maanantai 17. kesäkuuta 2013

Ketunpoika kuutamolla ketunleipää haukkaa ja siililläkin on piikit

Kotikaupungin kangaskauppa ilahdutti ja yllätti jälleen. Pakoilta löytyi aivan ihania trikoita. Vaikka miten olen vannonut, että uutta vaatetta lapsi ei tarvitse ja kirpparilta löytyy tuunattavaa, lankesin. Syytettäköön kesäloman alkua, kesäflunssan aiheuttamaa kurjaa fiilistä sekä kuukauden tiukan työjakson aiheuttamaa käsityövajetta.Ostin näitä kaikkia, suunnitelmissa tehdä pipot ja ehkä tehdä yksi paitakin.

 
Miten kävikään? Tampereella marssin Eurokankaaseen pikaisesti resoria hakemaan miettien, että ehkä joskus kesällä intoudun. Myyjä tunnisti käsityövajeen ja kehoitti vilkaisemaan trikoita. Lankesin heti tähän kettukuosiin, vaikka (/koska) se oli kakkoslaatua. Pikkupalan hinnaksi jäi alennuksineen vajaa 7 €.


Illalla kaivoin ihan ekaa kertaa elämässäni OttoBre:n kaavat peruspaitaan, leikkelin kaavat ja kankaat, panikoin hiemain ja ryhdyin toimeen. Seuraavana iltapäivänä ihan eka lapsen paita resoreineen ja kaksoistikkeineen oli valmis. Olisittepa nähneet minut taputtamassa itseäni olkapäälle. En olisi itsekään uskonut.

  

  

Jämäpaloista syntyi tutulla mallilla pipo, sisäkuosiksi löytyi Marimekon jämäpaloja. Molemmat pääsivät heti kovaan käyttöön sadepäiviksi.

Menestyksestä intoutuneena sekä toivoen, että ekan paidan pikkuvirheiltä välttyisin toisella kertaa, tartuin seuraavana päivänä samaan kaavaan ja eri kankaaseen.



















Nyt on siis ketunpoikia ja piikikkäitä siilejä lapsen suosikkilaulujen mukaan ja kolmatta paitaa jo suunnittelen. Ei silti huolta, en mä näihin aio jatkossa keskittyä. Mutta mahdottoman kivaa on huomata, että sitä voi oppia uutta ja onnistua. Lämmin kiitos ihanalle Pfaff-koneelleni, ilman sinua en olisi onnistunut!

P.S Pahoittelut kuvien laadusta, harjoittelin blogin päivitystä mobiilisti ja jatkoin hommaa mökillä, kamerahan jäi kotiin :D.

3 kommenttia: