keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Aina kun haluan näyttää neulojalta...

Tällaisia kasojahan on varmaan kaikilla käsitöiden harrastajilla.




Mutta tämä onkin vähän toinen juttu. Löysin sen purkaessani muuttolaatikoita. Olin ihan unohtanut tämän kutojan tunnusmerkin. Ainakin musta tuntuu, että tämä ihan huutaa kaikille "katsokaa, mä teen käsitöitä". Siksi olenkin harkinnut aina tarkkaan, missä tätä käytän. Joskus kun mieluummin tulen huomatuksi jostain muusta asiasta kuin käsitöistä. :)

Mut asiaan. Kyse on siis tästä: jämälangasta tehdystä kaulakorusta.



Tämä on tehty kerimällä jämälangasta pieniä palloja ja kiinnittämällä ne kirkkaaseen kuminauhaan. Pallojen tekeminen vaatii vähän hermoja, sillä ei ole ihan helppoa keriä pieniä, tiukkoja palloja. Onneksi palloihin saa hieman tukevuutta, kun ihan loppuvaiheessa pujottaa langanpään parsinneulaan ja pistää sen pallon läpi muutaman kerran.




Mun korussa pienimpien pallojen läpimitta on noin sentin, isoimmat reilut kaksi senttiä. Jos nyt tuon tekisin uudestaan, tekisin vielä pienempiä palloja ja vielä enemmän. Tämä menee vain kerran kaulan ympärille, mutta kaksi kertaa menevä voisi olla hauska. Pitäis vain päättää värisävyt. Ehkä seuraava olisi musta-valkoinen?

1 kommentti: