Eihän huiveja voi olla liikaa

Kävin viime viikolla Marimekon ystävämyynnissä ja ostin palan kangasta. Tai rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että äiti sen maksoi.
Ostos tuli vähän yllättäen. En ollut lainkaan ajatellut ostavani mitään, varsinkaan kangasta, kun edelleenkään tuo ompelu ei suju. Mutta kun siskoni Katariina tilaili äidiltä puhelimitse kankaita, ajattelin, että ehkä ostan puoli metriä jotain.

Olen yrittänyt selvitellä kankaan nimeä, mutta turhaan. Tiedätkö sinä? Ei nyt sillä mitään väliä ole, mutta minusta on vain mukavaa, kun Marimekon kankailla on nimi.

Eilen sitten päätin tehdä kankaasta huivin. Jouduin taas toteamaan, että en ollut paikalla kun avaruudellista hahmottamiskykyä jaettiin. (Siksi olen edelleenkin ylpeä, että sain tämän kasaan.) Purin kerran tämän kahden sauman huivin. Todellakin.

Mutta huivi näyttää ihan minulta. Että kiitos vain äiti uudesta huivista!