keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Meikkipussi videonauhasta

Ennen tämä oli dokumentti tulivuorista, nyt tämä on meikkipussi.



Tartuin tähänkin trendiin hieman myöhässä. Äiti teki videonauhasta kassin jo aikoja sitten ja oliko se viime vuoden Linnan juhlissa, kun yksi kansanedustaja tuli juhlimaan videonauhasta tehdyssä mekossa. Viimein päätin kokeilla, miltä videonauhan virkkaaminen tuntui.

Kovalta. Nauha ei tosiaankaan luisu käsissä ihanasti kuten lanka. Ja silmukoista ei tule niin kauniita kuin langalla tehdessä vaan aika reikäisiä ja epäsäännöllisiä. Koko ajan kuuluu myös rahina, joten television ääntä pitää säätää kovemmalle. Tämä ei siis ollut ihan minun juttuni - kuten tuosta edellä kuvatusta varmasti jo päättelit.

Ohjeen otin päästäni, mutta mukailin hieman viime kuussa tehdyn puuteripussin ohjetta. Nappi on kierrätysnappi. Olen yrittänyt muistaa, missä minulla on ollut tällaiset napit. En vain muista, mutta sen tiedän, että oli varanappi. Ehkä jonkun takin varanappi?



Kiiltävä pinta sopii minusta hyvin meikkipussiin, joten siksi tämä tulee siihen käyttöön.



2 kommenttia:

  1. Hieno! Mulle tästä materiaalista virkkaaminen on ihan uutta! Kaupan muovipusseja olen joskus kokeillut virkata ja sekin oli aikamoista vääntämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on virkannut hetken jotain kova materiaalia, on ihana siirtyä sit lankaan. Niin pehmeää,

      Poista