perjantai 30. maaliskuuta 2012

Oh Deere!


Esikoisen synttäreiden traktoriteema alkoi läpänheitosta, koska tyyppi oli saanut heti synnyttyään yhtä sun toista John Deere-traktorisälää. Netistä selvisi, että kyseinen teema on aika hitti jenkeissä, esim. tähän tyyliin. Onneksi netistä löytyi myös esimerkki siitä, miten tämä tehdään hieman tyylikkäämmin. Ihana blogi muutenkin, joten klik vaan!

Meidän John Deere- eli tuttavallisemmin Jontikka-synttärit perustuivat vanhasta itsetehtyyn tai sitten uuden tuunaukseen. Kenties näistä löytyy ideoita teidän lukijoidenkin juhliin.


Ovella tervehti teemavärein koristeltu, jo vuosia palvellut kranssi. Se vaihtaa vaatteita aina tarpeen tulleen, sillä en koskaan liimaa siihen mitään, vaan kierrän ja solmin koristeet paikoilleen. Keltainen niini on ollut käytössä jo useana keväänä ja vihreää satiininauhaa sain Anniinalta joululahjaksi. Vihreiden nauhojen päähän on teipattu pahvi, johon kiinnitin kankaan tekstiilidecoupage-lakalla.



Vanhoista jämäpaloista ja entisestä verhojen kanttinauhasta tehty viiri. Traktorit leikkasin aiemmassa postauksessa nähdystä palakankaasta ja kiinnitin silitettävällä kaksipuoleisella liimakankaalla. Lisäksi tärkkäsin viirit ihan kaupan silitystärkillä. Toiveissa on, että viirinauha palvelee jatkossakin, nämä värit sopivat aina kevääseen.


Synttärisankarin paitaan applikoin Eurokankaan palakankaista löytynyttä John Deere-kangasta. Rintamuksessa oli aiemmin painatus, jonka sain lähestulkoon peittoon. Paidan ostin kirpparilta 1 € hintaan.Tarkkasilmäiset huomaavat entisen turkoosivalkoisen painatuksen kurkistavan kuvan oikeassa yläkulmassa ja takarenkaan alla :D.

Keittiön työtasoille tarjoilujen alle päätyi Ikean Flyn Lill -verho, hinta 1, 95 €/kpl. Yksi verho riitti hyvin ja sattui olemaan juuri työtason levyinen. Näin hankalasti puhdistettava pöytätaso säästyi sotkuilta. Pöytäliinan kiinnitin Teippitarhan vihreällä Polkadot-teipillä. Kerrankin sai teipit näkyä!

Kuten kuvasta näkyy, kuva on Teippitarhan omaisuutta! Multa ei löytynyt yhtään edustavaa kuvaa tästä teippauksesta.


Lapset saivat Ikean pahvimukit, joihin oli liimattu itsetulostetut Jontikkatarrat. Vaaleanpunainen tarra on Googlen kuvahausta napattu ja osassa oli vihreät tarrat täältä.

 Oh Deere, oli oikeasti niin hauskaa, että milloinkahan saa järjestää seuraavat juhlat?



3 kommenttia:

  1. Tosi kivannäköiset traktorijuhlat! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten hauska =D
    Tuo "traktori pellolla" toteutetaan nyt sitten meilläkin tästä pääsiäisestä lähtien.
    Uuden uutukaisena blogimatkaajana jäin seuraamaan sinunkin matkaasi blogikirjoituksissasi.
    Kuljetaan siis yhtä matkaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia Minttu ja Matonkude! Matonkude: traktori pääsi pellolleen toisiin juhliin, ekoissa se palveli kakun päällä. Tervetuloa blogimatkalle!

    VastaaPoista