perjantai 30. joulukuuta 2011

Kuppikynttilöitä ja steariinilla päällystetty pöytä

Joka vuosi odotan joulun välipäiviä, koska silloin valan usein kynttilöitä. Voisihan niitä tosin muulloinkin valaa, mutta perinne on perinne.

Silloin kun muut etsivät tuskanhiessä joululahjoja, minä kiersin kirppareita ja etsin sopivaa kattilaa ja kivoja ruusukuppeja, johon olisi juuri nyt niin kovin trendikästä valaa kynttilöitä. Muutamia kivoja löysinkin, mutta samalla olisi pitänyt ostaa koko 12 kupin kahvikalusto. Jepjep. Ostin siis vain muutaman kupin parilla kymmenellä sentillä ja sain äidiltä luvan valaa kynttilöitä vanhempiemme opiskeluaikaisiin kuppeihin. (Kyllä, ne ovat edelleen tallessa.)

Tarkkasilmäinen voi huomata, että vielä tässä vaiheessa olin tekemässä neljän värisiä kynttilöitä: violetteja (kasa vasemmalla edessä), ruskeita, punaisia ja valkoisia. Valkoiset jäivät lopulta haaveeksi, sillä kynttilöissä ollut noki teki steariinista likaisen lumen väristä. Parilla punaisella kynttilänpätkällä värin sai taitettua vaaleanpunaiseksi.
Itse unohdan helposti tekemäni virheet, mutta onneksi täällä kotona joku muisti: kuulemma sydänlanka oli viimeksi liian ohutta ja kynttilöihin painui kuoppa sydänlangan juureen. Nyt siis panostin langan valintaan ja jätin erivärisiä kynttilänpätkiä vähän talteen, jotta sain vielä lopussa täytettyä sydänlangan viereen tulevan kuopan pienellä steariinimäärällä. Yritin myös saada painon avulla sydänlangan ihan suoraan. No, ihan en onnistunut ja yhdestä muotista ratkesivat saumat niin, että kuuma steariini valui pöydälle. Muuten tämä noin neljän tunnin projekti sujui kelvollisesti: steariini ei syttynyt palamaan.

Kynttilöitä tuli reilut parikymmentä ja ne ovat vielä täysin siistimättä. Reunoja pitäisi suoristaa ja sydänlankat leikata oikeaan mittaansa. Sitten niitä pääsee testaamaan. Jos ne palavat rätisemättä loppuun asti, taputan kyllä itseäni selkään ja yritän muistaa tämän vuoden opit ensi vuonna.

2 kommenttia:

  1. Oi näyttää kivoilta, vaikka olisivatkin siistimättä. Olen jo pitkään aikonut tehdä kynttilöitä. Ehkä vielä joskus! :--)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Suosittelen kokeilemaan, vaikka vain pienellä steariinimäärällä ja muutamalla vanhalla kupilla tai muotilla. Saatat innostua ja olet joulun alla kiertelemässä tuttavien oville kuin tiernapoika ja pyytelemässä kynttilänpätkiä. :)

    VastaaPoista