perjantai 31. heinäkuuta 2015

Vauvalahja vahakankaasta

Blogipaastoni on ehkä ohi! Ompelupaasto päättyi jonkin aikaa sitten ja nyt tuntui siltä, että tämän voisin teidän kanssa jakaa.

Ystävä sai vauvan pari kuukautta sitten ja viikonloppuna pääsemme hänet näkemään. Kangassiivouksen yhteydessä  löysin vielä pienen palan maatuskavahakangasta. Ompelin siitä jälleen "Värikästä vahakankaasta"-kirjan ohjeella ja kaavalla ruokalapun ja lisäksi pienen pussukan. Tällä kertaa yritin keskittyä taskujen keskittämiseen ja ihan hyvin onnistui. 


Ajatuksena on, että pussi on samalla lahjan kääre. Sisälle ostin ekoshampoota kylpyhetkiin. Pussukkaa voisi käyttää vaikka vauvauintireissuilla tai hoitolaukussa. Ompeluvirheen takia ruokalapun kanttaus sai tuplatikin, aika kiva niinkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti