Kaikkea ei tarvitse tehdä itse

Joskus kesken käsityön tekemisen tulee mieleen ajatus: "Kunpa en olisi koskaan aloittanut tätä". Niin kävi, kun aloin virkata huiviin reunapitsiä. Kyllä. Reunapitsiä. Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni.

Idean tähän hullutukseen sain Katariinan vanhasta Suuri käsityö -lehdestä. Taisi olla viime kesän numero, jossa opetettiin tekemään kolmionmallinen huivi ja virkkaamaan sen reunaan pitsi. Innostuin saman tien, sillä yhdessä lempihuivissani on hapsut, ja lehden pitsit tuntuivat olevan aika samankaltaisia. Osasyynsä taisi olla pahalla neuloosilla, josta kärsin juuri silloin.

Löysinkin kirpparilta halvalla tämän lintukuvioisen huivin, ja päätin saman tien, että siitä voisi tulla uusi lempihuivini.

Mutta se ei ollut niin hyvä idea. Virkkaaminen oli paljon työläämpää kuin olin ajatellut. Kun on tottunut matonkuteesta virkkaamiseen, tuntui ohuen, luonnonvalkoisen langan virkkaaminen todella hitaalta. Kaiken lisäksi huivi oli neliönmallinen ja iso, joten yhden kerroksen virkkaamiseen ei yhden illan tv:n katselu riittänyt. (Teen siis käsitöitä lähes ainoastaan tv:tä katsellessa.)

Toinen haaste oli pitsin kiinnitys. Ompelukoneeni väitti, että pitsi on sille liian paksua, joten päädyin ompelemaan käsin. Laskin, että 50 minuutin ohjelmaa katsoessani en saanut pitsiä kiinni edes yhdelle kokonaiselle sivulle. Siksi siis tuli olo, että miksi ihmeessä aloitin tämän. Olisin voinut ostaa valmista, sileää reunapitsiä ja ommellut sen koneella kiinni. Lopputulos olisi voinut olla melkein sama.

Toki olen hieman ylpeä, että sain hommaan päätökseen, mutta en kyllä välttämättä virkkaisi huivipitsiä toiseen kertaan. En ainakaan näin isoon huiviin.
Mutta onhan se aika kiva.

Ainakin kun sen vielä silittää...