lauantai 3. marraskuuta 2012

Vain irokeesi puuttuu

Tiedäthän Juppihippipunkkari-biisin, jossa laulun kertojalla on pirtanauha, visakortti ja irokeesi täynnä lakkaa? Nyt on sit minulla sellainen tilanne, että vain irokeesi puuttuu. Yritin nimittäin tehdä Maalla-lehden ohjeilla ihanaa joulukranssia, mutta sainkin pirtanauhan. Ei naurata.

Valitettavasti en ottanut lehden kranssista kuvaa, mutta kaunis se oli. Se oli tehty paksuista, valkoisista ja punaisista villalangoista letittämällä tietynlaisella tekniikalla. Ostin paksuinta lankaa, mitä kaupasta löysin, ja istuin illaksi sohvalle opettelemaan 13 langan letitystekniikkaa. Ihan kivaa hommaa, vaikka alussa saikin purkaa muutamaan otteeseen, ennen kuin nauhan väritys alkoi kulkea oikein.

Pulleaa kranssia siitä ei tullut, koska lanka olikin liian ohutta. Tuli nauha.





Olisko sulla ideoita, mitä tällä tekisin? Vyöksi se voisi sopia jollekin, jolla olisi hieman hippimäinen pukeutumistyyli. Mutta ei mulle. Kokeilin sitä myös hiuspantana, mutta on liian hippimäinen. Koristelisinko kranssin kiertämällä nauhan sen ympärille? Joku kynttiläasetelma?



Jotenkin viime aikoina käsitöiden onnistumisessa on ollut vähän haasteita. Jos rohkaistun, näytän täällä pari todellista mokaa: ihan järkyttävä teepannun myssyn ja naurettava tohvelin. Tai ehkä vain puran ne, ja käytän langat johonkin järkevämpään.

(Aloin nyt pohtia, että onkohan pirtanauha sittenkään oikea nimitys tälle. Olisko tämä makrameetekniikalla tai vain letittämällä tehty nauha? Jos tiedät, niin kerrohan.)

2 kommenttia:

  1. Pirtanauha se ei ole, sillä pirtanauha tehdään nauhapirtaa apuna käyttäen, ei letittämällä tai muuten punomalla :). Mutta hieno on nauhasi siitä huolimatta. Näyttäisi hienolta esimerkiksi harmaasta huovasta tehdyn joulusukan suulla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos faktoista! Totta, tässä ei nauhapirtaa käyttänyt. Idea joulusukasta on kiva - laitan harkintaan!

    VastaaPoista