sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Saako kivan käsityömallin kopioida?

Viime päivinä olen miettinyt vähän väliä sitä, saako mitä tahansa käsityömallia kopioida. Tähän on kaksi syytä:

1. Muutamia viikkoja sitten olimme Katariinan kanssa kaupungilla humputtelemassa ja näimme yhdessä kädentaitoliikkeessä ihanan neuleen. Ihan ensimmäinen, spontaani kysymyksemme oli: "Kuinka tämä on oikein tehty?" Vastaus oli, että sitä ei voi kertoa, koska tekijä saa tuotteiden tekemisestä palkkansa, mutta voihan neuleesta vähän silmukoita laskea ja mallia ottaa. Mutta jos olisimme siinä alkaneet laskea silmukoita, olisimmeko syyllistyneet johonkin rikkomukseen?

2. Näin tämän Globe Hopen hauskan, vanhasta kauluspaidasta tehdyn kassin, jonka tuotelapussa oli teksti: "Tein pitkän työuran paitana. Nyt olen kestokassi kauppareissuilla. Täytä minut vastuullisilla valinnoilla."









Malli on kaunis, mutta kangas sen verran ohutta ja valkoista, että uskoisin, että minun käyttööni sopisi paremmin hieman vahvemmasta materiaalista tehty kassi. Siispä mietin, onko epäeettistä käydä ostamassa kirpparilta paremmin sopiva miesten paita ja ottaa kaava ja vinkit tuosta Globe Hopen versiosta. Ajatuksesta tuli vähän syyllinen olo.

Yritin hieman selvitellä asiaa. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, omaperäisille käsityömalleille voi saada tekijänoikeussuojan. "Omaperäisen" määritelmä on kuitenkin hieman epäselvä, mutta esimerkiksi erikoisille neulekuvioille voi hakea mallisuojaa, eikä silloin kukaan voi valmistaa samalla kuviolla tehtyjä tuotteita myyntiin ilman sanktioita. Katsoin jo Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, löytyykö käsitöille malli- tai jotain muuta suojaa. Löysin niitä aika vähän, mutta esimerkiksi tällaiselle kuviolle löytyi suoja.



(Jos haluat itse googletella lisää, klikkaa tästä hakusivulle).

Muistan kyllä joskus kuulleeni jotain kinaa siitä, miten tätä Kainuun kukkalapasen kuviota olisi käytetty väärin ja kuinka noita Sirkka Könösen eläinaiheisia neulemalleja kopioidaan jatkuvasti laittomasti. En kyllä tiedä, ovatko valitukset olleet vain valitusta vai onko joku oikeasti vienyt asioita oikeuteen.





Jos siis oikein ymmärrän, tekijäsuoja-asiat kannattaa selvittää, jos aikoo myydä tuotteita. En tosin tiedä, mitä sitten tapahtuisi, jos jokin malli olisi suojattu, ja joku toinen tekisi samanlaisia tuotteita myyntiin, mutta olisi hieman muuttanut jotain kohtaa mallista...
Koska en itse myy käsitöitä, minua helpottaa tieto, että itselle saa aina tehdä mitä vain. Ei tunnu olo niin syylliseltä, jos joskus tuollaisen kauppakassin ompelen. Fiksua on toki aina kertoa, mistä ideansa on saanut. Kunnia siis suunnittelijalle!

Siitä oikeastaan tässä blogimaailmassa kovasti tykkäänkin. Täällä otetaan ideoita toisilta ja ainakin suurin osa muistaa ainakin yleensä antaa kiitoksen sille, joka idean keksi tai jonka työstä inspiroitui.

Jos sinulla on jotain tarkempaa tietoa käsitöiden tekijänoikeuksista, olisi kiva kuulla siitä! Varsinkin, jos olen ymmärtänyt asiat täysin väärin.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti, olen joskus miettinyt asiaa itsekin. Oma mielipiteeni on, että omaan käyttöön voi käyttää jo keksittyjä ideoita ja muuntaa ne itselleen sopiviksi. Tosin tämä johtaa siitä, etten usko että aivan uutta tuotetta, kuvaa tai asiaa voi enään keksiä. Kaikki ideat on jostain nähdystä, kuullusta, koetusta ym peräisin. Uskon kaikissa ideoissa olevan jotain lainattu, jotain vanhaa ja jotain uutta.. sininen taitaa uupua tuosta vanhasta morsiammen listasta ,) Mutta ymmärrän kyllä elantonsa käsityöllä hankkivan ajatuksen kopioimisen kieltämisestä. Kovan työn tehneenä ei voi olla kovin tyytyväinen jos toinen kopioi oman idean ja vie omat markkinat. Iso kunnia vaan kaikille käsityöläisille, jotka jaksavat hankkia elannon näin. Itsestäni siihen ei ole, vaikka joskus harkitsin asiaa.

    VastaaPoista
  2. Totta! Joskus olen huomannut, että aina kun tulee joku uusi käsityöjuttu, joka kaivaa jonkun 1970-luvun käsityökirjan ja näyttää, että täällä oli jo sellaisia. :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen ainakin ihan surutta kopioinut itse tehtäviksi kaupoissa myytävänä olleita juttuja! Oma mielipiteeni on että kaikki ideat on jo keksitty kertaalleen, joten ihan hyvin voi vähän ottaa mallia jostakin toisen tekemästä. Usein on käynyt niinkin että olen "keksinyt" jonkun tosi hyvän idean ja sitten löytänyt hetken päästä jonkun tekemänä sen ihan toisesta paikasta. Että se siitä keksimisestä sitten :D

    Myyntiin tekeminen onkin sitten eri asia ja itse olisinkin varmaan hyvinkin huolissani siitä miten saisin oman kädenjälkeni pysymään suojattuna jos siis tuotteita itse myisin. Vaikea ala.

    VastaaPoista
  4. Tekijänoikeusasiat ovat kiinnostaneet vuosia, joskus hieman ruopinut tätäkin osa-aluetta. Muistaakseni (en ehdi tarkistaa), homma menee käsitöiden(kin) osalta niin, että suoja on vahvempi jos käsityöstä on laadittu ohje. Ts. idealla ei ole koskaan tekijänoikeussuojaa, mutta jos ideaa jalostaa valmiimmaksi ja tekee siitä teoksen, tässä tässä tapauksessa käsityön ja siihen liittyvän ohjeistuksen/mallin, tekijänoikeus syntyy.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Onhan tämä vähän vaikea ala. Onneksi en myy tuotteita, niin ei tarvitse ihan kamalasti kopioinnista ahdistua.

    VastaaPoista