säästyttäisiin siltä ainaiselta pohdinnalta kaupan hyllyjen välissä! Ja todella hyvältä vaikuttaa tuo kontaktimuovi, luulisi, että jossain vaiheessa rantautuisi kunnolla Suomeenkin!

    VastaaPoista
  3. Tota on pakko metsästää jostain. Aivan mieletön lopputulos.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset Sannat ja Annina. Meillä tosiaan tuo lista on toisinaan viikottainen, toisinaan sellainen idealista, josta on helppo keksiä kun pää lyö tyhjää. Annina, pakkohan tuota on jossain muuallakin olla, jos kerran pikkukunnan sekatavarakaupassakin. Bauhaus tulisi ekana mieleen, siellä on isot kontaktimuovivalikoimat. Ihme, ettei netistä äkkiseltään tullut vastaan. Kertokaa siis joku, jos tätä jostain löytyy. Mä voisin ottaa lisääkin ja liimailla pieniä palasia sinne tänne :D.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, et liitutaulua saa nykysin kontaktinakin! :) Kuinkahan tuo lähtee seinästä irti..(miettii hän ja katsoo vuokraasuntonsa seiniä :D) Monesti olen ajatellut liitutaulumaalin ostamista, mutta kovin kuulemma on työlästä tasaisen jäljen saaminen isoille pinnoille, joten tuo kontaktihan on tullut hyvään markkinarakoon :)

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä kuin Madam B.C.! Kun vain löytäisi kaupan missä sitä myydään :)

    VastaaPoista
  7. Madam B.C: Mä jouduin pari kertaa vetämään pois seinästä sitä laittaessani ja irtosi ihan niin kuin tavallinen paksu kontaktikin. Ellei aika ihmeitä tee, niin uskon että irtoaa kyllä ja mahdolliset liimajäljet irtoaa sit muilla keinoin. Ja tosiaan tuon tasaisempaa on vaikea löytää! Toivotaan, että joku bongaa tätä jostain.

    VastaaPoista