tiistai 13. marraskuuta 2012

Aika kivoja jouluideoita osa 1

Viime viikolla saapuneista Marimekon joulukuvastosta ja Suuresta Käsityölehdestä löytyi muutama idea, joista innostuin.

Marimekon kuvasto oli ihanaa selailtavaa ja erityisesti miellytti koko sivun kokoiset printit, jotka taidan leikellä joulukortteihin tai pakettien koristukseksi.




Suuren käsityölehden korttikalenteri oli mielestäni vähän höttöä, joten eniten inspiroivat nämä vaaleat kynttilänjalat tarjottimella.


Kranssi-ideat puolestaan olivat melko tuoreita. En pikalukaisulla kyllä tajunnut tämän langanpätkäkranssin ohjetta, mutta eiköhän se silti onnistuisi.



Multa löytyisi kyllä myös pikkutavaraa ja muoviromua tällaiseen kranssiin, ehkä se olisi hauska tehdä kun lapsi olisi vähän isompi. 



Vastaavalla tavalla tein kerran oppilaiden kanssa kierrätyskollaasin, johon neliön muotoisille pahveille liimattiin tietyn värisiä muovileluja. Niistä tuli hieno sateenkaarikollaasi, jota pikkuoppilaat jaksoivat tutkia ja katsella vaikka miten pitkään.

Viime vuoden kirjansivuaskartelut jatkunevat tänäkin vuonna, tällaista sisäkranssia voisi toki miettiä.


Ehkä rättien sijaan voisikin virkata näitä, eli pesimiä saunaan.


Olinkin jo miettinyt, että mistä löytyy kiva kuusenalusjalka, vastaus löytyi myös SK:stä. Taidan ratkaista ongelman sinkkiämpärillä, joita meiltä löytyy. Yhtenä vuonna siskolla oli ainakin kuusenalusjalkana lasipurkki, joka oli täynnä hiekoitussoraa, jotta se ei kaatuisi. Taisi toimia, vai mitä Anniina? Kivoja oli nuo paperikoristeetkin!


Mitkähän kaikki näistä taas toteutuu, varsinkin kun ensi viikonlopun käsityömessuilta tarttuu varmasti mukaan nippu ideoita :D.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti