keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Varokaa virkkuukoukkua!

Niin, yhtenä iltana piti vaan saada tehdä jotain. Otin käsiini 8 koon virkkuukoukun ja joulukäsitöistä ylijääneen valkoisen trikookuteen sekä pesulahengarin.

Ja sitten virkkasin sen piiloon.




Eipä liu'u maailman liukkain paitakaan enää sen harteilta.

Vuosia meidän matkassa kulkenut lamppu, jonka mä meinasin jo heittää menemään, osoittautuikin Frandsen-designlampuksi. Mies muistaa aina nykyään muistuttaa, että hän sen pelasti kirpparituomiolta. Lampun alkuperäinen varjostin vaan meni rikki jo aikoja sitten ja se on odottanut, että päätän, miten sen peitän. Yhdet paperinarukerät on jo ostettu ja työ aloitettu sen sata kertaa. (Eikä edisty, ei.)

Katselin lamppua virkkuukoukku kädessä ja sitten homma lähti käsistä. Menin ja virkkasin sen kehikon umpeen sillä matonkuteella!


Joku saattaa nyt järkyttyä, mutta en voinut mitään, aika kalsea muoto vaan kaipasi jotain pehmeyttä. Seuraavana päivänä perushehkulamput vaihtuivat isoihin energiansäästölamppuihin. Aikamoinen avaruusalushäkkyrä siitä tuli, mutta jollain tavalla se on meistä aika hauska. Onneksi matonkuteen voi purkaa jos tulee toisiin aatoksiin.


Molemmat jutut on siis ympäriinsä virkattu ihan tavallisilla kiinteillä silmukoilla. Maailman helpointa! Kannattaa siis varoa virkkuukoukkua, se voi johtaa hyvinkin outoihin ja yllättäviin lopputuloksiin.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana teksti. Varo virkkuukoukkua :)

    VastaaPoista
  2. Ihania virkkausideoita! Tollanen virkkauspäällys pitäis tehdä joka henkariin, mulla ei ainakaan vaatteet pysy yhtään niissä kun on niin liukkaita :d

    VastaaPoista