sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukortti vuosimallia 2013

Käsityömessujen aikaan Anniinalla ja minulla on yleensä jo pieni idea siitä, millaiset joulukortit teemme. Tänäkin vuonna puhuimme näistä ideoista heti messuaamuna ja minä kaivoin ruuhkabussissa esille Pinterestiin muistiin laitetun ideakuvan. Ja kappas, olimme jälleen suunnitelleet melkolailla samanlaisia, molemmilla oli haaveissa päästä eroon vanhoista papereista. Messuilta metsästimme siis sopivia kuvioleikkureita, toiveena, että kuvio olisi simppeli ja sopisi moneen käyttöön. 

Anniina osti pyöreän, minä taas piparkakunmuotoisen. Ensin tuumin, onko kuvio käytännöllinen, mutta 'scalloped circle punch' hakusanalla Pinterestistä löytyi valtavasti ideoita sen käyttöön. 

Tänä jouluna meidän kortista tulikin sitten tällainen: 

Vanhat pakkauspaperit ja kirjat kuluivatkin tähän mukavasti, tosin aika lailla sain napsutella Dymolla ja leikkurilla. Kortin sisällä oli runon sijasta piparkakku-juustokakkujälkkärin ohje Annas pepparkakorin sivuilta. 

Vielä viimeiset kortit ja paketit tänään toimitamme oikeisiin osotteisiin, sitten alkaa matka mummolaan.


2 kommenttia:

  1. Hei! En tiedä huomaatko tätä kommenttia täältä, mutta ihastuin tähän korttiin tosi kovasti! Osaatko sanoa mistä tuollaisen 'scalloped circle punch' jutun voisi löytää? :-)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kyseessä on Fiskarsin sininen kuvioleikkuri. Ostin sen siis viime vuonna Tampereen käsityömessuilta. Niitä myyvät isot askarteluliikkeet ja toisinaan marketit. Toivottavasti löydät ja kiva kun pidit!

    VastaaPoista