sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Jouluinen tähtityyny

Tällä viikolla sain sähköposteja, joiden otsikossa luki joulu. Ärsytti. Jo lokakuussa! Ennen kuin aloin asiasta keuhkota, tajusin, että olenhan jo itsekin miettinyt joulukorttimateriaaleja, tehnyt niistä melkein jo nettitilaukset (lähetystä vaille valmiit) ja ommellut viime vuoden joululehden ohjeella tyynyä. Parempi siis olla ihan hiljaa.

Viime joulukuussa ostin siis Kotivinkin Joulu-lehden. Sieltä jäi parhaiten mieleen tähden mallinen, harmaa tyyny. Näytti yksinkertaisen kauniilta.







Koska tyyny jäi viime vuonna tekemättä, päätin tehdä sen nyt. Kun töissä oli yksi iso deadline ohi, kävin ostamassa langat. 400 grammaa Isoveli-lankaa.



Ohjeessa luvattiin: "Kaksinkertaisella langalla neulottu tyyny valmistuu nopeasti." Totta, jos lukee ohjeet. Jos ei lue, eikä ymmärrä, joutuu purkamaan ja paljon. (Mutta ei tämä silti ollut niin nopea kuin tämä Kahden Greyn anatomian -tyyny.)

Tyynyyn neulotaan sekä ylä- että alaosa ja sivukaistale. Tämän kyllä ymmärsin, mutta se jäi ohjeesta ensilukemalla tajuamatta, että tärkeintä on, että 5 oikeaa silmukkaa ovat joka kierroksella samalla kohdalla ja kaikki silmukoiden lisäykset tehdään aina niiden ympärille. Oli myös haastavaa saada kaksi aivan täysin samannäköistä kappaletta ja 10 ihan täysin samannäköistä sakaraa neulottua. Käsialani ei selvästi ole aivan tasaisen varma.

Myös sisätyynyn ompelu meinasi saada verenpaineen kohoamaan. En ole hyvä ompelija, eikä varsinkaan tähden ompelu ei ole näillä taidoilla kovin sujuvaa. Onneksi sisätyyny on sisätyyny. Leikkasin tyynyn vanhasta pellavaisesta pöytäliinasta, joka meinasi muutossa lähteä kierrätykseen, mutta säästin sen viime tingassa.

Lopulta ompelu ei ollutkaan hermoja raastavin osuus vaan tyynyn täyttö. Koska en löytänyt vanua, ostin vaahtomuoviraetta. En suosittele. Sähköinen rae kiinnittyy todella tehokkaasti vaatteisiin, mattoihin ja tyynyyn, juuri sille puolelle mille ei pitäisi. Toisaalta raetta ei tarvinnut laittaa paljon, kun se teki tyynystä muhkean.







Ai että tekisinkö uudestaan? Tekisin, mutta ostaisin vanua ja lukisin ohjeet ekalla kerralla paremmin. Niin tyyny näyttäisi ehkä enemmän tähdeltä kuin meritähdeltä.

Mutta seuraavaksi aion silti keskittyä aivan johonkin muuhun. Neuletyöt, jossa pitää tehdä kaksi ihan samanlaista kappaletta, tuovat selvästi liikaa paineita.

6 kommenttia:

  1. Tuohan on kiva :) eikä se näytä lainkaan meritähdeltä vaan lumitähdeltä! Itsellä ainakin heti tuli lumihiutale mieleen :)

    VastaaPoista
  2. Tällaiset "vaikeuksien kautta voittoon" -jutut on aina mukavia - ihanaa sinnikkyyttä! Tyynystä tuli oikein kiva ja se näyttää jostain syystä ihan parhaalta päikkärikaverilta. :)

    VastaaPoista
  3. Sehän on ihan selvä asteriski*! Ihana!

    VastaaPoista
  4. :) Kiitos! Tämä on myös vähän sellainen "kiukun kautta valmiiksi" -tyyny.

    VastaaPoista
  5. Hihii, mulla on kanssa tämä nyt työn alla violettina. Sattumalta löysin lehden tällä viikolla kaapin kätköstä. Ohjeista en tajunnu hölkäsen pöläystä, niimpä päätin soveltaa. Aika näyttää tulee mustekalan mallinen mulla vai mikä :)

    VastaaPoista
  6. Olispa hauska nähdä, miltä tuo violettina näyttää!

    VastaaPoista