torstai 5. huhtikuuta 2012

Tuunaa t-paitasi eli muistopaidat minikoossa

Kuten aiemmassa postauksissa selvisi, olen t-paitojen tuhoamis- ja tuunauskierteessä. Muutama muistopaita oli niin tärkeä, että ajatus niiden totaalisesta silppuamisesta ei tuntunut hyvältä. Jotenkin nämäkin paidat piti kuitenkin hyödyntää. Mieleen muistui joku Suuri Käsityölehti, jossa tuunattiin miesten paidoista poikien paitoja. En viitsinyt lehteä etsiä vaan ryhdyin tuumasta toimeen.

Koska käytössäni on ihan tavallinen ompelukone, eikä kaksoistikkaaminen oikein ole ikinä sillä onnistunut, ajattelin olla laiska ja käyttää kaikkia vanhojen paitojen huoliteltuja saumoja. Niinpä leikkelin hihat vanhoista hihoista, käytin kaula-aukot jne.

Tämä miehen t-paita oli jo mittasuhteiltaan kulahtanut, mutta kangas ja printti olivat vielä ihan hyvässä kunnossa.


 Fiskarseilla saksien niistä syntyi tällaiset palat. Mallina oli esikoisen koon 86 paita.


 Päänaukosta tuli hirmuisen tiukka. Ratkaisin pulman tarranauhalla.


Ja kas, retro kesäpaita on valmis. (Ja alareunakin onnistui koneen erikoistikillä ihan kiitettävästi)


 Seuraavaksi kyytiä sai miehen Rokseri (=R-collection) paita. Todella hyvälaatuinen kangas ja pidetty paita, värit eivät vaan enää miellyttäneet aiempaa käyttäjää. Tällä kertaa kaula-aukko jäi isoksi, joten tein lisäsaumat olkapäille ja kummasti tilanne parani.


M tarkoittanee tässä yhteydessä minikokoa...

Ihan kiva peruspaita, johon saatan aplikoida jotain, jos inspiraatio iskee.


Kolmanneksi saksien terien väliin pääsi mun opiskelijapaita. Ei mahdu päälle enää, mutta Rokserin kangas oli jälleen erinomaisessa kunnossa. Painatus liittyy omaan koulutusohjelmaan. Hei vaan M.Ed-lukijat, onkohan teitä :D?

 
Molempiin Rokserin paitoihin ompelin alareunaan miehen paidan huolitellun alareunan. Tuli tuollainen vähän hassu sauma, mutta kaksoistikki sen alapuolella onkin sit siisti.


Punainen paita sai painatuksen päälle jostain käsityöliikkeestä ostetun, silitettävän jalkapallon ja suunnitelmissa on painaa/silittää paitaan vielä erään punavalkoisen jalkkisjoukkueen tunnuslause: "You'll never walk alone."

Miksi ihmeessä lasten vaatteita pitää tehdä uudesta materiaalista, jos/kun vanhaakin piisaa? Mulle tuli tästä projektista todella hyvä mieli, ja vaatteet muistuttavat menneistä vuosista. Ommellessani mielessä olivat myös omat mummot ja isomummot, jolle tällainen vanhan uudelleenkäyttö oli välttämättömyys, eikä vaan kiva harrastus.

1 kommentti:

  1. Hienoa kierrätystä! Ja kaikki "uudet" paidat näyttävät kivoilta ja toimivilta. Minua ainakin innostaa juuri tuollainen kekseliäs vanhan hyödyntäminen - maailmassa (ja omassa vaatekaapissa) on niin paljon roinaa, että parempi välttää uuden hankkimista, jos vain mahdollista. Itsellä ei ole lapsia, mutta ajattelen, että varsinkin lapsille kannattaa hankkia kierrätettyjä vaatteita, koska jäävät kuitenkin suht nopeasti pieniksi. Kiitos kivasta postauksesta :)

    VastaaPoista