Innostuin, petyin, opin

Kurjinta on, kun kivat suunnitelmat kosahtavat. Mutta joskus niin vaan käy. Ja toisaalta silloin juuri huomaa, että joskus on vaan turha hirveästi vääntää ja säätää, vähempikin riittäisi.

Kävi nimittäin niin, että innostuin hirveästi järjestelemään kollegan vauvakutsuja. Selailin kivoja sivustoja, etsiskelin toimivia ideoita ja suhteutin niitä käytettävissä olevaan aikaan. Päädyin tekemään sankarin nimellä bannerin näillä ilmaisilla tulostettavilla pohjilla.

Lisäksi otin mallia Paljon iloa paperista-kirjasta sekä tästä Pinterestistä vastaan tulleesta kuvasta.

Tein siis erikokoisista ympyröistä palluraketjun ompelemalla ompelukoneella yhteen noin sentin välein.

Lahjaksi ompelin jälleen Värikästä vahakankaasta-kirjasta innostuneena viirinauhan sekä ruokalapun.

Kokeilinpa tehdä niitä jokablogin silkkipaperipallojakin (esim. klik) ja olipas se helppoa. Ajattelin, että muutamassa minuutissa väännän niitä vielä vaikka lisää. Ostin passelit lautasliinat ja niin edelleen ja niin edelleen.

Sitten tuli oksennustauti kylään. Banneri eivätkä ihana palluranauha päässeet koskaan juhliin, silkkipalloista puhumattakaan. Lahjat sentään odottavat, ja pääsen ne antamaan, kunhan pöpöt on karkoitettu.


Mitäkö opin? Sen, että juhlista tulee aina kivat ihmisten ja juhlan takia, ei koristeiden ansiosta. Lapsen synttäreiden lähestyessä otan siis iisimmin tai ainakin yritän.

Hattaraa, vaahtokarkkeja ja vadelmaa

Sohvan vieressä on jämälankakassi. Kun jaksan, kaivan sieltä mukavimmat värit ja sen houkuttelevimman ohjeen.

Pitkään ohjeista kiehtovin oli ollut Muita ihania-blogin Superhelppo syyspipo. Kuvagalleria itsessään oli jo inspiroiva, mutta koska näistä pipoista tuli mieleen ihana kummityttö pikkusiskoineen, tartuin vaaleanpunaiseen ja muihin söpöihin sävyihin.

Koska en tietenkään jaksanut laskeskella tiheyksiä, ryhdyin vaan hommiin, tosin ohjeesta poiketen pyöröpuikoilla, ja tein ensimmäisestä vadelmaisen kuppikakun. Tai ainakin minulle näistä tulee mieleen herkullisesti kuorrutetut cupcaket tai vuokaleivokset, miten vaan. Pikkusiskon päähän sopiva tästä toivon mukaan tuli.

Kummitytön hatun värit tuottivat ensin päänvaivaa, vadelmaista väriä kun ei riittänyt kovin pitkälle. Lopulta päädyin hempeisiin hattara-vaahtokarkkiväreihin. Silmukoita lisäsin yhden kaaren verran ja kaventelin lopun vähän sovellellen eli mututuntumalla.

Ystävänpäiväksi näiden piti ennättää, mutta niin ei aivan käynyt. Nyt puolestaan meillä on sairastupa, joten siskokset saavat piponsa myöhemmin ja näillä lumimäärillä varmaan ehtivät niitä hyvin käyttämäänkin.

Varokaa virkkuukoukkua!

Niin, yhtenä iltana piti vaan saada tehdä jotain. Otin käsiini 8 koon virkkuukoukun ja joulukäsitöistä ylijääneen valkoisen trikookuteen sekä pesulahengarin.

Ja sitten virkkasin sen piiloon.

Eipä liu'u maailman liukkain paitakaan enää sen harteilta.

Vuosia meidän matkassa kulkenut lamppu, jonka mä meinasin jo heittää menemään, osoittautuikin Frandsen-designlampuksi. Mies muistaa aina nykyään muistuttaa, että hän sen pelasti kirpparituomiolta. Lampun alkuperäinen varjostin vaan meni rikki jo aikoja sitten ja se on odottanut, että päätän, miten sen peitän. Yhdet paperinarukerät on jo ostettu ja työ aloitettu sen sata kertaa. (Eikä edisty, ei.)

Katselin lamppua virkkuukoukku kädessä ja sitten homma lähti käsistä. Menin ja virkkasin sen kehikon umpeen sillä matonkuteella!

Joku saattaa nyt järkyttyä, mutta en voinut mitään, aika kalsea muoto vaan kaipasi jotain pehmeyttä. Seuraavana päivänä perushehkulamput vaihtuivat isoihin energiansäästölamppuihin. Aikamoinen avaruusalushäkkyrä siitä tuli, mutta jollain tavalla se on meistä aika hauska. Onneksi matonkuteen voi purkaa jos tulee toisiin aatoksiin.

Molemmat jutut on siis ympäriinsä virkattu ihan tavallisilla kiinteillä silmukoilla. Maailman helpointa! Kannattaa siis varoa virkkuukoukkua, se voi johtaa hyvinkin outoihin ja yllättäviin lopputuloksiin.

Pastellivärikartat

Mä inhoan pastellivärejä.

 Mä inhoan sitä, että trendit saavat mut valtaansa kaikesta huolimatta.

Mä rakastan karttoja.

Näin ollen nyt mä rakastan ja vihaan näitä pastellisävyisiä kartta-aiheisia juttuja, jotka valtaavat olohuonetta. Karttavaloihin on idea noukittu Pinterestistä aikoja sitten, vihreä paperi on Tigerista. Pallojen taitteluohjeen muistuttelin mieleen täältä. Kartat valtasivat jälleen myös olohuoneen pöydän. Lasin alle virittelin tällä kertaa saaristokarttoja ja Tampereen karttoja retkien suunnittelua varten


Jotta homma ei menisi ihan söpöilyksi (=Ei enempää vaaleanpunaista, sanoi mies), oli pakko pistää joululahjaksi saatu Dymo töihin.

 Ja näinhän se on...elämä voi yllättää:

Still round the corner

there may wait

a new road

or a secret gate

J.R.R Tolkien

Pieni korttipaja

Yleensä jouluinen korttishow jättää pitkät jäljet. Kun ennen joulua olen askarrellut noin 50 korttia, olen yleensä vuoden askartelematta. (Tämän blogin olemassaolon aikana olen tehnyt tasan kerran kortteja, oikeasti yhden kortin.) Tänään huomasin, että viimejouluiset kortit taisivat olla viimeinkin niin yksinkertaisia, ettei korttien askarteluinto kuollutkaan vuodeksi.

Innostuksen alkulähde oli uudistunut Suuri Käsityö -lehti.

Ostin sen, koska minua kiinnosti kovasti, miten lehti on uudistunut. Parempaan suuntaan, sanoisin. Tai ainakin minun suuntaani. Siellä oli monia juttuja, joita voisin tehdä. Eniten innosti vauvalle tehty onnittelukortti, sillä tarvitsen sellaista lähiaikoina.

Siispä levitin paperi- ja teippivarastoni olohuoneen pöydälle sunnuntaibrunssin jälkeen. Tuo Käsityölehden kortti oli tehty leimasimilla, joita minulla ei tietenkään ole. Siispä päädyin piirtämään nuo potkupuvut itse. Kaikki kortin materiaalit olivat vanhoja korttipohjia, kuviopapereita ja lahjapapereita.

Samalla päätin teipata muutamia ystävänpäiväkortteja. Tulos oli sama kuin yleensä kortteja tehdessäni: hävetys. Ne näyttävät aina vähän siltä kuin lapsi olisi ne tehnyt. Mutta hauskaa askartelua on! Ja minua tietenkin viehättää se, miten voi käyttää kortteihin pitkään säilömiäni esitteitä ja papereita. Esimerkiksi tuo etualalla oleva sininen kortti oli edellisessä elämässään Triumphin alusvaatekuvaston kansi.

En ole vuosiin ystävänpäiväkortteja lähettänyt, mutta luulenpa, että tänä vuonna postitan kortin tai pari.

Puikot piiloon!

Anniina postasi pyynnöstäni joululahjastansa eli tekemästäni puikkokotelosta ja yleisön pyynnöstä (Kiitos Purnauskis, Tiina ja Ceraci!) tässä sen tarina ja ohje.

Anniina siis pyysi puikkokoteloa ja kiireisenä kävelin ensin Lankamaailmaan sitä etsimään. Kotelot olivat kuitenkin loppuneet ja uusi erä oli tulossa hiukan liian myöhään. Kävelin siis samantien Eurokankaaseen, kaivoin palakangaslaaria ja löysin sieltä parikin kivaa kangasta, jotka nappasin nopsasti mukaan. Harmaa sisäkangas löytyi kotoa omista jämäkankaista.

Kotona kaivoin esille oman puikkopussini, ja totesin, että Anniina tarvitsee isomman. (Samassa kuvassa esittelyssä mun valopuikkoni, mielettömät lystit jutut!)

Lisäksi virkkuukoukut hukkuvat omani taskuihin, joten totesin niiden tarvitsevan omat lokerot. Pinterestin 'knitting needle storage' -haulla löytyi melkoinen kasa hyviä ja huonoja esimerkkejä ja niistä sain ajatuksen siitä, että toisin kuin omani, tästä ei tulisi rullaa vaan enemmänkin kirjankansimainen kotelo. Sulkemiseen halusin kyllä vetoketjun, mutta kauppaan en ehtinyt ja omasta vetoketjulaarista löytyi vain yksin aivan liian lyhyt. Siinä samassa törmäsin myös nauhalaarin reikäkuminauhaan ja totesin, että se ja erilaiset mustat napit saisivat toimia kotelon sulkijoina. Napit tulivat tavallaan takakanteen, mutta ajattelin, että tärkeintä on, että tämän kehtaisi jättää sohvan kulmaan miten päin vain, vaikka tulisikin vieraita.

Ohjetta minulla ei varsinaisesti itse ollut, joten puikkokotelo sai mittansa ihan puikkojen ja koukkujen perusteella ja kaavojen sijaan leikkelin suorakulmiot suurinpiirtein, mahdollisimman suoraan. Minulle tällainen tekotapa on rennoin ja luontevin ja yleensä tällaisisssa pienissä jutuissa toimivin.  Tässä kuvassa näkyvät valmiin kotelon mitat.

1. Ensin leikkasin isot palat eli n 47 cm X 40 cm palat kuviollisesta ulkokankaasta sekä harmaasta sisäkankaasta. (Näissä mitoissa siis saumanvarat valmiina!)
2. Lisäksi leikkasin läpän palaset eli 47 cm X 16 cm.
3. Leikkasin vielä taskupalaset eli 47 cm X 21 cm ja 47cm X 15 cm.
4. Ompelin päärmeet (1cm+1cm) taskupalasten yläreunoihin.
5. Neulasin isomman taskun paikoilleen ja mittasin pikkutaskujen eli pystyommelten paikat. Tämän tein ihan kangasta taitellen, jotta sain kahdeksan samankokoista taskua. Ja sitten vaan ompelin.
6. Neulasin pienemmän taskun paikoilleen. Koska halusin pari leveämpää taskua pyöröpuikoille, seurasin vaan joitakin aiempia ompeleita ja kauhiasti yritin ommella suoraan :D.
7. Ompelin läppäosat sekä kuviollisen, että harmaan kankaan yläosaan. Tämän voisin varmaan ohittaakin leikkaamalla samantien oikeankokoiset palat, mä vaan tajusin läpän tekemisen vasta ekat palat leikattuani.
8.Neulasin kuviollisen kankaan sekä sisäkankaan taskuineen oikeat puolet vastakkain. Kappaleiden väliin kohdistin samanmittaiset pätkät reikäkuminauhaa. Ompelin n. 0,5 cm saumanvaroin jättäen yläreunaan n 15 cm aukon kääntämistä varten.
9. Käänsin pussukan oikein päin ja ompelin yläreunan umpeen tikkaamalla. Samalla tikkasin koko kotelon ympäri ja se saikin siitä jämäkkyyttä. Lisäksi tikkasin läppäosion saumakohdan.
10. Lopuksi sommittelin ja merkkasin nappien paikat ja ompelin ne paikoilleen. Reikäkuminauha venyy aika mukavasti erikokoisiin nappeihin ja käytössä reiät venähtävät oikeankokoisiksi.
11. VALMIS!

Tämä valmistui iltapuhteina noin tunnissa eli vaikeasta projektista ei ole kyse. Itsekin tarvitsisin toisen, mutta tuskin saan tehtyä. Toiselle on vaan kivempi tehdä ja joulukiireet kummasti lisäävät aina tehokkuutta.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

P.S Silmukan saalistaja haastoi meidät mukaan Liebster blog-haasteeseen. Kiitämme kunniasta ja palkinnosta, mutta emme tällä kertaa jatka haastetta, koska olemme siihen jo aiemmin osallistuneet, pariinkin otteeseen :D.

Lisäksi Lämmin ilo-blogin Venla oli haastanut meidät vastaamaan yhteentoista kysymykseen. Tähänkin olemme tainneet jo kerran vastata, joten passaamme mutta kiitämme ja kumarramme tunnustuksesta!

Onnea arvonnan voittajalle!

Niin hujahti viikko ja oli arvontalaulun ja arvonnan aika. 

Virallinen arvonta on juuri suoritettu ja voittajaksi selviytyi

AHLE

, joka kertoi inspiroituneensa piparkakkukirkkoa koristellessaan. 

Toivottavasti tämä Raija Puukon ja Marjo Koivumäen EKODEKO-kirja 

tarjoaa inspiraatiota voittajalle!

Ahle, otatko meihin yhteyttä osoitteeseen aikakivoja@gmail.com. Jos käy niin ikävästi, ettemme kuule ahlesta viikon sisällä, niin arvonta pitänee suorittaa uudelleen. Jos siis törmäätte voittajaan, täällä Blogistaniassa, vinkatkaahan hänelle asiasta :D! Kiitokset myös kaikille osallistujille kivoista kommenteistanne! On mahtavaa nähdä, miten monenlaiset asiat saavat meidät inspiroitumaan.

Jätämme näin synttärihumun taaksemme ja palaamme arkisiin puuhiin. Paluu arkeen tapahtui tänään töidenkin suhteen, mutta onneksi meillä on rakas harrastus, jonka parissa vapaa-aika kuluu aika kivalla tavalla.

Anniina ja Katariina